RADIOSSA NYT:
Seuraava ohjelma:

Janne Koskinen

Olen toiminut Yleisradiossa vuodesta 1997 kuuluttajana, radio- ja tv-toimittajana sekä tuottajana erikoisalanani klassinen musiikki.

Filosofian maisterin opinnot suoritin Helsingin ja Venetsian yliopistoissa pääaineenani musiikkitiede, minkä lisäksi olen opiskellut muita humanistisia aineita, kieliä, klarinetinsoittoa ja vähän yksinlauluakin.

Sähköisen median ohella olen tehnyt töitä Musiikkilehti Rondossa, Sibis-lehdessä, Helsingin juhlaviikoilla, Kuhmon Kamarimusiikin lehdistöpäällikkönä, juontanut sinfoniakonsertteja (mm. Tapiola Sinfonietta, Oulu Sinfonia) ja kamarimusiikki-iltoja (Teatteri Kapsäkki).

Yhdistän klassista musiikkia ja muita arjesta kohottavia elämyksiä blogissani Herrasmiehen päiväkirja, ja kirjoitan kolumnia Glorian Antiikkiin. Säveltäjä-klarinetisti Bernhard Crusellin (1775-1838) matkapäiväkirjat ilmestyivät tekemäni suomennos- ja toimitustyön jälkeen vuonna 2010 (SKS).

Työssäni pyrin puhumaan kevyistä aiheista vakavasti ja vakavista aiheista kevyesti. Kaikki muu aika kuluu promeneeraten, turhamaisuuksia harrastaen ja klarinettia soittaen mm. Helsinginkadun filharmonikoissa.

(Janne Koskinen kirjoittaa myös blogia otsikolla Herrasmiehen päiväkirja.)

Yle Radio 1

Ajankohtaista

Muualla Yle.fi:ssä