Puutarhablogi

Aika leikata puut ja pensaat

Kevät edistyy. Aamuisin mustarastaat konsertoivat ja uuttukyyhkykin on löytänyt tiensä tutulle haavalle.

Ensimmäiset taimet on saatu kasvamaan ja on aika siirtyä muihin puutarha-askareisiin. Muista kuitenkin harventaa taimet. Jätä ruukkuun kasvamaan vahvin taimi ja nipsaise ylimääräiset pois. Ja jos tarve vaatii, voit istuttaa taimen isompaan ruukkuun.

Parvekepuutarhuri ehtii vielä hyvin kasvattaa omat kesäkukkaset, esimerkiksi samettikukka on erittäin helppo kasvattaa itse siemenestä.

Latva-artisokkaakin voi kasvattaa

Omista istuttamistani siemenistä ovat itäneet niin tomaatit, paprikat kuin munakoiso. Yllätyksekseni myös latva-artisokka on puskenut mullasta vahvoja sirkkalehtiä. Pussin kyljessä olevassa tekstissä itävyyden sanottiin olevan huono ja kestävän kauan.

Toivon että saan esikasvatettua ainakin muutaman artisokan taimen riittävän vahvaksi ja pääsen kokeilemaan tätä ohdakekasvin kasvatusta omalla pihalla.

Kevään ensimmäiset ulkona tehtävät askareet ovat valolle herkkien kasvien, kuten alppiruusujen ja tuijien suojaus auringolta, ja puiden ja pensaiden leikkaus.

Raskas lumikuorma katkoi oksia

Koko Suomeen saatiin tänäkin vuonna reilu lumipeite, ja se on valitettavasti tehnyt moneen puutarhaan vahinkoa. Raskas lumikuorma on nimittäin saattanut vääntää tai katkoa puiden ja pensaiden oksia.

Nyt kun pahimmat pakkaset ovat ohi ja lumi sulaa hurjaa vauhtia, on hyvä aika leikata puut ja pensaat.

Puiden ja pensaiden leikkauksessa kannattaa noudattaa maltillisuutta ja asiaan kannattaa perehtyä hieman. Aiheesta on tarjolla runsaasti kirjallisuutta; netistä saa hyvin tietoa ja samoin puutarha-alan liikkeistä. Tässä kuitenkin muutama yleispätevä leikkausohje.

Ensin omenapuut ja marjapensaat

Marjapensaiden ja omenapuiden leikkaus kannattaa tehdä ennen silmujen puhkeamista. Tärkeintä on poistaa kärsineet oksat, on syynä sitten lumikuormasta vaurioituneet tai eläinten jyrsimät oksat. Marjapensaissa poistetaan aina vanhimmat oksat, jotta pensas uudistuu.

Kun oksan poistaa nuorena, jää puuhun myös pienempi leikkausarpi, joten todennäköisyys lahosieneen vähenee.

Omassa puutarhassani lumikuorma on valitettavasti katkaissut omenapuusta ison oksan, joten sen leikkaaminen on välttämätöntä. Voi olla että oksan poistaminen vaikuttaa myös tulevaan satoon. Toivottavasti lahottaja ei iske

Leikkauksella vahvempi kasvu

Vadelmassa kannattaa muistaa että se tuottaa marjan toisen vuoden versoihin, joten niitä ei kannata poistaa.

Useat lehtipensaat ja köynnökset voi leikata alas, jolloin kasvu on myöhemmin vahvempaa. Jos köynnös tuottaa mahlaa, kuten Kinanlaikkuköynnös, kannattaa leikkaus jättää keskikesään.

Syyshortensia on tuttu kasvi monella pihalla, ja sen saa kasvamaan matalana ja kukkimaan runsaasti leikkaamalla. Syyshortensian edellisen vuoden versot poistetaan parin silmuparin yläpuolelta keväisin.

Viiniköynnös juurtui maljakossa

Koska monet pensaiden ja puiden oksat ovat kauniita voi niitä tuoda sisälle maljakkoon koristeeksi.

Leikkaan viiniköynnökset keväällä, ja tein yhtenä vuonna hauskan havainnon. Toin oksat sisään maljakkoon, ja jonkin ajan kuluttua oksien silmut aukesivat.

Aikaa kului ja lopulta oksiin kasvoi myös juuret. Kokeilumielessä laitoin oksat ruukkuun, ja muutaman viikon kuluttua istutin ne ulos. Nyt taimet kasvavat pihalla ja ovat selvinneet ainakin parin talven yli.

Nähtäväksi jää, saanko joskus maistella kokeiluni tuloksena omia viinirypäleitä.

