Kuukauden levy: Scissor Sisters: Magic Hour

Homopopin kuninkaallisista tuli radioystävällisempiä.

Tällä kertaa New Yorkin gayklubien syövereistä alun perin maailmalle ampaisseiden, Britannian valtavirran erityisen avosylin vastaanottamien Scissor Sistersien ystävien ei tarvinnut odottaa uutta albumia kuin pari vuotta.

Pitkään hiottu ja välillä kokonaan uudelleenkirjoitettu edellisalbumi, Robert Mapplethorpen pepputeokseen kääritty, seksiobsessoitunut, loistava Night Work (2010) jäi edeltäjiensä, multiplatinoilla palkittujen Scissor Sisters (2004) ja Ta-Dah (2006) -albumien myyntilukemista. Suomessakin se jäi ansioihinsa nähden vähälle huomiolle, eikä yhtye tullut Viroa lähemmäs keikalle.

Nopeammin syntynyt uunituore Magic Hour on tutumpaa, kaupallisesti toimivampaa, mutta samalla vaarattomampaa, keskinkertaisten balladiensa osalta täysin yllätyksetöntä saksisiskoilua. Tästä huolimatta bändin jäsenten Jake Shearsin, Ana Matronicin, Babydaddyn ja Del Marquisin lisäksi mm. saksalaistuottaja-DJ:n Alex Ridhan ja Brittien albumilistan ykköseksi Ready For The Weekend -albumillaan 2009 yltäneen Calvin Harrisin kädenjälkiä kantava Magic Hour on täysipainoista kuunneltavaa.

Baby Come Home -pimputusta positiivisessa mielessä scissorsistermäisempää albuminavausta ei voi kirjoittaa: jos hyväntuulisuus on tarttuakseen, se tarttuu heti. Eikä sen ole tarkoitus kantaa läpi albumin.

Eikä se myöskään kanna. Uutuutta on markkinoitu paluulla kahden ensialbumin iloiseen genresekamelskaan, mutta albumi kuulostaa Scissor Sisters -albumiksi puunatulta, jopa yhtenäiseltä, eivätkä esimerkiksi aiemmilta pitkäsoitoilta tutut glam rock -vaikutteet loista kuin poissaolollaan. Ehkä genrehoppingkin on radioystävällisyyden vuoksi hieman aiempaa vaisumpaa.

Myöskään ensialbumin Maryn kättelyssä korkealle asettamaa balladirimaa ei tavoiteta, vieläkään. Balladit, esimerkiksi monen Madonnan hitin taustalla loistavan Stuart Pricen osatuottama The Secret Life of Letters mukaan lukien, ovat Magic Hourin heikoin lenkki.

Toki jotain "uuttakin" on tarjolla. Sen, minkä Taikatunti balladeillaan latistaa, se onneksi nostaa rivakasti tanssijaloille Shady Love -rapilla, sateen mutkistamasta biletysreissusta liikkeelle lähtevällä Let's Have a Kiki -dragnumerolla, tyylipuhtaan 90-lukuisella Self Control -klubituksella, sekä edellisalbumin seksiteemoista astetta lempeämmin muistuttavalla Keep Your Shoes On -kappaleella.

Albumin upein hetki on kuitenkin seepra-aiheisiin kansikuviin yhdistyvä nerokas single Only The Horses, jossa on ison hitin potentiaalia sekä eksentrisen iloisessa että älykkäässä muodossa. Tämä yhdistelmä jäi hieman uupumaan esimerkiksi edellislevyn Skin Tight ja Invisible Light -biiseistä, jotka kuitenkin yhä edelleen ovat kaikessa, osin berliiniläisklubien tanssilattioilta haetussa nerokkuudessaan Saksisiskojen parhautta.

Vaikka Magic Hour on kenties Scissor Sistersien heikoin albumi, on se silti vahva useimpien ajan poptuotteiden rinnalla, hyvä millä tahansa mittapuulla. U2:n Bono on kuvannut Scissor Sistersejä maailman parhaaksi popbändiksi. Siihen yhtyeen ongelmat tiivistyvätkin: miten huippuunsa hiottuna läpimurron tehnyt musiikillinen homosirkus voi ylittää itsensä ja pysyä samalla soittolistoilla?

Sami Koivisto / Yle Teksti-TV

Julkaistu: 04.06.2012

Kaikki vapaa-aika/musiikki - alueen artikkelit

Kate Bush pehmittää sydämet kokemaan syvemmin

Konserttiarvio: Kate Bush nostaa pop-kulttuurin kuluttajan yksipuolisesta, aisteja turruttavien kokemusvyörytysten merestä vähemmän egokeskeiseen tapaan koskettaa, kertoa ja tuntea vuorovaikutusta.

Kaarlo, 9: "Parasta Kississä oli musiikki!"

Kiss juhlisti 40-vuotista taivaltaan uudella hämähäkkilavalla Helsingissä 3.6. tutuin elkein. Ensimmäisen rock-keikkansa kokeneen suomussalmelaisen Kaarlo Salmirinteen, 9, mukaan parasta kaikessa oli Kissin musiikki. Syliin lensi myös muisto Paul Stanleyltä.

Topi Saha: Kolme veljee

Topi Sahan toista pitkäsoittoa kuunnellessa on vaikea kuvitella, että Saha on vasta reilu parikymppinen.

Neljänsuora: Riisiä hiuksissa

Neljänsuoralla on 15-vuotinen taival takana. Riisiä hiuksissa on bändin seitsemäs pitkäsoitto.

Bastille: Bad Blood

Briteissä kovasti nostatettu ja listaykköseksikin mennyt Bastille onnistuu tekemään oman kuuloista musiikkia.

OneRepublic: Native

OneRepublicin nokkamies Ryan Tedder on tehtaillut hittejä yhdelle jos toisellekin artistille ja hittikynnyksen ylittäviä kappaleita tuntuu riittävän omaankin juttuun.

Kaartin Combo: Tää on se ilta

Perinteikkäästä Kaartin Soittokunnasta lohkottu Kaartin Combo on varsin nostalgisissa tunnelmissa uudella levyllään.

Kerkko Koskinen Kollektiivi

Nyt harmittaa. Harmittaa etten ollut Helsingissä nauttimassa Kerkko Koskinen Kollektiivin juhlaviikkojen konsertista. Jos levy on näin huima, niin mitä olisikaan ollut konserttispektaakkeli!

Kuukauden levy: Scissor Sisters: Magic Hour

Homopopin kuninkaallisista tuli radioystävällisempiä.

Kommentoi Bakun Euroviisuja tv-ruudulla

Twitter-Teksti-TV on käytössä kaikissa Ylen euroviisulähetyksissä. Teksti-TV:n tarjoaman euroviisuinfon löydät kootusti sivun 390 kautta.

Kuukauden levy: Madonna: MDNA

MDNA on mustimmillaan riemastuttavin.

Heikki Koskelo: Aamuun on aikaa

Vuoden 2011 Tangokisojen suosikki Heikki Koskelon debyyttialbumi on hyvin perinteistä ja jokseenkin mahtipontista iskelmää jousitaustoineen.

Eija Kantola: Peili

20-vuotista taiteilijajuhlaansa tänä vuonna juhlivan Eija Kantolan 11 levy on kerrassaan mahtava!

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14

Muualla Yle.fi:ssä