Ajankohtaista säästä |

Talvenselkä ei vielä taitu

Helmikuun puolella ennusteissa on näkyvissä muutosta kylmempään.

Grafiikka: Lumitalvina puutarha kovilla
Lumitalvina puutarha kovilla Kuva: Yle Uutiset

Vaikka pimein aika vuodesta on jo takana, lämpötilan suhteen eletään nyt vuoden kylmintä vaihetta. Pitkäaikaisten tilastojen mukaan talven selkä taittuu Lapissa tammikuun lopussa, etelämpänä helmikuun alkupuoliskolla. 

Grafiikka: Lämpötilaennuste maan eteläosaan
Lämpötilaennuste maan eteläosaan Kuva: Yle Uutiset
Grafiikka: Lämpötilaennuste maan pohjoisosaan
Lämpötilaennuste maan pohjoisosaan Kuva: Yle Uutiset

Suomen kaikkien aikojen kylmin lukema  -51,5 astetta on mitattu juuri tammikuun lopussa. Kittilän Pokka peittosi 28.1.1999 aiemman Sallan Naruskan ennätyksen.

Uusimmissa kahden viikon ennusteissa aluksi on keskimääräistä lauhempaa, mutta helmikuun puolella koko maassa lämpötila laskisi keskimääräistä kylmempiin lukemiin. Toki kannattaa muistaa, että ennusteen epävarmuus kasvaa ajan edetessä.

 

 

 

 

 

 

 

Lumipeite on tällä hetkellä suurimmassa osassa maata viime vuotista paksumpi. Kuitenkin laajoilla alueilla se on keskimääräistä ohuempi. Lähinnä Kainuussa, Koillismaalla, paikoin maan keskiosassa ja suuressa osassa Lappia on keskimääräistä enemmän lunta.

Eniten lunta oli 24.1.2015 aamulla Puolangalla 85 cm.

Grafiikka: Lumitilanne 23.1.2015 ja vertaus keskimääräiseen
Lumitilanne 23.1.2015 ja vertaus keskimääräiseen Kuva: Yle UUtiset
 

 

 

Grafiikka: Lumen syvyys keskimäärin 15.3.
Lumen syvyys keskimäärin 15.3. Kuva: Yle Uutiset

 

 

Lumipeite on paksuimmillaan keskimäärin maaliskuun puolivälissä, etelässä toki vähän aikaisemmin ja Lapissa usein vasta huhtikuun puolella. Suurin Suomessa mitattu lumensyvyys on 190 cm. Se mitattiin Kilpisjärvellä 19.4.1997.

Lumen syvyys 2014-2015, 2013-2014 ja 2012-2013
Lumen syvyys 2014-2015, 2013-2014 ja 2012-2013 Kuva: Yle Uutiset

 

 

 

Neljän lumitalven jälkeen viime talvi oli muun muassa etelässä vähäluminen. Toissa talvena lunta riitti maaliskuun lopulle, mutta lumipeite suli hujahtaen huhtikuun alussa.

Aluejako sääennusteissa

Säägrafiikka: Aluejako sääennusteissa

Missä on maan keskiosa? Kuuluuko pääkaupunkiseutu länteen vai itään? Sääennusteiden aluejakoa on selvitetty täällä

Ylen tv-lähetysten sääsymbolit

Säägrafiikka: Ylen sääkartan symboleja

Sadetta vai sadekuuroja? Mitä tarkoittaa violetti katkoviiva sääkartalla? Vastauksen kysymyksiin löydät täältä.

Tuorein sääennuste

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä