Hyppää pääsisältöön

Ylen yksiköt

Ylen organisaatio on jaettu kuuteen yksikköön ja neljään tukipalveluista vastaavaan osastoon.

Ylen sisältöyksiköt ovat Uutis- ja ajankohtaistoiminta, Urheilu ja tapahtumat, Luovat sisällöt ja ruotsinkielinen yksikkö Svenska Yle. Ylessä toimii myös julkaisuyksikkö Julkaisut sekä teknologiayksikkö Teknologia ja kehitys.

Tukipalveluista vastaavat osastot Henkilöstö, Strategia ja viestintä, Talous sekä Laki.

Yksiköiden ja tukitoimintojen johtajat raportoivat yhtiön toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilalle.

Yhtiön ylin päättävä elin on hallintoneuvosto, jonka jäsenet valitsee eduskunta. Ylen hallituksen muodostavat yhtiön ulkopuoliset asiantuntijat. Johtoryhmä vastaa strategisesta johtamisesta ja valmistelee asiat hallitukselle.

Ylen organisaatio 2019
Ylen organisaatio 2019 organisaatio,Yle,organisaatiokaavio

Ota meihin yhteyttä

Sähköpostitse



Yleläisten sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@yle.fi.

Ylen Julkaisut-yksikön organisaatio, graafi
Ylen Julkaisut-yksikön organisaatio, graafi organisaatio,Yle,julkaisut

Julkaisut

Julkaisut-yksikkö vastaa suomenkielisten kanavien ja Yle Areenan ohjelmistoista, koostamisesta ja päivittäisestä toteutuksesta, palveluiden brändeistä, julkaisusuunnittelusta sekä verkkopalvelukehityksestä.

Yksikkö vastaa yhtiötasoisesta kokonaisasiakkuudesta, asiakkuusanalyysista ja asiakkuustarpeiden määrittelystä. Yksikkö vastaa myös kv-sisältöjen hankinnasta, ohjelmien tekstityksestä ja muista lain edellyttämistä lisäpalveluista, arkistosta ja esitysoikeusvaraston hallinnasta sekä sisältöjen ja palveluiden markkinoinnista.

Julkaisujen johtajana toimii Ismo Silvo.

Julkaisujohtaja toimii myös Radion kanavatoimitusten sekä Yle Areenan toimituksen, kv-, arkisto- ja markkinointisisältöjen vastaavana toimittajana kaikissa välineissä.

Digitaalinen asiakaskokemus

Digitaalinen asiakaskokemus -osasto vastaa Ylen digitaalisen palvelujen asiakaskokemuksesta ja kehityksestä, asiakkuustutkimuksesta sekä julkaisusuunnittelusta ja -kumppanuuksista. Päällikkönä toimii Jari Lahti.

Tv ja Areena

Tv ja Yle Areena -osasto vastaa Ylen televisiokanavista ja Yle Areena-kokonaisuuden palveluista. Organisaatioon kuuluvat Yle Areena, Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema, Kansainvälinen hankinta, Yle Arkisto, Sijoittelu- ja lähetyssuunnittelu sekä Yle Kääntäminen ja versiointi. Osastoa johtaa julkaisupäällikkö Petri Jauhiainen.

Radio ja audio

Radio ja audio -osasto vastaa Ylen suomenkielisistä radiokanavista Yle Radio Suomi, Yle Radio 1, Yle Puhe ja YleX sekä Yle Klassinen -musiikkipalvelusta internetissa ja pääkaupunkiseudulla kuuluvasta Yle Mondosta. Osasto vastaa radiokanavien profiloinnista, tarjonnan monipuolisuudesta, kattavuudesta ja asiakassuhteesta. Osasto vastaa myös yhteistoiminnasta kaupallisten radioiden kanssa. Osaston päällikkönä toimii Marja Keskitalo.

Markkinointi

Markkinointi-osasto vastaa yhtiön brändiprosessista ja ohjelmien löydettävyyden parantamisesta markkinoinnin keinoin. Päällikkönä toimii Päivi Nummi-Aho.

Ylen etiikkapäällikkö on Timo Huovinen.
Yleisövuorovaikutuksen päällikkö on Sami Koivisto.
Julkaisusuunnittelun päällikkö on Ritva Leino.

Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan organisaation, graafi
Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan organisaation, graafi Yle,organisaatio,ua

Uutis- ja ajankohtaistoiminta

Uutis- ja ajankohtaistoiminnan yksikkö vastaa Ylen suomenkielisten uutis- ja ajankohtais- ja aluesisällöistä kaikilla jakeluteillä. U&A:n vastuulla on myös tuottaa saamen-, englannin-, venäjän- ja viittomakielisiä sisältöjä.

Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajana toimii Jouko Jokinen.

Yksikön johtaja toimii myös yllä mainittujen sisältökokonaisuuksien vastaavana toimittajana kaikissa välineissä. Saamenkielisten sisältöjen vastaavana toimittajana toimii Yle Sápmin päällikkö.

Tutustu Uutis- ja ajankohtaistoiminnan yhteystietoihin täällä.

Uutis- ja ajankohtaistoimitus

Uutis- ja ajankohtaistoimitus vastaa mm. kotimaan valtakunnallisten ja kansainvälisten asioiden, politiikan, talouden, kulttuurin ja arkielämän aiheiden uutisoinnista sekä ajankohtaisjournalismista. Toimitus vastaa myös uutis- ja ajankohtaistoiminnan kokonaisuuden sisältösuunnittelusta ja operatiivisesta johtamisesta. Toimituksessa tuotetaan valtakunnalisia tapahtumalähetyksiä ja julkaistaan yksikön sisällöt radioon, televisioon ja verkkoon. Päätoimittaja on Riikka Räisänen.

Aluetoiminta

Aluetoiminta vastaa alueellisesta uutis- ja ajankohtaistoiminnasta. Aluetoiminnan päällikkönä toimii Jyri Kataja-Rahko.

Studio ja kuva

Studio ja kuva -osasto vastaa kuvaamisesta, editoinnista ja grafiikasta sekä televisiolähetysten studio-operoinnista. Päällikkönä toimii Mika Lavonen.

Yle News Lab

News Lab vastaa uutis- ja ajankohtaistoiminnan sisältö- ja palvelukehityksestä. Sen sisällä toimivat tiimit: verkonkehitys, Asiakkuustutkimus, UA strateginen suunta, algoritminen vallankäyttö ja robojournalismi. Päällikkönä toimii Jukka Niva.

Urheilu ja tapahtumat -yksikön graafi
Urheilu ja tapahtumat -yksikön graafi organisaatio,organisaatiokaavio

Urheilu ja tapahtumat

Urheilu ja tapahtumat -yksikkö vastaa Ylen urheilutapahtumista ja -uutisista sekä tuottaa tapahtumia ja kehittää tapahtumakonsepteja. Yksikkö vastaa myös Ylen tuotannosta ja designista sekä tuotantoresurssin suunnittelusta.

Urheilun ja tapahtumien johtajana toimii Panu Pokkinen.

Yksikön johtaja toimii myös urheilutapahtumien ja -uutisten sekä yksikön tuottamien tapahtumien vastaavana toimittajana kaikissa välineissä.

Design ja tuotanto

Design ja tuotanto tekee Ylen sisällöt eläväksi. DT on Ylen tuotantopalveluiden toteuttaja, tekijä ja ostaja. Päällikkönä toimii Ville Venell.

Urheilu

Yle Urheilu tarjoaa suomalaisille urheilun tapahtumalähetyksiä sekä urheilun päivittäistä uutistoimintaa. Päällikkönä toimii Joose Palonen.

Tapahtumat

Tapahtumat-osasto tuottaa vaikuttavia ja monimediallisia tapahtumia yhdessä eri Ylen yksiköiden kanssa. Lisäksi osasto kehittää yhtiön tapahtumakonsepteja luoden vuorovaikutusta yhdessä eri yleisöjen kanssa ja kokonaan myös uutta digitaalista läsnäolo. Päällikkönä toimii Asta Kujala.

Suunnittelu

Suunnittelu tarjoaa sisällöntekijöille kumppanin tuotantojen suunnitteluun ja vastaa siitä että tuotannon kokonaisresurssit käytetään Ylessä tehokkaasti ja vaikuttavasti. Päällikkönä toimii Lise-Lottie Ek.

Uudistaminen

Uudistminen vastaa tuotantoteknologian ja tuotannon uudistamisesta, verkostomaisen toiminnan kehittämisestä sekä kalustopoolin ja Yle Rentin hallinnasta. Päällikkönä toimii Markku Jylhäsalo.

Kehitys

Kehitysosasto auttaa yksikön uusien sisältöjen innovoinnissa ja vastaa tuotekehityksestä yhteistyössä Ylen muiden yksiköiden kanssa sekä kehittää uusia ilmaisumuotoja. Päällikkönä toimii Hanna Jussila.

Urheiluoikeuksista ja kumppanuuksista vastaava päällikkö on Riku Saaranluoma.

Ylen Luovat sisällöt -yksikön organisaatio, graafi
Ylen Luovat sisällöt -yksikön organisaatio, graafi organisaatio,Yle,Luovat sisällöt

Luovat sisällöt

Luovat sisällöt -yksikkö vastaa seuraavista kotimaisista suomenkielisistä sisältökokonaisuuksista: asia, draama, kulttuuri, viihde sekä sisällöt lapsille ja nuorille. Vastuualueeseen kuuluu sekä oma että hankittu kotimainen sisältö.

Yksikön johtajana toimii Ville Vilén.

Yksikön johtaja toimii myös suomenkielisten draama-, asia-, kulttuuri- ja viihdesisältöjen sekä lasten ja nuorten sisältöjen vastaavana toimittajan kaikissa välineissä.

Kulttuuri- ja asiasisällöt, Pasila

Kulttuuri ja asiasisällöt, Pasila tuottaa kulttuuri- ja asiasisältöjä verkkoon, televisioon ja radioon. Osastolle kuuluvat mm. kulttuuri- ja musiikkisisällöt, elämäntapaan ja oppimiseen liittyvät sisällöt, tiede- ja ympäristösisällöt sekä osallistavat ja vuorovaikutteiset sisältöhankkeet. Osaston päällikkönä toimii Johanna Aho.

Nuorten sisällöt ja viihde

Nuorten sisällöt ja viihde tuottaa nuorten ja nuorten aikuisten sisältöjä sekä Ylen omatuotantoisia viihdesisältöjä verkkoon televisioon ja radioon. Ylen nuorten ja nuorten aikuisten brändeihin kuuluvat Abitreenit, Docstop, Summeri, Yle Kioski ja YleX. Sisällöt kattavat nuorten draaman, dokumentit, pelisisällöt sekä asia- ja musiikkisisällöt. Viihdesisällöissä osastolla vastuu on Ylen omasta tuotannosta eli Uuden Musiikin Kilpailusta, Euroviisuista ja Noin viikon studiosta. Osaston päällikkönä toimii Minna Peltomäki.

Yle Lapset ja asiasisällöt, Mediapolis

Yle Lapset ja asiasisällöt, Mediapolis tuottaa lasten- ja asiasisältöjä verkkoon, televisioon ja radioon. Ylen lastenohjelmia ovat Pikku Kakkonen ja Galaxi. Osasto vastaa lastenohjelmien kotimaisista ja ulkomaisista hankinnoista. Osa ohjelmista on kansainvälisiä yhteistuotantoja.

Mediapoliksessa tuotettavissa asiaohjelmissa kerrotaan tarinoita suomalaisten elämästä. Ohjelmistoon kuuluu dokumenttisarjoja, realityjä, keskusteluohjelmia ja radio-ohjelmia. Osaston päällikkönä toimii Teija Rantala.

Yle Draama

Yle Draama kehittää, tuottaa ja tilaa monimuotoista TV- ja audiodraamaa, podcasteja sekä ostaa kotimaisten fiktio- ja dokumenttielokuvien esitysoikeuksia. Päällikkönä toimii Jarmo Lampela.

RSO

Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Ylen orkesteri, jonka kautta yhtiö toteuttaa sivistys- ja kulttuuritehtäväänsä taidemusiikin kentällä. RSO:n ylikapellimestari on Hannu Lintu (vuodesta 2021 Nicholas Collon).

RSO:n intendenttinä toimii Tuula Sarotie. Intendentti vastaa orkesterin toiminnasta kokonaisuudessaan, vastaa budjetista ja neuvottelee konsertti-, kiertue- ja levytystoiminnan edellyttämät sopimukset.

Kotimainen hankinta tilaa asian, kulttuurin ja viihteen sisältöjä. Päällikkönä toimii Ilkka Lehtinen.

Luova kehitys pitää huolen siitä, että Luovien sisältöjen tekijöillä on paras mahdollinen tieto ja ymmärrys erilaisten suomalaisten tarpeista sekä paras osaaminen luoda vahvoja sisältöjä kaikille kohderyhmille. Asiakkuudesta ja tutkimuksesta vastaa päällikkö Susanna Snell, tuotekehityksestä päällikkö Raimo Lång ja strategiasta päällikkö Antti Hirvonen.

Luovien sisältöjen suunnittelun ja tuotannon päällikkönä toimii Minna-Mari Parkkinen.

Svenska Ylen organisaatio, graafi
Svenska Ylen organisaatio, graafi Svenska Yle,Yle,organisaatio,organisaatiokaavio

Svenska Yle

Svenska Yle -yksikkö vastaa ruotsinkielisestä tarjonnasta kokonaisuudessaan, kaikilla jakeluteillä. Yksikkö vastaa ruotsinkielisestä julkaisusuunnittelusta, palveluista ja välineiden kaavio- ja kanavaprofiilien suunnittelusta, kanavien koostamisesta sekä kaavioiden toteutuksesta.

Svenska Ylen johtajana toimii Marit af Björkesten.

Yksikön johtaja toimii myös ruotsinkielisten sisältöjen vastaavana toimittajana kaikissa välineissä.

Media ja julkaisut

Media ja julkaisut -osasto vastaa Svenska Ylen julkaisujen profiloinnista ja brändeistä, palveluiden, kanavien ja kaavioiden suunnittelusta, koostamisesta ja toteutuksesta sekä julkaisusuunnittelusta, arkistosta ja esitysoikeusvaraston hallinnasta sekä sisältöjen ja palveluiden markkinoinnista. Päällikkönä toimii Johanna Törn-Mangs.

Journalistinen sisältö

Journalististen sisältöjen osasto vastaa Svenska Ylen uutis-, ajankohtais-, urheilu-, alue-, lasten ja nuorten, asia-, kulttuuri- sekä draama ja viihdesisältöjen tuotannosta kaikilla jakeluteillä. Päällikkönä toimii Anna Forth.

Hallinto ja henkilöstö

Hallinto ja henkilö -osaston päällikkönä toimii Kerstin Häggblom.

Yhteistuotannot ja hankinnat

Yhteistuotannot ja hankinnat -osasto vastaa kansainvälisten sisältöjen hankinnasta ja yhteistuotannosta, ohjelmien tekstityksestä ja muista lain edellyttämistä lisäpalveluista. Päällikkönä toimii Johan Aaltonen.

Strategia ja yleisötutkimus

Strategia ja yleisötutkimus -osasto vastaa Svenska Ylen kokonaisasiakkuudesta, asiakkuusanalyysista ja asiakkuustarpeiden määrittelystä. Päällikkönä toimii Alex Fager.

Mediatuotanto

Mediatuotanto-osasto vastaa ohjelmatuotannon ja tuotantoresurssien suunnittelusta ja toteutuksesta sekä tuotanto-osaamisen ja -välineiden kehittämisestä. Mediatuotanto vastaa myös tuotantokumppanuuksien kehittämisestä ja hallinnasta. Päällikkönä toimii Tommy Mård.

Ylen Tuotannot-yksikön organisaatio, graafi
Ylen Tuotannot-yksikön organisaatio, graafi Yle,organisaatio,teknologia ja kehitys

Teknologia ja kehitys

Teknologia ja kehitys -yksikkö vastaa Ylen teknologiajohtamisesta, tekniikasta, toimitiloista ja jakelusta. Yksikkö vastaa myös ICT- ja teknisten tuotanto- ja palvelualustojen kehittämisestä ja lähetysyksikön operoinnista.

Teknologian ja kehityksen johtajana toimii Janne Yli-Äyhö.

ICT

ICT vastaa operatiivisesti yhtiön ICT-teknologiasta. Päällikkönä toimii Vesa Aalto.

Mediateknologia

Mediateknologia vastaa operatiivisesti yhtiön tuotantoteknologioista ja jakelusta. Päällikkönä toimii Olli Sipilä.

Lähetys- ja mediapalvelut

Lähetys ja mediapalvelut vastaa yhtiön lähetys- ja siirtotoiminnasta. Päällikkönä toimii Martti Kyllönen.

yle.dev

Yle.dev vastaa data- ja ohjelmistokehityksen asiantuntijuudesta. Päällikkönä toimii Juha Lehtosalo.

Toimitilapalvelut

Toimitilapalvelut vastaa yhtiön toimitiloista ja niiden kehityksestä. Päällikkönä toimii Matti Uotinen.

Innovaatiot ja tulevaisuus vastaa yhtiön IT-arkkitehtuurista, innovaatiotoiminnasta, teknologiavisiosta ja yksikön toimintakulttuurista. Päällikkönä toimii Juha-Matti Perttunen.

Toiminnan suunnittelu ja kehitys vastaa yksikön toiminnan suunnittelusta, kehitysportfoliosta, projekteista ja niiden kustannuksista. Päällikkönä toimii Sanna Tornivaara.

Ylen Yhteisten toimintojen organisaatio, graafi
Ylen Yhteisten toimintojen organisaatio, graafi Yle,organisaatio,yhteiset toiminnot

Yhteiset toiminnot

Yhtiön voimavarojen kehittämistä ja kokonaiskäyttöä suunnittelevat ja koordinoivat yhteiset toiminnot, joita ovat Henkilöstö-, Viestintä- ja strategia-, Talous- sekä Laki-osastot.

Henkilöstö

Henkilöstöosastoa johtaa Eija Hakakari ja se vastaa mm.:

  • yhtiön henkilöstöstrategiasta, työkulttuurin, johtamisen ja oppimisen kehittämisestä
  • strategisesta henkilöstösuunnittelusta, työsuhdeasioista, työhyvinvoinnin johtamisesta sekä työterveyshuollosta.

Viestintä- ja strategia

Viestintä- ja strategiaosastoa johtaa Gunilla Ohls ja se vastaa mm.:

  • yhtiön sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä, yhtiön strategisesta suunnittelumallista, toimintaympäristöanalytiikasta, johtoryhmätyöskentelyn valmistelusta sekä erikseen määritellyistä yhtiötasoisista kehityshankkeista
  • hallinnollisesti Journalismin akatemiasta.

Talous

Talousosastoa johtaa Maisa Hyrkkänen ja se vastaa mm.:

  • ulkoisesta laskennasta ja sisäisistä talouspalveluista, controller-toiminnoista, hankintapalveluista sekä riskienhallinnasta ja turvallisuudesta.

Laki

Lakiosastoa johtaa Katri Olmo ja se vastaa mm.:

  • yhtiön lakiasioista, complience-toiminnosta sekä sisäisestä tarkastuksesta.