RADIOSSA NYT:
Seuraava ohjelma:

Tunnelmia SuomiLOVEn kulisseista

Kuvassa SuomiLOVEn uuden juontajat Jenni Pääskysaari ja Mikko Leppilampi.
Kuva: Antti Mikkola

SuomiLOVEn 3. kausi alkaa TV1:ssä lauantaina joulukuun 10. päivä kello 21.15. Kaksinkertaisen Venla-voittajan perusideaan ei ole kajottu, mutta muutama asia muuttuu edellisiin kausiin verrattuna. Ohjelma vaihtaa TV1:lle lauantai-iltaan. Tämän lisäksi suurin muutos on juontajaparin vaihtuminen. Kolmannella kaudella juontajina loistavat Jenni Pääskysaari ja Mikko Leppilampi.

Näistä muutoksista huolimatta SuomiLOVEn kolmannellakin kaudella kuullaan lauluja, joilla suomalaiset rakastavat toisiaan. Ohjelmasarjassa nähdään 100 tarinaa rakkaudesta, välittämisestä ja ystävyydestä sekä 100 tarinoihin liittyvää suomalaista laulua.

Musiikkinumeroista vastaa huippumuusikoista koottu LOVEband sekä yli 70 suomalaista nimekästä artistia Matti Eskosta Ellinooraan.

Puheen Iltapäivän Tiina Lundberg vietti päivän SuomiLOVEn kuvauksissa ja koosti tapaamisista kolmiosaisen sarjan, joka kuullaan nyt joulukuussa perjantaisin.

 

SuomiLOVEn kulisseissa osa 1

Kurkistuksia kulisseihin tarjoavat muun muassa LOVEBandin johtaja Ako Kiiski, ohjelman ohjaaja Aleksi Sariola ja Lenni-Kalle Taipale. Minkä kappaleen he haluaisivat mukaan SuomiLOVEen ja kenelle sen osoittaisivat?

SuomiLOVEn kulisseissa osa 2

Omista tunnelmistaan kertovat Mikko Leppilampi, Taiska, Eppu Normaalista Martti ja Aku Syrjä sekä Higher Ground -kuoronjohtaja Hanna-Maria Helenius.

SuomiLOVEn kulisseissa osa 3 pe 23.12. klo 15.05

Tällä kertaa tavataan mm. Juha Tapio ja Michel Monroe. Omista koekemuksistaan kertovat myös LOVEbändin solistit Osmo Ikonen ja Johanna Iivanainen.

Ajankohtaista

Yle Puheen ohjelmatiedot

Yle Puheen ohjelmatiedot

 

Muualla Yle.fi:ssä