Ajankohtaista säästä |

Kevät kuukauden etuajassa

Terminen kevät alkoi koko maassa useita viikkoja keskimääräistä aiemmin.

Uutisgrafiikka: Kevään ensimmäisiä sinivuokkoja
Kevään ensimmäisiä sinivuokkoja Kuva: Yle Sää

Terminen kevät alkoi maan etelä- ja keskiosissa jo helmikuun puolivälin jälkeen 18.-19.2. – yli kuukauden etuajassa. Keskimäärin terminen kevät alkaa Lounais-Suomessa 26.3. ja maan keskiosissa vasta huhtikuun alussa.

Maan itä- ja pohjoisosissa kevät kirjattiin alkaneeksi huhtikuun vaihtuessa, viimeisenä Keski-Lapissa 4.-5.4. Keskimäärin Lapissa terminen kevät alkaa vasta huhtikuun puolivälin jälkeen, pohjoisimmissa osissa kuun loppuun mennessä.

Terminen kevät kertoo vain lämpötilasta. Vaikka kevään voi jo julistaa alkaneeksi, on Lapissa, osassa Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuussa edelleen lumi maassa. Laajalti lunta on edelleen yli puoli metriä.

Uutisgrafiikka: Lumitilanne 16.4.2015
Lumitilanne 16.4.2015 Kuva: Yle Uutiset

Aluejako sääennusteissa

Säägrafiikka: Aluejako sääennusteissa

Missä on maan keskiosa? Kuuluuko pääkaupunkiseutu länteen vai itään? Sääennusteiden aluejakoa on selvitetty täällä

Ylen tv-lähetysten sääsymbolit

Säägrafiikka: Ylen sääkartan symboleja

Sadetta vai sadekuuroja? Mitä tarkoittaa violetti katkoviiva sääkartalla? Vastauksen kysymyksiin löydät täältä.

Tuorein sääennuste

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä