Ajankohtaista säästä |

Milloin kevät alkaa?

Tähän aikaan vuodesta auringon lämmittävän vaikutuksen huomaa jo hyvin. Mutta milloin kevät oikeasti alkaa?

Aurinko paistaa Pasilan yllä.
Viime päivinä kevätaurinko on jo lämmittänyt suuressa osassa maata. Taivaalle voi syntyä kumpupilviä. Kuva: Kerttu Kotakorpi

Helmikuu on vaihtunut maaliskuuksi – tänä vuonna aurinkoisen sään saattelemana. Moni on pannut merkille, miten auringon säteet lämmittävät jo. Mutta milloin kevään voidaan oikeasti sanoa alkaneen ja tapahtuuko se kertaheitolla?

Kevätpäiväntasaus on maaliskuun 19., 20. tai 21. päivä. Tänä vuonna auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle 20. maaliskuuta. Sen jälkeen päivä pitenee pohjoisella pallonpuoliskolla ja auringonsäteilyn määrä kasvaa päivä päivältä aina kesäpäivänseisaukseen saakka. Kevät voi kuitenkin ainakin tietyillä määritelmillä alkaa jo ennen kevätpäiväntasausta.

Kevään saapumisen aistii ennen kaikkea lämpötilasta. Terminen kevät onkin määritelty niin, että se alkaa silloin, kun vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi nollan yläpuolella. Tuolloin lumet saavat kyytiä. Termisen kevään alkamisajankohta vaihtelee Suomessa vuodesta toiseen aika paljonkin. Tilastoihin voi tutustua Ilmatieteen laitoksen sivuilla.

Tilastovertailua varten kevään alkaminen voidaan sitoa myös almanakkaan. Esimerkiksi joulu-, tammi- ja helmikuun säätiedot tilastoidaan talvikuukausien tilastoihin. Joten maalis-, huhti- ja toukokuu ovat säätilastoissa kevätkuukausia. Tällöin kevään voidaan laskea alkaneeksi tänään. Maaliskuussa sää voi kuitenkin olla vielä yllättävänkin talvinen – ainakin Pohjois-Suomessa. Toisaalta pian vapun jälkeen heti toukokuun alussa voi olla jo jopa hellettä. Eli kalenteriin sidotut vuodenajat ovat aika keinotekoisia.

Myös termisesti määriteltynä vuodenaikojen vaihtumisen määritteleminen on Suomen vaihtelevassa ilmastossa aika ajoin varsin haastavaa. Paras määritelmä lieneekin oma tunne siitä, milloin voidaan puhua esimerkiksi kevään alkaneen.

Aluejako sääennusteissa

Säägrafiikka: Aluejako sääennusteissa

Missä on maan keskiosa? Kuuluuko pääkaupunkiseutu länteen vai itään? Sääennusteiden aluejakoa on selvitetty täällä

Ylen tv-lähetysten sääsymbolit

Säägrafiikka: Ylen sääkartan symboleja

Sadetta vai sadekuuroja? Mitä tarkoittaa violetti katkoviiva sääkartalla? Vastauksen kysymyksiin löydät täältä.

Tuorein sääennuste

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä