Onko ekaluokkalainen yksin kotona?
Suositusten mukaan ala-asteikäisen lapsen ei tulisi olla kotona yksinään, vaan pääsääntöisesti aikuisen seurassa. Voiko työelämän vaatimuksia yhdistää tähän todellisessa elämässä?
Suomen laissa ei määritellä, milloin lapsen voi jättää yksin kotiin. Laki kuitenkin edellyttää, että lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito on turvattava.
Kansainvälisten suositusten mukaan alle 12-vuotiaat tarvitsevat yhä aikuista kotona, eikä pitkä yksinjättö ole suotavaa. Professori Lea Pulkkisen mukaan lasten yksinjättö onkin muista Pohjoismaista poikkeava suomalainen käytäntö.
Aina yksin jättäminen ei vältettävissä
Kouluikään tultuaan monet suomalaislapset jo alkavat harjoitella yksinoloa. Tarkkaile, onko lapsi jäämässä innokkaasti yksin kotiin? Kuinka hän yleensä käyttäytyy, jos tapahtuu jotakin ennakoimatonta - hätääntyykö lapsi helposti? Pyri joka tapauksessa pitämään yksinolon aika lyhyenä.
Tule ajoissa kotiin, silloin kun olet luvannut. Ilmoita lapselle, mikäli myöhästyt. Kun tulet kotiin, vietä aikaasi lapsen kanssa. Yksinoloaika on aina pois vuorovaikutusajasta.
Käytännössä Suomessa moni 7-vuotias kulkee yksin koulumatkansa, ja lyhyet, usein vain 3-4 tunnin mittaiset koulupäivät merkitsevät montaa yksinäistä tuntia ennen kuin vanhemmat ovat kotona. Miten lapsen oloa voisi helpottaa?
Voisiko yksinolon aikaa lyhentää?
- Onko lapsen mahdollista päästä kunnan tai jonkun järjestön iltapäiväkerho- ja aamutoimintaan?
- Selvitä voitko lyhentää työaikaasi? Voiko työajoissa joustaa niin, että toinen vanhempi on aamun lapsen kanssa ja toinen vanhempi iltapäivällä?
- Kartoita tukiverkosto. Löytyisikö sukulaisia, ystäviä, lapsen ystävien vanhempia? Tai onko lastenhoitoavun palkkaaminen mahdollista? Lapsen turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa paljon se, onko lähellä tuttuja naapureita, joiden puoleen voi tarvittaessa kääntyä. Minne (liikenneolot huomioiden) lapsi voi mennä, jos jotain ikävää sattuu?
Huolenpitoa myös etäältä käsin
- Vanhempi voi myös ulottaa huolenpitonsa lapseen silloinkin, kun hän ei ole itse paikalla: termospullossa voi olla kaakaota, jääkaapissa valmiiksi tehtyä välipalaa. Voisiko lapsi tavoittaa puhelimella vanhemman?
- Mikä voisi olla isompien sisarusten rooli? Muista kuitenkin, että nuori ei välttämättä pysty pitämään tilannetta hallinnassa, etenkin jos sattuu isompi vahinko (tulipalo tms.). Pelkästään sisaruksen ikä ei kerro voiko hän huolehtia nuoremmasta sisaruksestaan - siihen vaikuttaa moni muukin seikka. Taustatukea on syytä järjestää, ja perimmäinen vastuu tapahtumista on aina vanhemman.
Mikä on sallittua, mikä kiellettyä?
- Muista, että aikuisetkaan eivät aina hallitse yllättäviä tilanteita. Esimerkiksi vanhusten koteihin on tunkeuduttu. Lapsen ei kannata avata ovea vieraille.
- On sovittava, mitä lapsi yksin kotona ollessaan saa tehdä, ja mitä ei saa tehdä. Saako vanhemman sisaruksen toimintapelejä pelata tai videoita katsoa? Saako netissä surffailla vanhempien tietokoneella? Mitä lapsi saa keittiössä tehdä yksin, ja millä työvälineillä?
- Voiko lapsi mennä ulos leikkimään (mitkä ovat sallitut paikat, entä millä tavoin ilmoitetaan kotiväelle minne on lähtenyt), vai onko hänen pysyttävä sisätiloissa? Saako pyytää kavereita kylään? Saako koiran kanssa lähteä ulos yksin?
Turvaohjeista puolet jää mieleen
- Varmista, että lapsi muistaa olennaiset turvallisuusseikat, esimerkiksi veden ja sähkön tappavan yhteisvaikutuksen. Entä miten toimia, jos tulee sähkökatkos, ukonilma tai tulipalo? Kuinka tarvittaessa sähkön saa pois ja vedentulon katkaistua pääkytkimistä?
- Vaikka alle 13-vuotias lapsi kokisi yksin ollessaan olonsa riittävän turvalliseksi, hänellä ei useinkaan ole valmiuksia toimia oikein hätätilanteissa. Tutkimusten mukaan lapset muistavat alle puolet heille annetuista turvallisuusohjeista. Varmista, että lapsi muistaa hätänumerot ja kodin tarkan osoitteen. Kirjoita ne paperille ja jätä näkyvään paikkaan.
