Sisältöä aiheesta yle.fi/aihe/uusimmat
Pääsisältö
”On nautinto saada puhua päivittäin sekä saksaa että suomea”, sanoo Suomen Saksan-instituutin johtaja Mikko Fritze
Kansainvälinen ja monikulttuurinen Mikko Fritze on identiteetiltään saksalainen, mutta hän on aina viihtynyt Suomessa. Nykyisessä työssään hän tekee töitä sekä Suomessa että Saksassa.
Lyttäävä kommentti voi jäädä vuosikausiksi mieltä kaihertamaan – Janina, 32, ei ole pystynyt unohtamaan lääkärin pysäyttävää kommenttia
Vahva tunnereaktio saa kehomme toimimaan niin, että yllättävät asiat jäävät mieleemme jopa vuosikausiksi. Näin kävi ahkerana itseään pitäneelle Janinalle, kun lääkäri epäili hänen vaivojensa johtuvan laiskuudesta.
Toimittajalta: Olisipa metaversumi ollut olemassa, kun koululääkäri kutsui minua lihavaksi
Virtuaalisten koulujen päättäjäisten ”Lego-ukot” näyttävät aikuisen silmin typeriltä, mutta nuorille pelimaailma on tärkeä keino identiteetin ilmaisemiseen, kirjoittaa Ville Grahn.
Viki ja Köpi Show Hämeenlinnassa – livelähetyksessä luvassa kaksikon uusi biisi, vanhoja ohjelmaosioita ja yllätyksiä
Viki ja Köpi Show'n kevätkauden viimeinen lähetys nähdään suorana Hämeenlinnasta klo 18 alkaen. Voit osallistua keskusteluun chatissa.
Ainutlaatuisessa kulttielokuvassa kaksi newyorkilaista teatteri-ihmistä ratkoo illallisella elämän arvoitukset
Louis Mallen elokuva vaikuttaa dokumentilta, mutta ei ole sitä. Se vaikuttaa antielokuvalta, jonka ei mitenkään pitäisi toimia mutta se valloitti sekä kriitikot että yleisön.
Tervetuloa Ylen Pride-kesään!
Pride tulee taas! Yle on mukana monimuotoisuuden juhlassa laajalla tarjonnalla.
Duunareiden köyhyysriski on kasvanut inflaation myötä – Riittävätkö rahasi? Kerro kokemuksistasi!
Inflaatio on nostanut kaikkia arjen välttämättömiä kuluja. Palkansaajien tilipussin ostovoima on heikentynyt eniten yli 60 vuoteen.
Keksitkö, miten Katri Helena tai Olli Halonen viettävät kesää? Tällaisia ovat suosikkiartistien lomaperinteet
Radio Suomen Kesäilta yhdessä on uusi konsertti, joka nähdään Ylen kanavilla perjantaina klo 19 alkaen. Mutta millaisia kesäihmisiä ovat tapahtumat tähdet?
Mitä sanoa vastavalmistuneelle, jonka tulevaisuus on avoin – kirjallisuustoimittaja vinkkaa
Miten onnitella valmistujaisia viettävää? Runoista löytyy hyviä ohjeita tulevaan. Kirjallisuustoimittaja Anna Tulusto kokosi ajatuksia valmistujaispuheita varten.
Typerää ilmastopolitiikkaa vai sopivan kunnianhimoinen tavoite? Näistä syistä Suomi pyrkii hiilineutraaliksi 2035
Tässä artikkelissa Yle Kioskin toimittaja Marleena Lammikko seuraa politiikkaa nuorten aikuisten näkökulmasta.
”Autamme nuoria, mutta tärkeintä on, että treeneistä löytää ystäviä”, sanoo nuorisotyöntekijä Moha Siwash
Yökoriksessa uskotaan siihen, että urheilu kohottaa nuoren itsetuntoa, opettaa toimimaan porukassa ja tuo elämään läsnäolevan aikuisen.
Jazzin Sävel on vapaa la 3.6. - juontajavieraana laulaja Emma Salokoski!
Toivo jazzsuosikkiasi jo nyt! Toivoa voi jazzia kaikista sen eri tyyleistä vanhasta uuteen, valtavirtaisesta vapaaseen, instrumentaalista laulujazziin.
Yle vastaa: Yle valitsee lähetystensä vieraat journalistisin perustein
Jouko Jokinen vastaa Maaseudun Tulevaisuudelle.
Superihmiset-sarjan oppimispaketti
Toimittaja Sean Ricks on aina rakastanut supersankareita. Pystyykö Sean itse omaksumaan kykyjä, jotka tuntuvat täysin mahdottomilta?
