Kysy säästä ja sääilmiöistä

Voiko sadetta tehdä?

Erityisesti 1950-luvulla sekä Yhdysvalloissa että silloisessa Neuvostoliitossa tutkittiin ihmisen mahdollisuuksia vaikuttaa keinotekoisesti säähän. Mielenkiinnon kohteena oli varsinkin sateen "tekeminen" kuivuudesta kärsiville alueille.

Ilmassa on lähes aina jonkin verran kosteutta, yleensä tämä kosteus on ihmissilmälle näkymättömässä, vesihöyryn muodossa. Sopivissa olosuhteissa ilmassa oleva kosteus joko tiivistyy pilvipisaroiksi tai härmistyy jääkiteiksi. Pilvipisaran tai jääkiteen muodostuminen edellyttää ns. tiivistymisytimen olemassaoloa. Tiivistymisydin on yleensä ilmassa oleva pienen pieni hiukkanen, aerosolihiukkanen.

Keinotekoisen sateen aikaansaaminen perustuu tiivistymisytimien kylvämiseen ilmakehään. Yleensä näitä pilvipisaroiden syntyalustoja levitetään ilmakehään joko lentokoneista tai raketeilla. Keinotekoisina tiivistymisytiminä käytetään yleisimmin joko hopeajodidia tai kuivajäätä(hiilihappojää). Perusajatus on siis se, että ilmassa luontaisesti oleva kosteus saadaan tiivistymään tavanomaista nopeammin pilvipisaroiksi, jotka aikaa myöten satavat vetenä maahan. Mikäli alailmakehän lämpötila on riittävän kylmä, tulee sade lumena.

Pilvien kylvämisen tarkoituksena on yleensä sateen aikaansaaminen alueille, joissa kärsitään kuivuudesta. Toisaalta menetelmää hyödynnetään myös pilvien hälventämiseen taivaalta, tällöin ajatuksena on, että tiivistymisytimiä kylvämällä ilmassa oleva kosteus sataa maahan ja näin sää selkenee. Lisäksi eri puolilla maapalloa menetelmällä on yritetty hillitä raesateiden aiheuttamia vahinkoja viljelykasveille. Näissä tapauksissa ideana on se, että kylvämällä keinotekoisia tiivistymisytimiä estetään liian suurien rakeiden muodostuminen.

Kaiken kaikkiaan tiivistymisytimien kylväminen on kuitenkin hyvin epävarmalla pohjalla. Tulokset eri kokeiden pohjalta ovat ristiriitaisia. Luonnollisten mekanismien ja ihmisen aiheuttamien toimien erottaminen toisistaan on hyvin hankalaa. Kuinka nimittäin voidaan todistaa, että sadetta ei olisi tullut ilman tiivistymisytimien kylvämistä tai päinvastoin? Länsimaissa menetelmää ei nykyisin käytetä kovinkaan yleisesti.

Aluejako sääennusteissa

Säägrafiikka: Aluejako sääennusteissa

Missä on maan keskiosa? Kuuluuko pääkaupunkiseutu länteen vai itään? Sääennusteiden aluejakoa on selvitetty täällä

Ylen tv-lähetysten sääsymbolit

Säägrafiikka: Ylen sääkartan symboleja

Sadetta vai sadekuuroja? Mitä tarkoittaa violetti katkoviiva sääkartalla? Vastauksen kysymyksiin löydät täältä.

Tuorein sääennuste

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä