Hyppää pääsisältöön

Ylen johtaminen

Ylen strategia

Yle vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria.

Yle vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria.

Ylen toimintaperiaatteet

Ylen toimintaa ohjaavat myös eettiset ohjeet.

Toimintaamme ohjaa paitsi Yle-laki myös eettiset ohjeet ja linjaukset. Ohjeet koskevat kaikkia yleläisiä sekä freelancereita ja yhteistyökumppaneita.

Vastaavat toimittajat

He vastaavat Ylen sisällöistä kaikissa välineissä.

Sananvapauslain mukaan ohjelmilla ja verkkojulkaisuilla tulee olla vastaava toimittaja. Vastaavan toimittajan tehtävistä ja vastuista säädetään sananvapauslaissa.

Ylen organisaatio ja tehtävät

Minkälaisia tehtäviä organisaation eri osilla on?

Miten Ylen organisaatio rakentuu? Minkälaisia tehtäviä organisaation eri osilla on? Kuka vastaa mistäkin?

Ylen hallintoneuvosto

Ylen ylin päättävä elin, jonka 21 jäsentä valitsee eduskunta

Hallintoneuvosto on Yleisradion ylin päättävä elin. Sen 21 jäsentä valitsee eduskunta vaalikauden ensimmäisillä valtiopäivillä.

Ylen hallitus

Hallitus valitsee yhtiön muun ylimmän johdon.

Yleisradion hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus. Hallituksessa on tällä hetkellä seitsemän jäsentä, ja sen puheenjohtaja on Thomas Wilhelmsson.

Ylen toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Kolme sisältöyksikköä, Julkaisut ja Tuotannot.

Johtoryhmä vastaa strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta ja valmistelee asiat hallitukselle. Organisaatio on jaettu viiteen yksikköön: Julkaisut, Uutis- ja ajankohtaistoiminta, Luovat sisällöt, Tuotannot ja Svenska Yle. Koko yhtiötä palvelevat yhteiset toiminnot.

Ylen historia

Ylen historia

Julkista palvelua vuodesta 1926

Yleisradion perustamisesta on melkein vuosisata, mutta ajatus on yhä sama kuin Yleisradion syntysanoissa.

Uusimmat sisällöt - Näin Yle toimii

  • Ylen strategia

    Yle vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria.

    Yle vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria.

  • Ylen vuosi 2016 graafeina

    Vuosikertomuksista 2016 poimittuja graafeja

    Haluatko selata vuoden 2016 vuosikertomuksien Yle-faktat minuutissa? Täältä löydät kaikki graafit samassa paketissa.

  • Sidosryhmät – avointa vuorovaikutusta

    Arvostamme avointa vuoropuhelua sidosryhmien kanssa.

    Kansalaisilta, järjestöiltä, viranomaisilta ja muilta yhteiskunnan toimijoilta saatu palaute on arvokas osa Ylen kehitystyötä.

  • Ylen vuosi 2015 graafeina

    Vuosikertomuksista 2015 poimittuja graafeja

    Haluatko selata Yle-faktat vuosikertomuksista minuutissa? Täältä löydät kaikki graafit samassa paketissa.

  • Yhteinen taival – Ylen vuosikymmenet

    Yle on on kulkenut mukana suomalaisten elämässä jo 90 vuotta

    Yle on kulkenut suomalaisten mukana arjessa ja juhlassa yli 90 vuotta. Lähde kanssamme matkalle halki vuosikymmenten.

  • Tällainen Yle on työnantajana

    Yle työllistää tuhansia suomalaisia.

    Yle työllistää suoraan ja välillisesti tuhansia suomalaisia ja vahvistaa luovan alan elinvoimaa. Miten toteutuu tasa-arvo, miten työstä palkitaan, millaiset ovat uranäkymät?

  • Miten Yle käyttää rahansa?

    Yle käyttää 90 % ohjelmakuluistaan kotimaisiin sisältöihin.

    Käytämme 90 % ohjelmakuluistamme kotimaisiin sisältöihin, ja tarjoamme töitä luovalle alalle.

  • Ylen toimintaperiaatteet

    Ylen toimintaa ohjaavat myös eettiset ohjeet.

    Toimintaamme ohjaa paitsi Yle-laki myös eettiset ohjeet ja linjaukset. Ohjeet koskevat kaikkia yleläisiä sekä freelancereita ja yhteistyökumppaneita.

  • Yle 2020: Suomalaisten keskellä

    Ylen strategia: Yle on kansaa kokoava voima

    Missiomme on vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria tarjoamalla kaikille tietoa, sivistystä, oivalluksia ja elämyksiä. Visiomme: Yle luo tilaa erilaisille ajatuksille ja yhteisille kokemuksille. Teemme Suomesta yhä paremman paikan elää. Lue myös, millainen on uudistunut strategiamme.

  • Huolehdimme ympäristöstä

    Ympäristövastuun tunnuslukuja

    Kiinnitämme erityistä huomiota sähkönkulutukseen ja energiatehokkuuden parantamiseen. Huomioimme ympäristön myös matkustamisessa, hankinnoissa, jätteiden lajittelussa ja kierrätyksessä.

  • Ylen organisaatio ja tehtävät

    Minkälaisia tehtäviä organisaation eri osilla on?

    Miten Ylen organisaatio rakentuu? Minkälaisia tehtäviä organisaation eri osilla on? Kuka vastaa mistäkin?

  • Ylen viestinnän periaatteet

    Viestimme avoimesti, selkeästi ja aktiivisesti.

    Ylen toiminta on julkista ja kiinnostaa suomalaisia. Siksi kerromme siitä avoimesti, kiinnostavasti ja selkeästi sekä aktiivisesti ja joustavasti.

  • Ylen hallitus