Hyppää pääsisältöön
Jouni Tulonen
Kuva: Yle

Artikkelit

Näyttelijät Puntti Valtonen ja Anja Pohjola elokuvassa Emmauksen tiellä.

Emmauksen tiellä – eli kun Markku Pölönen maaseudulla läskiksi löi

Markku Pölönen yhdisti spedeilyn ja kokeellisen elokuvan.

Eppu Normaali -yhtye vuonna 1990.

Suomalaisen superbändin koko kuva – Eppu Normaali Teemalauantain tähtenä

Eppu Normaalista kertova dokumenttielokuva Eput Teemalla.

Työttömien mielenosoitus.

Ysärillä lama kouraisi ja syvältä - kunnes noustiin taas

90-luku alkoi Suomen putoamisella syvään talouslamaan.

Poltettu Lappi

Sodanjälkeinen Suomi - jälleenrakennuksesta 90-luvun lamaan

Sotakorvausten ja jälleenrakentamisen jättiurakka

Alivaltiosihteeri -huumoriryhmä 90-luvun puolivälissä. JYrki Liikka, Pasi Heikura, Simo Frangen ja Matti Toivonen. Liittyy tv-ohjelmaan Alivaltiosihteeri valvoo.

Alivaltiosihteeri – virallisuuden pitkä marssi

Alivaltiosihteeri rikkoi radioviihteen ennätyksiä

Paula Koivuniemi esiintyy 2007

Teeman Elävässä arkistossa Paula Koivuniemi: "Pelotti nousta rokkiyleisön eteen"

Suosittu iskelmälaulaja Paula Koivuniemi kertoo urastaan

Yleisradion television-ohjelma "Dokumenttiprojektin historiankirja: Wiipurini".  Toimittaja Eeli Aalto Viipurissa.

Teeman Elävä arkisto: Kohtalona Viipuri

Teeman ohjelmapaketti historian käännekohdista Viipurissa

Elävä arkisto: Pepe Willberg 70 vuotta

Teeman Elävä arkisto: Ujo laulajatähti - Pepe Willberg 70 vuotta

Monipuolinen muusikko Pepe Willberg 70 vuotta

Malmin lentokenttä vuonna 1954. Kuva: Aukusti Tuhka.

Teeman Elävä arkisto: Muistoja Malmin taivaalla

Asuntojen tieltä väistyvän Malmin lentokentän historiaa.

Symbolinen aavekuva.

1.11. Teeman Elävä arkisto: Hämärän rajamailla - ufoja ja aaveliftareita

Halloweenin kunniaksi tarjolla yliluonnollisia ilmitöitä.

Mannekiini esittelee vaatteita Suomen ja Neuvostoliiton kauppavaltuustojen kokouksessa hotelli Kalastajatorpalla. 60-luvun puoliväli.

4.10. Teeman Elävä arkisto: Retromuotia ja mannekiinin elämää

Teeman muotiviikolla retromuotia ja mannekiinin elämää.

Lapsia Hgin Kalliossa 70-luvun alussa.

5.7. Teeman Elävä arkisto: Elämää muutosten Kalliossa

Helsingin Kallio muutosten ja murrosaten kourissa

Lapsi saunassa, vettä kaadetaan päähän

Tässä ovat #saunakuva-kilpailun voittajat!

#saunakuva-kilpailu ratkesi

Kuva uudestä Löyly-saunasta. Tekstiä kuvassa: "Ota #saunakuva"

Lähetä #saunakuva ja osallistu kilpailuun!

Sauna on nyt in, ota #saunakuva !

Miehiä katsomassa pornokaupan ikkunaa

10.5. Teeman Elävä arkisto: Seksin läpimurto on tosiasia!

Miten suhtautuminen seksiin muuttui parissa vuosikymmenessä?

Henkilöt kuvattu Helsingin uimastadionilla

Pakolainen saapuu paratiisiin - Maija Vilkkumaa tulkitsee Hassan Blasimin runon

Hassan Blasimin runo pakolaisesta Maija Vilkkumaan lukemana

Näyttelijä Heikki Kinnunen oman nuoruuskuvansa edessä

5.4. Teeman Elävä arkisto: Hauskasti vakava Heikki Kinnunen

Heikki Kinnunen on vakavin hauska mies

Raudoittaja Pekka Pentti Kostamuksen rakennustyömaalla

1.3. Teeman Elävä arkisto: Ja korvesta nousi Kostamus

Kostamus oli Suomen kaikkien aikojen suurin vientihanke

Taitoluistelijat Susanna Rahkamo ja Petri Kokko

9.2. Teeman Elävä arkisto: Jäätanssia tähtien kanssa

Susanna Rahkamon ja Petri Kokon jäätanssishow vuodelta 1993.

Toimittaja Aleksis Salusjärvi

Miten käy kulttuurin Sipilän hallituksen vallan alla?

Hallitusratkaisu ei lupaa kulttuurille ruusuisia aikoja

Yle Areena logo.

Taiteilija poliitikon sylissä ja Mustarastas

Kulttuurin välikysymys -ohjelmassa myös tehtiin taidetta

Yle Areena logo.

Jari Halonen tylyttää poliitikkoja

Katso miten Jari Halosen ja poliitikkojen kiista kuumenee

Ilma-akrobaatti Heini Koskinen

Nainen luki poliitikon sanat ja hyppäsi sillalta

Akrobaatti Heini Koskinen ja taiteen vaikutukset terveyteen.

Jari Hanska

Mittaamaton kulttuuri

Minkä hintalapun laitat kulttuurille? Mitkä ovat kulttuurin ”dynaamiset vaikutukset”? Paljonko kulttuuri lisää työsi tuottavuutta? Jari Hanskan mukaan nämä trendikkäät kysymykset eivät ole tärkeitä vaan johtavat meitä harhaan.

Kirjailija Antti Nylén

Antti Nylén: Jokainen taiteilija on marttyyri ja Kristus

#kulttuurinvälikysymys -hankkeessa kirjailija Antti Nylén sai tunnetun suomalaispoliitikon taidevastauksen, jonka mukaan "taide tekee sielulle hyvää kuten liikunta keholle". Lauseen innoittamana syntyi runomuotoinen essee, jossa hän hyvin poliittisesti epäkorrektisti puolustaa marttyyritaiteilijuutta. "Taiteilijoiden usuttaminen yrittäjyyteen on ristillä riippuvan Kristuksen pilkkaamista: autahan nyt itseäsi!", Nylén kirjoittaa.

Niran Baibulatin taideteos: Roskat lentävät jätemaan yllä

Roskat lentävät myrkkymaan yllä

Taide ja kulttuuri tekee ihmisestä ihmisen.

Taiteilija Kaj Stenvall

Kaj Stenvall maalasi Putinin jälkeen suomalaispoliitikon

Taide hätkähdyttää tavalla tai toisella.

Betonikuvakilpailun raati

Betonitaivas on suljettu ja raati pääsee töihin - kilpailuun lähetettiin yli 700 kuvaa!

Vuoden luontokuvan haastaja, betonikuvakilpailu on päättynyt

mobiiliopas helsingin arkkitehtuuriin

Suunnista kännykällä Helsingin arkkitehtuurissa

Hiljattain julkaistu uudenlainen ja ilmainen mobiiliopas.

Uusi kaupunki - kollektiivin arkkitehdit Kaupunki uusiksi -ohjelman kuvauksissa

Jospa viedäänkin Guggenheim Kankaanpäähän

Arkkitehtuurista apua muuttotappiosta kärsivälle kunnalle?

Yle Areena logo.

Arkkitehdit ehdottavat mm. hampun ja marihuanan viljelyä kasvihuone Gardeniaan

Esikaupungit ja lähiöt pitää saada tehokkaampaan käyttöön.

Kuvakooste #betonikuva -kilpailuun tulevista kuvista

Betoni sulattaa kuvaajien sydämet - vielä ehdit osallistua kilpailuun!

Vuoden luontokuvan haastaja, #betonikuvakilpailu on saanut suuren suosion. Kuvia on tullut jo satoja, ja kaiken lisäksi kuvien taso on korkea. Yle Teeman ja Yle Kulttuuriohjelmien järjestämään kilpailu jatkuu edelleen, kuvia voi lähettää vielä marraskuun loppuun saakka. Nyt on nimetty myös asiantunteva betonikuvaraati.

Yle Areena logo.

Lisää asukkaita, enemmän kaupunkia, lähemmäs luontoa

Sipoo haluaa olla enemmän kaupunki

Yle Areena logo.

Miksi matkailija ei käänny pikkukaupungin idylliseen keskustaan?

Kaupunki uusiksi -sarjan toisessa jaksossa arkkitehdit suunnittelevat uusiksi saaristokunta Paraisten keskustaa. Parainen on suosittu lomakunta ja portti saaristoon, mutta juuri kukaan ei halua pysähtyä kaupungin keskustaan. Arkkitehtien tehtävänä on suunnitella keskustasta kiinnostavampi ja vetovoimaisempi.