Hyppää pääsisältöön

Sisältöä aiheesta Vanhemmuus

Pääsisältö

Turkulaiskeksintö käytössä jo yli puolessa hyvinvointialueista – lasten käytösongelmat vähentyneet selvästi

Voimaperheet-malli on kehitetty neuvolaikäisten lasten käytösongelmien tunnistamiseen ja ennaltaehkäisevään hoitoon. Tulokset ovat olleet hyviä.

Lapsettomat ja lapsensa menettäneet ovat saaneet oman muistopaikkansa Hämeenlinnassa

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta siunasi muistokiven käyttöön Kuolleiden lasten muistopäivänä.

Lapsuus vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme palautteeseen – nämä asiat omaa lasta koskevista palautetilanteista on hyvä ymmärtää

Lapsesta saatu palaute voi nostaa herkästi tunteet pintaan. Syy voi löytyä lapsuudesta tai ihan vain huonosta päivästä. Omia reaktioitaan on mahdollista kuitenkin oppia hallitsemaan.

Ero muutti Viivi Kuuselan, 35, elämän – ”Tajusin, etten ole ylpeä itsestäni”

Viivi Kuusela kertoo, mitä oppi erostaan ja miten huumori auttoi selviytymään siitä.

Päijät-Häme puuttuu koulupoissaoloihin ennaltaehkäisyllä

Tarkoitus on korostaa turvallisen koulun ja luokan merkitystä. Poissaoloihin halutaan puuttua varhain ja tarjota myös yksilöllistä tukea.

Äidin pakastin alkoi äkkiä täyttyä nakkipaketeista – nyt Sanna Kettusella on käsissään talo, jonka tyhjentäminen on kestänyt jo kaksi vuotta

Sanna Kettusesta tuli kolme vuotta sitten rytinällä äitinsä omaishoitaja. Sen jälkeen on pitänyt päättää, miten käy äidille, lapsuudenkodille ja kolmen sukupolven muistoille.

Joonas Konstigin kolumni: Nuorilta miehiltä ei vaadita liikaa – heiltä ei vaadita mitään, ja siitä he vasta kärsivätkin

Nuoret miehet kaipaavat aikuisia, jotka opettavat heitä elämään ja jotka vaativat heiltä. Vaatimisen viesti on: Pystyt parempaan, kirjoittaa Konstig.

Janakkalan sivistyslautakunta esittää kotihoidon kuntalisän ottamista käyttöön

Mahdollisen tuen tasosta tai ehdoista ei ole vielä tarkempia tietoja, koska asia ei ole ollut virkamiesvalmistelussa.

Voiko lähisuhdeväkivallasta selvitä sovittelulla? Kerro meille kokemuksesi luottamuksellisesti, teemme juttua

Etsimme haastateltavaa, joka on käynyt joskus läpi lähisuhdeväkivaltarikoksen sovittelun uhrin roolissa.

Leena Vilkan kolumni: Ohjeeni lapsensa menettäneiden kohtaamiseen

Monelle on uutta tietoa, että suru lapsen kuolemasta voi olla elämänmittainen. Onko yhteiskunnassamme tilaa surulle ja sureville, pohtii Vilkka.

Etelä-Karjalan kunnat kilpailevat lapsiperheistä poistamalla päivähoitomaksuja – nyt vuorossa on Ruokolahti

Ruokolahti alkaa tarjota maksutonta varhaiskasvatusta vuoden 2024 alusta alkaen. Etelä-Karjalan kunnista Ruokolahti on kolmas, jossa päivähoidosta tulee maksutonta.

Viides polvi samassa koulussa – Vuolenkosken satavuotias koulu on kylän turvasatama ja hermokeskus

Iitin Vuolenkosken kyläkoulu on lajissaan harvinaisuus, sillä se on toiminut koko historiansa samassa rakennuksessa. Harvinaista on myös se, että koulua käydään useassa perheessä jo viidennessä perättäisessä sukupolvessa.

Lautakunta säästäisi Hämeenlinnan pienet koulut – leikkuri iskee, jos oppilasmäärä laskee liikaa

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätyi esittämään useiden äänestysten jälkeen, että Alvettulan, Luolajan ja Ortelan koulujen tulevaisuus sidottaisiin oppilasmäärän kehitykseen.

Tatjana Trifonova avaa suunsa, koska haluaa Suomen kuntoon lapsilleen – vain harvat viitsivät osallistua

Erilainen ihmisten osallistaminen on lisääntynyt paljon viime vuosina. Osallisuuden kautta voidaan kehittää muun muassa sote-palveluja.

Kontiomäen uusi lähiliikunta-areena on valmistunut – tavoitteena lisätä erityisesti lasten ja nuorten liikkumista

Paltamon kunnan mukaan investoinnilla vaikutetaan Kontiomäellä asuvien lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden hyvinvointiin edistämällä ulkoliikunnan mahdollisuuksia niin koulu- kuin vapaa-ajallakin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle

Viikon luetuimmat

  1. 1
  2. 2
  3. 3
  4. 4
  5. 5
  6. 6
  7. 7
  8. 8
  9. 9
  10. 10
  11. 11
  12. 12
  13. 13
  14. 14
  15. 15
  16. 16
  17. 17
  18. 18
  19. 19
  20. 20