Kirja-arvio
Laura Gustafsson: Huorasatu
Rujoa kieltä, sekopäistä menoa, väkivaltaa, alistamista, halveksuntaa, antiikin mytologiaa ja nykypäivää. Siinä tiivistetysti Laura Gustafssonin esikoisteoksen Huorasatu (Into 2011) sisältö.
Romaanin keskeinen teema on naisten kokema väkivalta kautta historian. Gustafsson kirjoittaa eri kulttuurien mytologiasta varmalla kädellä. Historiaa on tutkittu tarkasti. Romaani ei kuitenkaan keskity kuvaamaan historian tapahtumia vaan sen kärki kohdistuu tämän päivän Suomeen, erityisesti vahvemman asemaan, sen moraalittomaan tapaan suhtautua heikompaan.
Teoksen vahvuutena on sen kieli. Siitäkin huolimatta, ettei se ole oodi suomen kielelle. Kieli on usein jopa rumaa, mutta se tukee itse asiaa: väkivallan jatkuvaa läsnäoloa ja myötätunnon puuttumista. Naisten asemasta on kirjoitettu lukuisia teoksia, jotka ovat jääneet elämään kirjallisuuteen. Mutta tämä teos ei anna lukijalle mahdollisuutta itse oivaltaa, mitä tekstin kautta halutaan kertoa.
Keskushenkilöt ovat kreikkalaisen mytologian jumalat, kuten kauneuden ja rakkauden jumalatar Afrodite ja nykynaiset Kalla ja Milla, sadun huorat. Miehet eivät ole sympaattisia hahmoja. Vain Lumimies on sellainen.
Naisen asema ei ole ainoa teema jota Gustafsson käsittelee. Romaanissa kuvataan monia nykyihmisen kipupisteitä: yksinäisyyttä, päihteitä, masennusta, eläinten oikeuksia, terveellistä ja eettistä ruokaa.
Rakkauden jumalatar lähtee hakemaan kuollutta rakastajaansa Manalasta. Hän suuntaa kulkunsa Olympoksen lentokentälle. Siellä Afrodite näkee kyltin HEL ja koska siihen suuntaan on menossa itsemurhaajien näköisiä ihmisiä, jumalatar päättelee, että se on oikea suunta kohti kuoleman valtakuntaa. Suomi on ruma ja tyly. Ihmiset kulkevat räntäsateessa yksin ja apaattisina.
Gustafsson ei tyydy ainoastaan esittelemään ongelmia vaan hän myös pyrkii löytämään ratkaisuja niihin. Naisten kahlehdittu asema on kysymys, johon kirjailija etsii vas- tausta ja tarjoaa ratkaisuksi kaikki naiset kattavan lukutaidon sekä naisia sortavien perinteiden, kuten suvun ja heimon aseman murtamista.
Sirpa Jegorow
TwiittaaKaikki vapaa-aika/kirjat - alueen artikkelit
Kirjoja Jane Austenin hengessä
Englantilaiskirjailija Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -klassikkoteos (Pride and Prejudice, 1813) on innostanut tekstiin rakastuneita kirjoittamaan omia versioitaan Elizabeth Bennetin ja Fitzwilliam Darcyn tarinasta.
Etsiväkerho Hurrikaani vauhdissa
Jari Mäkipään seikkailukirja vie lukijat kesäisiin tunnelmiin. Nuoret etsivät yrittävät keksiä selitystä entisen motellin lähellä tapahtuviin salaperäisiin tapahtumiin.
Ville Romunen ja mummo seikkailevat lastenkirjoissa
Maijaliisa Dieckmannin lastenkirjasarjassa Mummo Mutikainen ilmaantuu aina välillä 9-vuotiaan Villen elämään kuin tyhjästä, houkutellen Villen ja naapurissa asuvan Lillin mitä hassuimpiin seikkailuihin.
Mahaa hytkyttävät joulukirjat
Lasten kestosuosikit Ella Lapissa ja Lassen joulu virittävät hilpeään joulutunnelmaan.
Koululaisen kirjavinkki: Bittiviikarit
Arna Tuulin ja Hanna Salmen lastenkirjassa koetaan jännittävä seikkailu tietokoneen uumenissa.
Koululaisen kirjavinkki: Leevi ja Leonora
Leevi ja Leonora ajoi pyörillä hurjasti karkuun, kun ne pojat ajoi takaa. Ne meni niin lujaa, et pojat ei saanu kiinni. (Karoliina, 8 v.)
Koululaisen kirjavinkkinä Kari Evinsalon Etsivä Vertti –sarja
Kari Evinsalon Etsivä Vertti -lastendekkarit ovat kutkuttavan jännittävää luettavaa.
Koululaisen lomakirjavinkkinä Tuija Lehtisen Sirkuskoira Rico
Tuija Lehtisen seikkailukirjan tapahtumat sijoittuvat Mimosa-sirkukseen, joka kiertää pikkupaikkakuntia Suomessa.
Mangaa kissojen elämästä
Realistiseen sävyyn kissanelämää kuvaava Neiti Koume, tiikeriraita -kirja on hurmaava ensikosketus mangan eli japanilaisen sarjakuvan maailmaan.
Ari Turunen: Maailman kuvat - Mitä kartat kertovat meistä ja muista?
Tietokirjailija Ari Turusen tutkimusmatka maailmankarttojen ihmeellisen kehityskaaren saloihin on viihdyttävä ja avartava luku- ja katselukokemus.
Koululaisen kirjavinkkinä Mila Teräksen Telma-kirjasarja
Ekaluokkalainen Telma on muuttanut perheineen Espanjasta Suomeen. Telman arjesta löytyy ripaus taikaa.
Garth Ennis: 303
Garth Ennisin sarjakuva-albumi 303 on rujo kertomus venäläisen everstin kostoretkestä.
Historiaa ja öisen linnan haamuja
Kirsti Ellilän lastenkirja kertoo kolmasluokkalaisen Reetan hurjasta öisestä seikkailusta Turun linnan kummitusten kanssa.
Koululaisen kirjavinkki: Johanna Tuomola: Kivalan etsivät
Lastendekkarisarjassa ala-asteikäiset ystävykset selvittävät omaa arkeaan koskettavia arvoituksia, varkauksia ja ilkivaltaa.
Guy Gavriel Kay: Lions of Al-Rassan
Guy Gavriel Kayn historiallinen fantasia hakee inspiraationsa islamilaisen Espanjan kulta-ajoilta.
Lapsen kesäkirjaklassikko: Matilda
Roald Dahlin lastenkirjaklassikon päähenkilö Matilda on 4-5-vuotias tyttö, joka joutuu selviämään inhottavien aikuisten maailmassa.
Lapsen kesäkirja: Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus
Johanna Hulkon lastenkirja kertoo nelosluokkalaisesta Raparperista, joka ystävineen harrastaa geokätköilyä. Lapset lähtevät salaa metsäretkelle, mutta siellä on myös epäilyttävä hiippari outoine paketteineen.
Einari Lankinen: Olin takaa-ajettuna
80-luvun kulttiteoksessa Yle vainoaa luovaa taiteilijaa.
Lapsen kesäkirja: Perhosten polku
Virpi Pennan Perhosten polku kertoo kiehtovan unenomaisen seikkailun kautta ystävyydestä.
Lapsen kesäkirja: Tuulihattu
Anna-Mari Kaskisen Tuulihattu-kirjat kertovat hauskan tarinan myötä lapselle, kuinka hän voisi toimia vaikeissa tilanteissa. Aikuinen lukija puolestaan havahtuu lapsen näkökulmaan.

Matti Rämö: Polkupyörällä Islannissa - Tuulen tiellä laavakenttien poikki
Tuulen ja jään maahan polkaisee Matti Rämö viidennessä matkakirjassaan Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki.
Sami Feiring (toim.): Tiheiden ajatusten kirja
Suomen aforismiyhdistyksen Sami Feiring on toimittanut yksien kansien väliin hienon kokoelman suomalaisia ajatelmia.
Pirjo Kainulainen: Ammattina potilas
Syöpä varjosti 11 vuotta Pirjo Kainulaisen elämää. Hän kirjasi kroonikkopotilaan arjen pysäyttäväksi teokseksi Ammattina potilas.
Paul Verhoeven: Jeesus nasaretilainen
Hollantilaisen elokuvaohjaaja Paul Verhoevenin yllättävä kirja Jeesus nasaretilainen tarkastelee Jeesusta ihmisenä ilman uskonkappaleiden jäykkää ennakkoasetelmaa.
Satu Rommi: Moottoripyörällä Himalajalle
Toisessa Intia-kirjassaan toimittaja-jooganopettaja Satu Rommi matkaa moottoripyörän kyydissä Himalajan hulppeisiin maisemiin.
Elävä arkisto Yle Puheen yössä
Yle Puhe avaa Elävän arkiston yöohjelmistossaan 30.4. alkaen.
Elävä arkisto: kirjailijat äänessä
Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. kirjailijat ovat äänessä Elävän arkiston nettiradiossa.
Maia Raitanen: Sano muikku!
Maia Raitasen teos kertoo oleellisimman Suomen kaloista havainnollisesti, lyhyen tiiviisti ja vieläpä kepeän hauskasti.
Edgar Rice Burroughs: John Carter Marsin sankari
Tarzan-kirjojen luojan romaani John Carter Marsin sankari (Into) on viihteellinen seikkailuromaani Mars-planeetalla, jonne kapteeni John Carter joutuu kuolemansa jälkeen.

Kirja-arvio: Polkupyörällä Jäämerelle
Pohjoisen luonto on syvästi, karusti ja kauniisti läsnä, kun Matti Rämö polkee Jäämerelle.
Saara Henriksson: Moby Doll
Saara Henrikssonin esikoisromaani Moby Doll (Into) kuvaa ihmisen pyrkimystä tavoittaa jotain saavuttamatonta.
Lubna Ahmad al-Hussein: 40 raipaniskua
Lubna Ahmad al-Hussein istui 2008 ravintolassa Khartumissa Sudanin pääkaupungissa, kun kaksitoista siveyspoliisia tuli tekemään ratsiaa. 40 raipaniskua (Minerva) kuvaa ratsiasta alkaneita tapahtumia.
Laura Gustafsson: Huorasatu
Rujoa kieltä, sekopäistä menoa, väkivaltaa, alistamista, halveksuntaa, antiikin mytologiaa ja nykypäivää. Siinä tiivistetysti Laura Gustafssonin esikoisteoksen Huorasatu (Into 2011) sisältö.