Muistatko hämmästyttäviä asioita menneisyydestäsi? Maksalla ja lisämunuaisella on siinä prosessissa yllättävä rooli
Jännittävät ja yllättävät tapahtumat jäävät helposti muistiin, koska ne saavat aikaan ketjureaktion meidän kehossa. Aivotutkija Miriam Nokia avaa lisämunuaisten ja maksan osuutta tapahtumassa.
Yleisradion yleisnörtti on kesän viihdyttävin ja vaivaannuttavin satiiri – Yle Areenassa 20.6.
Yleisradion yleisnörtti on kaikkien aikojen ensimmäinen TikTok-tilistä johdettu tv-sarja! Ensisilmäyksellä se näyttää tavalliselta tv-ohjelmalta, mutta kyseessä on parodia popkulttuurimakasiinista.
Murhat piinaavat historioitsija Teemu Keskisarjaa yötä päivää: “Tulilahti on yhtä kuolematon mysteeri kuin Kyllikki Saari ja Bodom”
Teemu Keskisarja tutkii kuolleiden ihmisten tarinoita.
Muunsukupuolisen Oona Haapaniemen nuoruudessa uskonnollisuus määritteli, mikä on hyväksyttävää, ja siksi hän kirjoitti sarjan, jollaista olisi itse kaivannut
Kun Oona Haapaniemi ymmärsi olevansa muunsukupuolinen, moni asia sai selityksen. Käsikirjoittamassaan nuortensarjassa hän haluaa näyttää, että queeriyden ei tarvitse olla tragedia.
Suomen suurimpiin koulujen päättäjäisiin pääsee poistumatta kotoa – "Ei tarvitse noudattaa somen kauneusihanteita", lupaa järjestäjä
Ylen Roblox-päättäreissä pääsee hengailemaan ja pelaamaan, näkemään Bessin, kuulemaan uudenlaisen Suvivirren ja ottamaan selfien Vikin ja Köpin kanssa.
Ruokavisa: Miten tehdään 1-2-3-liemi ja mitä tarkoittaakaan blanseeraus?
Kaupan päälle saat monta uutta ruuanlaittovinkkiä.
Stressi vei näkökyvyn poliisin erikoistehtävässä, mutta Harri Gustafsberg vaikeni, koska stressistä ei saanut puhua
Harri Gustafsberg on entinen valmiusyksikkö Karhun poliisi. Hän näki, mitä stressi äärimmillään aiheuttaa. Nykyään hän kouluttaa ihmisiä ymmärtämään, että stressiä voi hallita ja että ihminen on hämmästyttävä selviytyjä.
Elon Muskin jättiraketit räjähtelevät – taustalta löytyy tietoinen toimintafilosofia
Maailman voimakkaimman raketin ensilento huhtikuussa päättyi räjähdykseen, mutta lisää koelentoja on tulossa. SpaceX aikoo lentää lopulta Starshipillä myös Marsiin.
Essee: Raskaus on extreme-laji, enkä ole nähnyt kenenkään "hehkuvan raskausonnesta"
Mielikuvat raskaana olevista kaipaavat päivittämistä.
Pehmeät sisustuselementit lisäävät reippaasti viihtyisyyttä – seinävaate, nyöri ja tupsu ovat hyvä alku
Vinkkejä sille, joka ei halua virkata tai neuloa.
Jos aikoo virkata maton, istuintyynyn tai patalapun, haluaa sen pysyvän litteänä eikä kulhomaisena – mutta miten toimia?
Kulhomaisilla virkatuilla alusilla ei tee mieli istua.
Brittielokuvan nuorten vihaisten miesten kapina tiivistyi tarinaan pitkänmatkan juoksijan yksinäisyydestä
Työläisnuorison uhmakas kapinahenki sävytti brittielokuvaa 1960-luvun alussa ja loi pohjaa vuosikymmenen aikana seuranneille nuorisokulttuurin eri muodoille ja protestille.
Kuukauden westernissä merikapteeni muuttaa lännen preerioille ja sotkeutuu kiistaan vesioikeuksista
Suuri maa on tunnelmallinen ja eeppinen western, jossa nimen mukaisesti kaikki on suurta: maisemat, tunteet, tähtinäyttelijät, musiikki, jopa lännenelokuvan historian pisimpiin kuuluva nyrkkitappelu.
Testaa seksitietämyksesi vuoden 2023 kesäkumiartistin Bessin kanssa
”Jos jännittää väärällä tavalla, älä tee mitään”, sanoo vuoden 2023 kesäkumibiisin Mission esittävä Bess.
