Kuukauden levy: Madonna: MDNA

MDNA on mustimmillaan riemastuttavin.

Madonnan 12. studioalbumin nimi MDNA on väännös ekstaasista eli MDMA:sta. Albumin tuplavinyyliversion A-puoli koostuukin ekstaattisen tiukasta, tummasta, elokuvallisin, riemastuttavan kliseisin lyriikoin kuorrutetusta tanssitykityksestä, jonka parhaimmisto, Gang Bang ja I'm Addicted, kierrättävät onnistuneesti myös 90-luvun klubisoundeja. Tiukan alun ohella albumin kruunuja ovat sen standardiversion päättävät balladit Masterpiece ja Falling Free, joista jälkimmäinen kuuluu Madonnan uran parhaimmistoon.

Albumin ongelmaksi muodostuu aloituksen ja lopetuksen väli, joka tarjoaa niukemmin tarttumapintaa, tehden kokonaisuudesta epätasaisen. Vaikka kappaleiden I'm a Sinner teksti ja Love Spent tunnelma toimivat, kuulostavat William Orbitin kierrätysosuudet haileilta Beautiful Strangerin rinnalla.

MDNA on selvästi edeltäjäänsä Hard Candya vahvempi, mutta taipuu aikuis-Madonnan parhaimmiston, kuten Ray Of Light ja Confessions On The Dancefloor -albumien rinnalla latteammaksi. Paikoin MDNA:sta ja DeLuxe-version bonus- kappaleista myös huokuu American Life -albumin tapainen keskentekoisuus.

Loistavat videot eivät ole pystyneet muuksi sitä muuttamaan, että MDNA:n ensimmäisissä singlelohkaisuissa ei ole ollut aivan toivottua musiikillista hittipotentiaalia. Kiertuetta silmällä pitäen elokuvallista visuaalisuutta ja ironisiksi haluttaessa tulkittavissa olevia kliseita vilisevä albumi kuitenkin toimii loistavasti.

Puutteistaan huolimatta MDNA on hauska, mustimmillaan riemastuttavin, varioivan tunnelmallinen albumi. Sen kruununjalokivet, Falling Free ja varsinkin Madonnan henkilökohtainen suosikki Gang Bang osoittavat, että 53-vuotias queen ei edelleenkään istu; hän tanssii avioeronsa kevyesti pois valtaistuimellaan pomppien.

Popin historiaa MDNA ei mullista, mutta pitää fanit tyytyväisinä ja artistin entiseen malliin leivänsyrjässä.

Sami Koivisto / Yle Teksti-TV

Julkaistu: 30.03.2012

Kaikki vapaa-aika/musiikki - alueen artikkelit

Kate Bush pehmittää sydämet kokemaan syvemmin

Konserttiarvio: Kate Bush nostaa pop-kulttuurin kuluttajan yksipuolisesta, aisteja turruttavien kokemusvyörytysten merestä vähemmän egokeskeiseen tapaan koskettaa, kertoa ja tuntea vuorovaikutusta.

Kaarlo, 9: "Parasta Kississä oli musiikki!"

Kiss juhlisti 40-vuotista taivaltaan uudella hämähäkkilavalla Helsingissä 3.6. tutuin elkein. Ensimmäisen rock-keikkansa kokeneen suomussalmelaisen Kaarlo Salmirinteen, 9, mukaan parasta kaikessa oli Kissin musiikki. Syliin lensi myös muisto Paul Stanleyltä.

Topi Saha: Kolme veljee

Topi Sahan toista pitkäsoittoa kuunnellessa on vaikea kuvitella, että Saha on vasta reilu parikymppinen.

Neljänsuora: Riisiä hiuksissa

Neljänsuoralla on 15-vuotinen taival takana. Riisiä hiuksissa on bändin seitsemäs pitkäsoitto.

Bastille: Bad Blood

Briteissä kovasti nostatettu ja listaykköseksikin mennyt Bastille onnistuu tekemään oman kuuloista musiikkia.

OneRepublic: Native

OneRepublicin nokkamies Ryan Tedder on tehtaillut hittejä yhdelle jos toisellekin artistille ja hittikynnyksen ylittäviä kappaleita tuntuu riittävän omaankin juttuun.

Kaartin Combo: Tää on se ilta

Perinteikkäästä Kaartin Soittokunnasta lohkottu Kaartin Combo on varsin nostalgisissa tunnelmissa uudella levyllään.

Kerkko Koskinen Kollektiivi

Nyt harmittaa. Harmittaa etten ollut Helsingissä nauttimassa Kerkko Koskinen Kollektiivin juhlaviikkojen konsertista. Jos levy on näin huima, niin mitä olisikaan ollut konserttispektaakkeli!

Kuukauden levy: Scissor Sisters: Magic Hour

Homopopin kuninkaallisista tuli radioystävällisempiä.

Kommentoi Bakun Euroviisuja tv-ruudulla

Twitter-Teksti-TV on käytössä kaikissa Ylen euroviisulähetyksissä. Teksti-TV:n tarjoaman euroviisuinfon löydät kootusti sivun 390 kautta.

Kuukauden levy: Madonna: MDNA

MDNA on mustimmillaan riemastuttavin.

Heikki Koskelo: Aamuun on aikaa

Vuoden 2011 Tangokisojen suosikki Heikki Koskelon debyyttialbumi on hyvin perinteistä ja jokseenkin mahtipontista iskelmää jousitaustoineen.

Eija Kantola: Peili

20-vuotista taiteilijajuhlaansa tänä vuonna juhlivan Eija Kantolan 11 levy on kerrassaan mahtava!

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14

Muualla Yle.fi:ssä