Hyppää pääsisältöön

Yle Radio Suomen toimittajat

Lähetä sähköpostia: etunimi.sukunimi@yle.fi
Radio Suomen toimituksen ja alueradioiden yhteystiedot

Juha Blomberg
Juha Blomberg

Päätyöni on puhua radiossa. Kaikesta. Joskus jopa luonnosta.
Mottoni olen lainannut suurelta idoliltani Groucho Marxilta:
Minulla on asiasta mielipide, tarvittaessa minulla on muitakin mielipiteitä.

Asko Hauta-aho
Asko Hauta-aho

Kevään huumaa, syksyn haikeutta ja talven voimaa. Suorassa lähetyksessä on tunnelmaa - hetki on ainutkertainen. Luonto-ohjelmat radiossa - aidommaksi hetki ei voi tulla!

Paula Jokimies
Paula Jokimies

Kouvolan tyttöi, se selittääkin jo paljon. Jaksan ihmetellä ja ihastua ihmisiin.
Parasta on olla radiossa, koska siellä saa olla yksin ja kaikkien kanssa.

Maria Jyrkäs
Maria Jyrkäs

Tykkään kissoista, KISSistä, Nutellasta, moottoripyöräilystä ja sohvasta.
En tykkää kiireestä, sienistä, räpistä, jonottamisesta enkä turhantärkeästä pönöttämisestä.
Minulla on pitkät opinnot kyökkipsykologiasta, Rauman giälestä ja takaperinpuhumisesta. Akateeminen loppututkintokin löytyy mutta akateemisen naisen neurooseja ei.
Radiossa hienointa ovat tavallisten ihmisten tarinat, jotka ovat aina ainutlaatuisia.

Seuraa Mariaa Twitterissä @MariaJyrkas
ja Instagramissa @mariajyrkas

Olga Ketonen
Olga Ketonen

Kaikki kiinnostaa - eniten ihmiset. Tarinat, kulissit ja historia meissä.
Mottona edelleen itteeni fiksummalta napattu Helppous ei houkuta.

Anna Keränen
Anna Keränen

Valoisten kesäöiden voimalla Lapissa kasvanut.
Rakastan radiota, musiikkia, eläimiä, tanssimista ja laulamista.
Olen todistetusti haka tunnistamaan biisit ainoastaan muutaman alkutahdin perusteella.

Josper Knutas
Josper Knutas

Olen vanha kotkalainen sielu iäkkäässä kehossa. Harrastukseni ovat sovellettu enologia, taidehistoria ja peristaltiikka. Joskus minua moititaan luddiitiksi, mutta usein hyväntahtoiset ihmiset myös ihastelevat sitä, että suomenruotsalaisuutta tuskin erottaa puheestani. Tutkintoni on liikuntatietelliseltä puolelta (uim.maist. - Lapinjärven kellunta-akatemia 1972). Kuuntelijan lista

Sanna Kojo
Sanna Kojo

Musiikin monitoiminainen joka roihahtaa liekkeihin mm. perjantaisin Puhelinlankojen laulaessa. Työssäni on parasta vuorovaikutuksen aikaan saama hetkessä eläminen ja läsnäoleminen mitä hienoimmissa elämäntarinoiden kirjossa.
Opintovapaalla.

Esa Kuloniemi
Esa Kuloniemi

Maailma on muuttunut paljon, tietoa saa helposti. Mutta yllätykset, ne on valttia vieläkin. Ja niiden, sekä tunteiden välittämiseen, radio on mitä mainioin väline.
Se on minulle sillä tavalla soitin.
Bluesministeri Esa Kuloniemi
www.hbtb.net
https://www.facebook.com/honeybtbones

Juha Laaksonen
Juha Laaksonen

Hyönteiset, linnut, nisäkkäät, kalat vai kasvit ­ - kaikki kelpaavat, vaikka monet luulevat minun olevan lintumies. Ihailen suomalaisia maisemia mereltä metsiin ja avomailta tuntureille. Liikun Luontoretkillä kameran kanssa ympäri Suomea ja tartun mielelläni erikoisiinkin aiheisiin. Radio on huikea väline välittää tunnelmia, tietoa ja kokemuksia. Toivon, että jatkamme yhteisiä retkiä vielä pitkään. Vuoden 2018 teemaksi noussee metsä ja metsän eliöt. Ilman metsiä emme pärjäisi!

Tero Liete
Tero Liete

Jo vuosikymmeniä sitten Rockradion aloittaessa sain tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Se tarjous näyttää olevan edelleen voimassa. Maailmassa tuntuu siis olevan muitakin uteliaita, jotka haluavat kuulla musiikkia, jota eivät tienneet haluavansa kuulla. Laulujen välissäkin saattaa aiheesta kiinnostunut kuulla jotain uutta. Jos on utelias. Musiikkia ja maailmaa vihaaville kaikkitietäville ja mielipiteensä lopullisesti lukinneille minulla ei ole valitettavasti juurikaan annettavaa.

Marko Maunuksela
Marko Maunuksela

Kuulen usein kysymyksen, että mistä tuota sun energiaa riittää? Se on rakkaus tekemäänsä työtä kohtaan. Se on hillitön intohimo ja uteliaisuus haastaa itsensä. Se muuttuu voimaksi! Elämä on niin täynnä upeita hetkiä, että niistä pitää nauttia. Päivittäisen radiotyön lisäksi teen laulukeikkoja, teatteria, konsertteja ja juontokeikkoja. Joskus kirjoitan myös konserttikässäreitä. Enkä mä mitään ehdi harrastaa. Paitsi lumilautailua yhden viikon talvessa. Joku sanois sitä laiskuudeksi, mutta mukavuudenhaluahan se on. Aika kuluu kyllä muutenkin, meinaa jopa loppua kesken. Nautin kesästä ja lämmöstä. Haaveilen vaikka mistä, niinkuin kaikki meistä.
Instagram: https://www.instagram.com/markomaunuksela
Facebook: https://www.facebook.com/maunuksela.marko
Twitter: @MarkoMaunuksela
Snapchat: markomaunuksela
Kuuntele Yle Areenassa: Paikka auringossa - lauluja Pohjantähden alta: Tunti kotimaista musiikkia Marko Maunukselan seurassa
sähköposti: ext-etunimi.sukunimi@yle.fi

Marko Miettinen
Marko Miettinen

"En muuta koskaan Hämeeseen."
Kiven mukaan asun eteläisessä Hämeessä.
Rutiini tappaa luovuuden, siksi suosin suoria lähetyksiä.
Twitter: @miettinen
Instagram: _miettinen

Sanna Pirkkalainen
Sanna Pirkkalainen

Radiossa on ihmisen hyvä olla. Vauhtia ja vaaratilanteita sopivassa suhteessa. Onneksi on Merisää, turvasatama. Se rauhoittaa sekä kehon että mielen.
Vapaa-aika tiivistyy muutamaan välineeseen: talikko, satula ja suitset, joogamatto ja lenkkikengät. Ollaan kuulolla, puolin ja toisin!
Twitter: @Sanna_Riina

Kalevi Pollari
Kalevi Pollari

Kankkula - Motala - Pyhävuori - Caroline - Aune Haarla - Stig Framåt - John Peel - Jolly Good Show - The Saturday Show - Roger Wallis - James Alexander Gordon - Smultronstället. Radio 957 - Hakametsä - Ratina - Ilves - Tappara - Davos - Lurgan - Stadio Olimpico - Tohloppi - Portman Road - Radio Suomi - Sydney 2000 - Peliuutiset - Ipswich Community Radio - The Naked Football Show
Pitkiä, keskipitkiä ynnä lyhyitä taajuuksia ja tekijöitä, joista ULA:ni urkeni.