BESS esittää vuoden 2023 kesäkumibiisin
Perjantaina 26.5. julkaistu kesäkumibiisi Missio käynnistää vuoden 2023 Kesäkumi-kampanjan.
Uskaltaako lapsen päästää yksin matkalle – tätä mieltä ovat nuoret itse
Muista passi, pidä tavaroista huolta ja ota kaikki irti uusista kokemuksista.
MOT: Myytävänä laiton talo – käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.
”Ei kiertuetta ilman hittiä”, Tina Turner totesi nauraen vuonna 1989
Voimakasääninen laulaja Tina Turner jätti jälkensä rock'n rollin historiaan. Elävän arkiston koosteessa on katsottavissa viisi musiikkivideota supertähden uran varrelta.
Minkä äänen haluat kuulla? Äänien ilta Yle Radio 1:ssä ma 29.5.
Äänien ilta -lähetykset ovat tuoneet esiin ääniä niin menneisyydestä kuin nykyisyydestäkin: kaappikellosta poretablettiin, susilaumasta mölysammakoihin, höyrykoneesta hammasporaan. Mutta millainen olisi ääni, jonka voi kuulla vain Suomessa?
Louis Theroux saapuu Suomen Lappiin Aurora-tulevaisuustapahtuman pääpuhujaksi
Tapahtuma järjestetään Levillä marraskuussa ja sen teemoina ovat sivistys ja tasa-arvo.
Miltä näyttää maan kuunnelluimman radion kulisseissa? Tule mukaan suoraan Yle Visiitti -lähetykseen ja tutustu Radio Suomen juontajien arkeen
Yle Visiitti tutustuu Radio Suomen juontajien työarkeen.
Mitä pitää tehdä, jos on poissa lukion oppitunneilta? Paikkaa oppimisvaje opinto-ohjaajan neuvoilla
Menetettyjen tuntien opinnot pitää korvata ja poissaolo voi vaikuttaa opintojakson arvosanaan. Lue tästä ohjeet, miten kannattaa toimia, jos sairastut tai tiedät olevasi poissa oppitunneilta.
Tunnettujen suomalaisten kirjeet Vesa-Matti Loirille nostavat esiin uusia asioita
Ylen podcast-sarja avaa henkilökohtaiset viestit yleisölle.
”Työkaverit tietävät, että siitä ei kanssani vitsailla” – tutustu Radio Suomen juontajien arkeen
Kurkista Radio Suomen kulisseihin ja toimittajien työarkeen.
Yhä nuoremmat taistelevat ryppyjä vastaan Tiktokissa nähtyjen hurjien vinkkien avulla
Teinit oppivat pelkäämään ryppyjä sosiaalisen median trendien takia. Häkellyttävät ihonhoitovinkit ovat saaneet nuoret hoitamaan ryppyjä, joita ei ole olemassa.
Surrealistinen toimintaleffa toi ohjaajalleen potkut mutta nousi myöhemmin kulttimaineeseen
Teema esittää Seijun Suzukin omalaatuisen yakuza-draaman Tehtävänä murha ohjaajan 100-vuotissyntymäpäivän aattona.
Miten hallitset hermosi tiukoissa tilanteissa? Harri Gustafsberg näyttää, miten stressaantunut keho ja mieli rauhoitetaan
Hirveä kiire, ärsyttävä puoliso, kiukutteleva lapsi. Arki käy hermoille monin tavoin. Harri Gustafsberg neuvoo, miten taltutat stressaavan tilanteen neljällä askeleella.
Mies, joka menetti 36 miljoonaa yhdessä yössä ja muita tarinoita it-kuplasta
Ylen uusi kesäaudiosarja on viihdyttävä nostalgiatrippi 2000-luvun alkuun.
Helluntain Riemulauluissa etsitään pyhän kosketusta
Riemulaulut on iloinen ja viihteellinen television hartausohjelma, jossa kuoromusiikilla on tärkeä sija. Helluntain jaksossa sunnuntaina 28.5. klo 10 pohditaan, missä tilanteissa voi kohdata pyhää.
Radio Suomen Kesäradio kuuluu arki-iltapäivisin koko maassa
Kesä tuo muutoksia Radio Suomen lähetyksiin. Alueellisten lähetysten sijaan Radio Suomen arki-iltapäivissä kuullaan viime vuoden tapaan aluetoimitusten tuottamaa valtakunnallista Kesäradiota 5. kesäkuuta alkaen aina elokuun loppuun.