Ajankohtaista säästä

Kesä alkaa alkuviikolla – Helleraja rikkoutunee monella paikkakunnalla

Tulevan viikon alku on lämmin lähes koko Suomessa. Hellelukemat ovat paikoin mahdollisia ja maanantaina lämpimintä on lännessä, tiistaina etelässä.

Sadealue liikkuu lauantain aikana maan itäosan yli pohjoiseen. Runsaimmat sateet painottuvat maan itäosasta Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen ulottuvalle alueelle. Paikoin vettä voi tulla 10-20 mm. Sunnuntaina pohjoisessa ja idässä sadekuurot ovat mahdollisia. Lämpötila kohoaa etelässä jo laajalti 20 asteen vaiheille.

Alkuviikoksi Suomeen virtaa lounaasta lämmintä ilmaa ja lämpötila kohoaa selvästi yli 20 asteen maan etelä- ja keskiosassa. Maanantaina lämpimintä on lännessä, tiistaina etelässä. Paikoin hellelukematkin ovat mahdollisia.

Säägrafiikkaa: Alkuviikon ylimmät lämpötilat
Alkuviikon ylimmät lämpötilat Kuva: Yle Sää

Lämpimin ilma näyttäisi kuitenkin siirtyvän säärintaman työntämänä itään keskiviikon aikana. Lännestä saapuvan säärintaman osalta ennusteessa on vielä melkoisesti epävarmuutta, mutta jatkossakin sää näyttäisi olevan keskimääräistä lämpimämpää.

Säägrafiikkaa: Lämpötilaennuste maan keskiosaan
Lämpötilaennuste maan keskiosaan Kuva: Yle Sää

Aluejako sääennusteissa

Säägrafiikka: Aluejako sääennusteissa

Missä on maan keskiosa? Kuuluuko pääkaupunkiseutu länteen vai itään? Sääennusteiden aluejakoa on selvitetty täällä

Ylen tv-lähetysten sääsymbolit

Säägrafiikka: Ylen sääkartan symboleja

Sadetta vai sadekuuroja? Mitä tarkoittaa violetti katkoviiva sääkartalla? Vastauksen kysymyksiin löydät täältä.

Tuorein sääennuste

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä