Njuike sisdoaluide

Tällainen oli kaikkien aikojen ensimmäinen Inari Pride – osallistuja: "Tätä tapahtumaa tarvitaan aina"

Lauantaina vietettiin ensimmäistä Inari Prideä, jonka osallistujamäärä yllätti järjestäjät positiivisesti. Helle, mäkäräiset ja ukkonen eivät häirinneet osallistujien iloa ja juhlamieltä.

Inari Pride kulkue. Etualalla olevat nuoret pitelevät sateenkaarilippua ja kylttiä.

Maailman ensimmäistä Inari Prideä saatiin viettää helteisessä säässä Inarin kirkonkylällä.

Inari Pride kulkue kulki Inarin kylän läpi. Kulkueesta kajahteli kahdella kielellä niin saameksi kuin suomeksikin huuto: "Rakkaus kuuluu kaikille!" Monet ohiajavat autot tööttäsivät kulkueen tueksi.

Edes paikalle löytäneet mäkäräiset ja hetkisen kestänyt ukkoskuuro eivät latistaneet juhlatunnelmaa.

Inari Pride kulkue kulki Inarin kylän läpi. Kuva: Sáárákáisá Seurujärvi / Yle

"Lämmin ja hyvä tunnelma"

Kuten suuremmissakin Pride-tapahtumissa on tapana, myös Inarissa kokoonnuttiin piknikille kulkueen jälkeen.

Sodankyläläinen Isabella Aikio-Hite osallistui Prideen ensimmäistä kertaa. Hän ystävineen tuli Inariin myös telttailemaan.

– Kulkue oli tietysti ihan huippu. On tosi kivaa, että täällä on piknik ja skeittipuisto lähellä, niin pääsee skeittaamaankin, Aikio-Hite iloitsi.

Kaveriporukka tuli Sodankylästä Inariin, koska halusivat kokea Lappilaisen Priden. Kuva: Sáárákáisá Seurujärvi / Yle

Kahviteltassa työskennellyt Mila Leppälä kertoo, että tämä oli hänen toinen kerta Pride-tapahtumassa. Hän on aiemmin osallistunut Rovaniemen Arctic Prideen, joka on ollut tähän asti Suomen pohjoisin Pride-tapahtuma.

– Täällä on vähemmän ihmisiä kuin Rovaniemen Pridessa, mutta täällä ihmiset ovat tuttuja ja on lämmin sekä hyvä tunnelma, Leppälä kertoi iloisesti.

"Pride on protesti"

Inarilainen Pavlo Heikkinen halusi ilmoittautua tapahtumaan vapaaehtoiseksi heti kuultuaan, että vapaaehtoisia tarvitaan erilaisiin tehtäviin. Hän totesi tapahtuman olevan ainutlaatuinen ja aina tarpeellinen.

– Pride on protesti ja tätä tapahtumaa tarvitaan aina. Jotkut voivat olla sitä mieltä, että Pridea ei tarvita, mutta se ei ole totta. Me olemme täällä, me olemme aina olleet täällä ja tulemme jatkossakin olemaan täällä, Heikkinen sanailee.

Pavlo Heikkinen on ollut usein Helsinki Pridessa. Hänen mielestään Inari Pride on ainutlaatuinen tapahtuma. Kuva: Sáárákáisá Seurujärvi / Yle

Inarin nuorisoneuvoston jäsenet Kaisla Suominen ja Hilda Musta ovat olleet järjestämässä Inarin Pride-tapahtumaa. Järjestäjät olivat tyytyväisiä onnistuneeseen tapahtumaan.

– Suunnitteluvaiheessa me olimme asennoituneet siihen, että osallistujia olisi noin kaksikymmentä. Mutta osallistujia olikin melkein lähemmäs sata, Suominen kertoo.

Kuuntele mitä Kaisla Suominen ja Hilda Musta kertovat Inari Pridesta.

Ođđasamosat