Yle Teksti-TV
Lähteet ja lisätietoa:
- Lea Pulkkinen & Leevi Launonen (2005) Eheytetty koulupäivä: Lapsilähtöinen näkökulma koulupäivän uudistamiseen. Edita.
- Mannerheimin lastensuojeluliitto
- sosiaalitaito.fi
- www.jyu.fi
- Anu Mustonen & Juha-Matti Latvala: Lisää yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa oppilaista. NMI-bulletin, 2008, Vol. 18, No. 4
Julkaistu: 16.08.2013
TwiittaaKaikki turvasivut/muut turva asiat - alueen artikkelit
Maastopalo vaatii ripeitä toimia
Maasto on nyt erittäin kuivaa ja syttymisherkkää. Maastopaloja ovat aiheuttaneet niin ukkoset kuin ihmisten huolimattomuuskin. Pienen alkuvaiheen palon voi sammuttaa itsekin palokuntaa odotellessa.
Poista ampiaispesä pihalta ajoissa
Allergia- ja astmaliitto kehottaa hävittämään ampiaispesät pihapiiristä. Ampiaisen pistosta voi aiheutua henkeä uhkaava allergiareaktio.
Onko ekaluokkalainen yksin kotona?
Suositusten mukaan ala-asteikäisen lapsen ei tulisi olla kotona yksinään, vaan pääsääntöisesti aikuisen seurassa. Voiko työelämän vaatimuksia yhdistää tähän todellisessa elämässä?
Pelastussuunnitelmilla on jo kiire
Hyvä pelastussuunnitelma parantaa asumisen turvallisuutta. Taloyhtiöiden pelastussuunnitelmat on päivitettävä 1.7. mennessä.
Tunkkaiset toimistotilat piinaavat
Nykyisin kaksi kolmasosaa työvoimasta työskentelee toimistoissa tai vastaavissa tiloissa. Home- ja kosteusongelmien lisäksi pöly, kuiva ilma, lämpötilavaihtelut, veto sekä materiaalien ja laitteiden päästöt heikentävät ilmanlaatua.
Huono sisäilma uhkaa terveyttä
Sisäilman huono laatu on tunnistettu yhdeksi maamme suurimmista ympäristöterveysongelmista. Joka päivä 600 000 - 800 000 ihmistä altistuu Suomessa homeongelmille. Miten tilanteen voisi korjata?
Taitava eksyjä selviää parhaiten
Eksyminen luontoon on yleistä ja tapahtuu helposti. Erätaidot, ensiaputaidot ja riskien ennakointi auttavat tilanteesta selviämistä.
Vanhus altistuu kaltoinkohtelulle
Ikääntymisen mukanaan tuoma heikentynyt fyysinen ja/tai henkinen toimintakyky altistaa ikäihmisen kaltoinkohtelulle.
Nauti mökkiajasta ilman tapaturmia
Vuosittain monen perheen mökkiloma saa ikävän käänteen. Valtaosa tapaturmista olisi kuitenkin helposti ennakoitavissa ja estettävissä.
Uupunut vanhempi tarvitsee apua
Muutamat väsymyksen tai ongelmien näännyttämät vanhemmat ovat päätyneet viime aikoina surullisiin tekoihin. Näihin tilanteisiin löytyy muu vaihtoehto. Hae apua ajoissa.
Perhetragedian voisi välttää
Perhesurmat ja muut tragediat ovat yleistyneet. Älä anna hetkellisten ongelmien tuhota loppuelämää.
Ehkäise tapaturmat ennakoimalla
"Kyllä nämä tikkaat vielä tämän kesän kestää."
Perjantaina 13. huhtikuuta vietetään valtakunnallista Tapaturmapäivää. Tämän vuoden teemana on "Ennakoi, etteivät jäisi viimeisiksi sanoiksi".
Opeta turvataidot myös lapselle
Pienenkin lapsen on tärkeää tietää kuinka toimitaan hätätilanteessa. Lapsi pystyy ohjeiden avulla auttamaan itseään tai läheisiään.
Ikääntyneenä turvallisesti kotona
Iän karttuessa arjen turvallisuus nousee yhä merkittävämmäksi asiaksi. Olosuhteita parantamalla kotona voi asua turvallisesti pitkään.
Etsi turvaa väkivallalta ajoissa
Turvakoti on tarkoitettu lähisuhteessaan väkivaltaa tai sen uhkaa kokeville. Turvakodista saa tukea väkivallasta selviämiseen sekä väliaikaisen asuinpaikan.
Väkivallan uhka parisuhteessa
Parisuhteen väkivaltaisia vaaratilanteita voi oppia ennakoimaan ja itsepuolustusta voi harjoitella. Uhrin osaan ei pidä alistua.