Yle Teksti-TV                 Sivu 103/1 
hyppää suoraan sisältöön

Edellinen sivu | Edellinen alasivu | Seuraava alasivu | Seuraava sivu

   KOTIMAA         YLE  SUNNUNTAI       
                                        
  Urheiluseurat liikuttavat lapsia       
                                        
                                        
 Urheiluseurat ovat säilyttäneet vahvan 
 aseman lasten liikunnassa, mutta       
 aikuisilla suunta on ollut             
 päinvastainen.                         
                                        
 Alkuvuodesta julkaistu tutkimus lasten 
 ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä    
 osoittaa, että erityisen aktiivisia    
 ovat nuorimmat ikäryhmät. Noin 70      
 prosenttia 9- ja 11-vuotiaista         
 osallistui viime vuonna                
 seuraliikuntaan.                       
                                        
 Murrosiästä lähtien osallistuminen     
 seuratoimintaan kuitenkin vähenee melko
 nopeasti. 15-vuotiaista enää runsaat 40
 prosenttia harrastaa urheiluseuroissa. 
                                        

Edellinen sivu | Edellinen alasivu | Seuraava alasivu | Seuraava sivu

Kotimaa | Ulkomaat | Talous | Urheilu | Svenska sidor | Teksti-TV Yle.fi YLE Uutiset

Sivun valinta:

Kuvaversio Palautetta Teksti-TV:lle Tietoja Teksti-TV:stä