Teksti-TV:n levyarvostelu 1.10.2012

Hanna Ruuskanen: Kaunis on puiden tahto

Hanna Ruuskasen toinen levy on julkaistu jo keväällä, mutta tämän mahdottoman hienon folk-laulajan tekemiset kestävät nosteen vaikka vuosien päästä.

Hanna on pohjoisen tyttö, joka ei tamperelaistuessaan ole unohtanut "metsäläisen" juuriaan. Hänen musiikkinsa on niin maanläheistä ja jopa sadunomaista kuin olla ja voi.

Herkkyyttä riittää niin teksteissä, kauniissa melodioissa kuin Hannan uskomattoman hienossa äänessä. Jos musiikki voi hypnotisoida, niin Hannan musiikki tekee sen. Yksinkertainen, herttainen, välillä hieman ilkikurinenkin meininki vie väkisin mennessään ja kestää kuuntelua kerta kerran jälkeen.

Yle Teksti-TV

Julkaistu: 02.10.2012

Kaikki vapaa-aika/musiikki - alueen artikkelit

Kate Bush pehmittää sydämet kokemaan syvemmin

Konserttiarvio: Kate Bush nostaa pop-kulttuurin kuluttajan yksipuolisesta, aisteja turruttavien kokemusvyörytysten merestä vähemmän egokeskeiseen tapaan koskettaa, kertoa ja tuntea vuorovaikutusta.

Kaarlo, 9: "Parasta Kississä oli musiikki!"

Kiss juhlisti 40-vuotista taivaltaan uudella hämähäkkilavalla Helsingissä 3.6. tutuin elkein. Ensimmäisen rock-keikkansa kokeneen suomussalmelaisen Kaarlo Salmirinteen, 9, mukaan parasta kaikessa oli Kissin musiikki. Syliin lensi myös muisto Paul Stanleyltä.

Topi Saha: Kolme veljee

Topi Sahan toista pitkäsoittoa kuunnellessa on vaikea kuvitella, että Saha on vasta reilu parikymppinen.

Neljänsuora: Riisiä hiuksissa

Neljänsuoralla on 15-vuotinen taival takana. Riisiä hiuksissa on bändin seitsemäs pitkäsoitto.

Bastille: Bad Blood

Briteissä kovasti nostatettu ja listaykköseksikin mennyt Bastille onnistuu tekemään oman kuuloista musiikkia.

OneRepublic: Native

OneRepublicin nokkamies Ryan Tedder on tehtaillut hittejä yhdelle jos toisellekin artistille ja hittikynnyksen ylittäviä kappaleita tuntuu riittävän omaankin juttuun.

Kaartin Combo: Tää on se ilta

Perinteikkäästä Kaartin Soittokunnasta lohkottu Kaartin Combo on varsin nostalgisissa tunnelmissa uudella levyllään.

Kerkko Koskinen Kollektiivi

Nyt harmittaa. Harmittaa etten ollut Helsingissä nauttimassa Kerkko Koskinen Kollektiivin juhlaviikkojen konsertista. Jos levy on näin huima, niin mitä olisikaan ollut konserttispektaakkeli!

Kuukauden levy: Scissor Sisters: Magic Hour

Homopopin kuninkaallisista tuli radioystävällisempiä.

Kommentoi Bakun Euroviisuja tv-ruudulla

Twitter-Teksti-TV on käytössä kaikissa Ylen euroviisulähetyksissä. Teksti-TV:n tarjoaman euroviisuinfon löydät kootusti sivun 390 kautta.

Kuukauden levy: Madonna: MDNA

MDNA on mustimmillaan riemastuttavin.

Heikki Koskelo: Aamuun on aikaa

Vuoden 2011 Tangokisojen suosikki Heikki Koskelon debyyttialbumi on hyvin perinteistä ja jokseenkin mahtipontista iskelmää jousitaustoineen.

Eija Kantola: Peili

20-vuotista taiteilijajuhlaansa tänä vuonna juhlivan Eija Kantolan 11 levy on kerrassaan mahtava!

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14

Muualla Yle.fi:ssä