Hyppää pääsisältöön
Yle yhtiönä

Vastuu taloudesta 2019

Verovarojen vastuullinen käyttö

  • Käytämme verovaroista saadun rahoituksen vastuullisesti, harkitusti ja tarkoituksenmukaisesti Ylen lakisääteisen tehtävän täyttämiseksi.

Vuonna 2019 Yle käytti 79 % rahoituksestaan sisältöihin ja palveluihin. Muiden kulujen osuus on 21 %.

Ohjelmatoiminnan osuus kokonaiskustannuksista 2019, 474,5 miljoonaa euroa

  1. 79% Ohjelmatoiminta 374,5 milj. €
  2. 21% Muu toiminta 100,0 milj. €

Sisältö- ja palveluhankinnat jakautuvat kotimaiseen ohjelmahankintaan, kansainväliseen ohjelmahankintaan (ml. urheilu), musiikkiin ja muihin tekijänoikeuksiin, muuhun ohjelmatoimintaan (sisältäen mm. uutistoiminnan, julkaisutoiminnan, omatuotantoisen draaman ja asiaohjelmat) sekä jakeluun eri operaattoreiden verkoissa.

Ohjelmatoiminnan kustannukset tuotantolajeittain, miljoonaa euroa

  1. Jakelu: vuonna 2019 25,6 miljoonaa euroa, vuonna 2018 25,8 miljoonaa euroa
  2. Kansainväliset hankintaohjelmat ja urheilun esitysoikeudet: vuonna 2019 21,4 miljoonaa euroa, vuonna 2018 27,0 miljoonaa euroa
  3. Kotimaiset hankintaohjelmat: vuonna 2019 29,6 miljoonaa euroa, vuonna 2018 26,5 miljoonaa euroa
  4. Musiikki ja muut tekijänoikeudet: vuonna 2019 34,4 miljoonaa euroa, vuonna 2018 33,8 miljoonaa euroa
  5. Muu ohjelmatoiminta: vuonna 2019 263,5 miljoonaa euroa, vuonna 2018 268,7 miljoonaa euroa

Verojalanjälkemme merkittävä osuus koostuu erilaisista henkilöstöön liittyvistä lakisääteisistä maksuista.

Ylen verojalanjälki 2019, miljoonaa euroa

Yhteensä 86 miljoonaa euroa

Arvonlisäverot, netto 1,2 miljoonaa euroa

Kiinteistö- ja muut verot* 0,4 miljoonaa euroa

Ennakonpidätykset (työntekijöiltä ja yrityksiltä) 44,8 miljoonaa euroa

Henkilöstöön liittyvät lakisääteiset maksut (työnantajan osuus) 39,5 miljoonaa euroa

Sisältää maksuja

  • Eläkesäätiö
  • TYEL
  • Sairausvakuutusmaksu
  • Tapaturmavakuutusmaksu
  • Työttömyysvakuutusmaksu
  • Ryhmähenkivakuutus

Lue lisää: Vuoden 2019 talouden luvut

Ylen hankinnat ovat vastuullisia

Yle noudattaa julkisia hankintoja koskevaa hankintalakia. Hankintalaki sisältää kilpailuttamista koskevan poikkeuksen, joka koskee ohjelmasisältöjen hankintaa.

Hankinnoissa sovelletaan vastuullisuusperiaatteita esimerkiksi ympäristövastuun ja sosiaalisen vastuun osalta. Edellytämme. että sopimuskumppanimme sitoutuvat Ylen kumppanuussitoumuksessa mainittuihin toimintatapoihin vastuullisuuden osalta.

Toimintamme välilliset vaikutukset edistävät luovan alan elinvoimaa ja toimimme merkittävänä luovan alan työllistäjänä Suomessa.

Säännölliset riskikartoitukset

Riskikartoitusten perusteella Ylen merkittävimmät riskit liittyvät paitsi toimintaympäristöön ja sen kehitykseen, myös sisältöjen löydettävyyteen sekä toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen.

Riskienhallinta ja muu sisäinen valvonta rakentuvat hallituksen hyväksymille sisäisen valvonnan periaatteille. Niiden avulla varmistetaan Ylen strategisten ja operatiivisten tavoitteiden saavuttaminen, toimintaa koskevan informaation luotettavuus, yhtiön tehokas johtaminen, voimavarojen taloudellinen ja tehokas käyttö sekä lakien, periaatteiden ja ohjeiden noudattaminen.