Njuike sisdoaluide

Ijahis idja -festivaali järjestetään jälleen Inarissa, tuottaja on luottavaisin mielin: lauantaina tullaan juhlimaan turvavälit huomioiden

Inarissa kasataan pitkästä aikaa festivaalialuetta, kun alkuperäiskansojen musiikkifestivaali Ijahis idja pidetään lauantaina 14.8. Yle kertoi perjantain suorassa verkkolähetyksessä muun muassa tapahtuman koronaohjeistuksista ja alueen rakentumisesta poikkeuksellisessa tilanteessa.

Alkuperäiskansojen musiikkifestivaali Ijahis idjan tuottaja Oula Guttorm.
Festivaalin järjestämisestä ei jännitystä ole pandemia-aikana puuttunut, kertoo Ijahis idja -festivaalin tuottaja Oula Guttorm. Video on tekstitetty suomeksi ja pohjoissaameksi.

Saamelainen perinteinen joiku, pop-musiikki ja rap vuorottelevat Inarin alkavassa syksyssä, kun Suomen ainoa alkuperäiskansojen musiikkifestivaali Ijahis idja järjestetään ulkoilmatapahtumana tulevana lauantaina.

Viime vuonna festivaalin musiikkikattaus tarjottiin verkkolähetyksenä, mutta tänä vuonna järjestäjät ovat päässeet totuttuun tapaan rakentamaan festivaalialuetta Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen pihalle Inarissa.

Paikalle odotetaan väkeä myös muualta kuin Suomesta.

Ylen festarikatsaukset perjantaina ja lauantaina

Yle lähettää paikan päältä livelähetyksen sekä perjantaina kello 15.00 että lauantaina kello 16.00.

Perjantain noin puolituntisessa lähetyksessä tutustuttiin festivaalin valmisteluihin ja muihin järjestelyihin sekä perehdyttiin siihen, kuinka koronatilanteen vavisuttama tapahtuma-ala palaa myös Saamenmaalla hiljalleen ennalleen.

Pandemia-aika on lisännyt oman jännityksensä tapahtuman järjestämiseen.

– Nyt voi jo sanoa, että emme peru tapahtumaa, lupaa tapahtuman tuottaja Oula Guttorm.

Mukana lähetyksessä olivat Guttormin lisäksi muun muassa tapahtuman apulaistuottaja Aleksi Ahlakorpi sekä tapahtuman tekniikasta huolehtiva Heikki Isokoski.

Perjantain lähetys toimitettiin sekä suomeksi että pohjoissaameksi.

Lauantain saamenkielisessä livessä päästään tutustumaan festarien tarjontaan ja pitkästä aikaa oletettavasti myös ihmisvilinään. Nuoret saamenkäsityön taitajat Eveliina Järvinen ja Rita Nurmenrinta kertovat tämän hetken saamenpukutrendeistä.

Lisäksi taiteellinen johtaja Anna Näkkäläjärvi-Länsman kertoo festivaalin taiteellisesta puolesta kuten siitä, millainen artistikattaus festivaaleilla tänä vuonna on ja miten se on rakentunut.

Ijahis Idja 2017
Ylen saamenkielinen verkkolähetys festivaalipäivänä 14.8. lähetetään kello 16.00 alkaen. Toimittajat Xia Torikka / Yle ja Linda Tammela / Yle, kuvaus Anneli Lappalainen / Yle.

Turvavälit pidettävissä, sairaana paikan päälle ei pidä tulla

Ijahis idja -festivaalin tuottaja Oula Guttorm haluaa muistuttaa paikalle saapuvia siitä, että koronaviruksen aiheuttama poikkeuksellinen tilanne jatkuu yhä. Guttorm huomauttaa, että festivaalin onnistuminen vaatii yhteistyötä.

– Olemme tietysti festivaalin puolesta valmistautuneet niin, että pystymme turvallisesti järjestämään festivaalin, mutta se vaatii tietysti myös festivaalikävijöiltä osallistumista, sanoo Guttorm.

Yle Sápmin Linda Tammela ja Xia Torikka juontavat Yle Areena -livelähetykset Ijahis idja -festivaalista.
Yle Sápmin Linda Tammela ja Xia Torikka juontavat Ylen suorat verkkolähetykset Ijahis idja -festivaalista. Kuva: Tomi Lampinen / Yle, verkkolähetyksen kuvaus: Anneli Lappalainen / Yle

Tuottaja toivoo, että ihmiset saapuisivat paikalle ainoastaan terveenä, huolehtisivat tarkasti käsihygieniasta, maksaisivat kortilla ja pitäisivät turvavälit muihin ihmisiin. Festivaalialue on Guttormin mukaan kuitenkin sen verran laaja, että turvavälien pitäminen onnistunee helposti. Maskipakkoa festivaalilla ei kuitenkaan ole.

Jotta festivaalin lipunmyyntipaikalle ei syntyisi jonoja, tuottaja suosittaa tulemaan paikalle ajoissa.

Tunnettuja pitkän linjan artisteja

Tämän vuoden Ijahis idja tarjoaa monenlaista saamelaismusiikkia. Kenties tunnetuin esiintyjistä on Ruotsin puoleiselta Saamenmaalta saapuva Talent-voittaja Jon Henrik Fjällgren, jonka ensiesiintymistä kilpailussa on katsottu YouTubessa yli 12 miljoonaa kertaa. Fjällgren on osallistunut useampaan otteeseen Ruotsin euroviisukarsintoihin, mutta ei ole voittanut kilpailua.

Illan aloittaa joikaaja Iŋgá-Máret Gaup-Juuson ja muusikko Patrick Shaw Iversen duo nimeltä Tundra Electro. Duo yhdistelee perinteistä joikua elektroniseen musiikkiin.

Suositut saamelaisräppärit Amoc ja Ailu Valle räppäävät illan viimeisinä tunteina hämärtyvässä Inarin illassa. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Perinteistä joikua kuullaan myös omassa osuudessaan Niiles Jouni Aikion, Biggá Aikion ja Laura Tapiolan esityksissä.

Pitkän linjan saamelaisartisti Ulla Pirttijärvi nousee lavalle yhdessä Ulda-bändinsä kanssa. Nuorempaa saamelaismusiikin kaartia edustaa räppäri Yungmiqu, Mihkku Laiti, joka osallistui kuluvana vuonna Talent-kilpailuun Suomessa ja eteni aina semifinaaleihin saakka.

Illan päättävät yhdessä esiintyen inarinsaameksi räppäävä Amoc ja pohjoissaamenkielinen Ailu Valle. Tällä kertaa he esiintyvät yhdessä ja esittävät uusia kappaleita.