Njuike sisdoaluide

Piispa Jukka Keskitalo vetosi paavi Franciscukseen Vatikaanissa: "Kirkkojen on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta"

Oulun piispa Jukka Keskitalo delegaatioineen tapasi paavi Franciscuksen Vatikaanissa yksityisvastaanotolla. Keskitalo totesi puheessaan paaville, että kirkkojen on syytä pyytää saamelaisilta anteeksi.

Paavi Franciscus vastaanotti pohjoissaamen kielelle käännetyn raamatunkäännöksen 17.1. Vatikaanissa. Kuvassa raamattua ojentavat Inarin kirkkoherra Tuomo Huusko, Oulun piispa Jukka Keskitalo sekä pastori Mari Valjakka. Kuva: EPA

Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo on tavannut paavi Franciscuksen yksityisvastaanotolla Vatikaanissa, tiedottaa Suomen evankelisluterilainen kirkko.

Piispa Keskitalo nosti esiin puheenvuorossaan Suomessa viime vuonna käynnistyneen saamelaisten totuus- ja sovintoprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää valtion saamelaisiin kohdistuneita vääryyksiä esimerkiksi aikanaan toimineissa asuntolakouluissa.

Keskitalo totesi paavi Franciscukselle, että kirkon osuus saamelaisiin kohdistuneessa syrjinnässä on kiistaton.

– Pyrkimys sulauttaa saamen kansa osaksi valtakulttuuria ja kieltä on jättänyt sukupolvien yli ulottuvat haavat ja traumat. Sulauttamispyrkimyksiin ovat historian kuluessa syyllistyneet myös kristilliset kirkot, piispa Keskitalo sanoo puheenvuorossaan.

Keskitalo pitää saamelaisten totuus- ja sovintoprosessia erittäin tärkeänä ja totesikin puheessaan paaville, että kirkolla tullee olemaan prosessissa oma osuutensa.

– Tulemme vielä myös siihen hetkeen, jolloin koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, ja muidenkin kirkkojen, on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta.

Keskitalo muistuttaa, että evankeliumin tuominen kaikkien ihmisten saataville ei tarvitse anteeksipyyntöä, mutta menneisyyden väärinkäytökset sen sijaan sitä kaipaavat.

– Katumus ja mahdollinen anteeksipyyntö koskevat menneisyyden väärinkäytöksiä ja rakenteellisia syntejä, jotka vaikuttavat edelleen ihmisten elämässä, Oulun piispa sanoi.

Paavi Franciscus vastasi piispan puheeseen todeten, että jotkut voivat pitää piispan sanoja negatiivisina.

– Mutta päästäksemme eteenpäin ne ovat positiivisimpia sanoja, jotka meillä on, totesi paavi.

Tapaamisen teemana oli alkuperäiskansojen ja kirkon yhteys. Tapaamiseen osallistuivat muun muassa piispa emeritus Teemu Sippo Katolisesta kirkosta Suomessa, evankelis-luterilaisen kirkon saamelaispappi Mari Valjakka ja Inarin kirkkoherra Tuomo Huusko.

Päivitetty 17.1.2022 klo 16.33: Otsikkoa tarkennettu koskemaan laajemmin kirkkoja.