Minna Pyykkö
Minna Pyykkö

Teen Radio Suomeen ohjelmia Suomen luonnosta. Yritän ohjelmissani tuoda esille jännittäviä ilmiöitä, uusia näkökulmia ja innostavia henkilöitä. Olen itse vuosien mittaan alkanut nähdä Suomen luonnon ihmeellisyyden yhä selvemmin ja yhä lähempänä, ja pyrin välittämään sitä eteenpäin.
Vaikka luonnon tila on monin tavoin hälyttävä, yritän sisällyttää ohjelmiin toivoa. Luonnon lisäksi olen kiinnostunut myös ihmisistä ja taiteista, erityisesti kuvataiteesta. Olen maalannut lapsesta asti öljyväreillä, ja viime vuosina myös akvarelleilla.
Liikuntaharrastuksia ovat talvisin sirkuskoulu, käsilläseisonta ja tanssi. Kesällä harrastan melomista.
Minna Pyykön maailma
www.minnapyykko.fi
Minna Pyykkö Facebookissa

Petri Rinne
Petri Rinne

Joskus yhteen lauseeseen kiteytyy kaikki, silloin on osattava olla hiljaa – myös radiossa. Ja kun vielä muistamme, että tänään olemme päivää viisaampia kuin eilen. Niin elämä on hitusen hauskempaa.
Twitterissä @PetriRinne

Aki Räty
Aki Räty

Yö on ihmisen parasta aikaa, nukkui tai valvoi. Minä usein valvon ja nautin. Tuhannen ja yhden yöradion Aki. (v.2018 tulee karkeaiden laskelmieni mukaan tuhat yöradiota täyteen)

Maija Salminen
Maija Salminen

Olen yksinkertaisen asioiden ystävä, esimerkiksi radion. Radiossahan pitää vain avata mikrofoni ja kas - siinä on suora yhteys kuuntelijaan. Pidän työstä, jossa kuuluu olla utelias ja avoin uusien asioiden suhteen. Muutenkin maailmanmenon ja ihmisten ihmettely ovat aivan erinomaisia harrastuksia. Myös penkkiurheilu on poikaa. Lisäksi ihmisen pitää osata vain olla, ja uskon olevani siinä aika vahvoilla.

Heikki Tikkanen
Heikki Tikkanen

Radiotyö on kutsunut jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Radiokanavilla eri puolilla Suomea kokemusta kertyi monenlaisista tehtävistä lähes kahdenkymmenen vuoden ajalta. Muutama vuosi sitten nuorena poikana alkanut Vespa-innostus ei näyttänyt laantumisen merkkejä ja lopulta oli pakko antautua kokopäiväiseksi vespistiksi edistämään ja ylläpitämään suomalaista vespa-kulttuuria. Veri on vetänyt kuitenkin jälleen radioon ja tuntuu hyvältä voida olla mukana suomalaisten elämässä yön yksinäisinä tunteina, aamun sarastaessa ja hektisessä arkipäivän melskeessä.

Markus Turunen
Markus Turunen

Asuin lapsena Tesjoella. Siellä pelattiin kavereiden kanssa lätkää ja futista. Kesäisin fillaroitiin Särkjärvelle uimaan. Ne olivat lämpimiä kesiä ne.
Myöhemmin muutin pois, mutta en koskaan unohtanut. En koskaan unohtanut, mistä olen kotoisin ja missä olen kasvanut. Äitini kanssa, ja Tesjoen poikien seurassa.
Nykyisin olen radiossa, mutta Tesjoki on edelleen siellä, ja nyt muut pelaa futista ja lätkää, ja käy Särkällä uimassa.

Matti Ylönen
Matti Ylönen

Kaikki hyvä valuu alaspäin! Alunperin Oulusta ja edelleen kysyttäessä kannatan Kärppiä. Intohimoni kerron muodikkaasti hastageilla: #radio #ruoka #saab #matkailu #musiikki
Lapsinerosta minut erottaa ainoastaan ikä ja älykkyys!