Yle Teksti-Tv/Päivi Klami

Julkaistu: 30.03.2012

Kaikki ympäristö/ympäristö - alueen artikkelit

Toivoa ilmastonmuutoskeskusteluun

Tutkimusten mukaan suurin uhka taistelussa ilmastonmuutosta vastaan on kyynisyys. Tämän vuoksi brittiläinen 10:10-järjestö kerää positiivisia esimerkkejä ilmastonmuutoksen vastaisista toimista ympäri maailmaa.

Vinkkejä ekologisempaan matkailuun

Matkailija pystyy valinnoillaan vaikuttamaan matkakohteen luonnon säilymiseen, ja samalla ottamaanm huomioon paikallisten palvelujen ja elinkeinojen tukemisen.

Mansikkavadelma ja muut uutuudet

Parasta puutarhanhoidossa on se, että puutarha ei tule koskaan valmiiksi. Aina löytyy jotain kuopsuteltavaa, siirrettäviä kasveja tai sadonkorjuuta. Isossa pihassa riittää aina puuhasteltavaa.

Ylen Kuvapalvelu.

Ruusuntuoksu valloittaa pihamaan

Puutarhaani on vuosien saatossa kertynyt paljon ruusuja,joista moni on menestynyt hyvin.

Yle Kuvapalvelu.

Puutarhan kevätkatsaus

Viime syksy ja talvi oli puutarhalle monessa mielessä vaikea.

Uusia yrttituttavuuksia

Yrteistä on paljon iloa puutarhassa. Niillä saa keittiössä maukkaan säväyksen ruokiin ja juomiin.

Mukulasta kesäkukaksi

Kesäkukat ovat tärkeä osa parvekkeiden ja puutarhojen kesäilmettä. Useimmat meistä ostaa kesäkukat valmiina taimina.

Erikoistomaatti vuoden vihannes

Vuosittain puutarha-alan keskusjärjestö puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry valitsevat vuoden vihanneksen.

Komposti kuntoon keväällä

Kevään yksi tärkeistä pihapuuhista on kompostin käyttöönotto, jos kiinteistössä ei ole käytössä ympärivuotista kompostia.

Rahkasammaleesta uusi kasvualusta

Suomessa on kehitetty
rahkasammaleesta uusi kasvualusta kasvihuoneisiin.

Leppä kukkii

Teksti-TV:n siitepölyt ovat sivulla 418.

Ekologisuus vaatii arjen sujumista

Millaisia arkipäivän valintoja erilaisissa asuinympäristöissä asuvat ihmiset tekevät? Mitkä seikat estävät ekologisia valintoja?

Uhanalaisen perhosen uusi elämä

Uhanalainen pikkuapollo on saatu siirtoistutuksin palautettua kolmelle entiselle elinalueelleen Varsinais-Suomessa.

Maniokista vaihtoehto viljoille

Monien viljojen korkeat hinnat ovat lisänneet maniokin kysyntää. FAO:n lanseeraamalla ympäristöystävällisellä viljelymenetelmällä maniokkisatoja on saatu kasvatettua jopa 400 prosenttia.

Onko biomassa hiiltä huonompaa?

Isossa-Britanniassa on syntynyt kiista ympäristöjärjestöjen ja uusiutuvaa energiaa tuottavien yritysten välillä. Eripuraa aiheuttavat eriävät näkemykset biomassan käytön ympäristövaikutuksista.

Roska hyötykäyttöön askartelussa

Kierrätysmateriaali soveltuu hyvin askarteluun. Ekologinen vaihtoehto säästää myös kukkaroa, sillä kaupan askartelutarvikkeet ovat hintavia.

Miten voisin vähentää jätettä?

Pienetkin toimintatapojen muutokset saattavat vähentää jätteiden määrää merkittävästi.

Väestöräjähdyksen uhka hiipumassa

1960- ja 70-lukujen ennusteet profetoivat 20 miljardin ihmisen väestömäärää tälle vuosisadalle. Uusimmat YK-ennusteet arvioivat maailman väestönkasvun pysähtyvän tällä vuosisadalla. Väestöhuipun aikana meitä olisi 9-10 miljardia.

Vältä jyrsijöiden myrkyttämistä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kehottaa käyttämään jyrsijämyrkkyjä vain harkiten, kun muut keinot on jo kokeiltu. Vaarallisimmat jyrsijämyrkkyvalmisteet aiotaan poistaa kuluttajakäytöstä.

Kuinka välttyä jyrsijähaitoilta?

Säiden kylmetessä jyrsijät pyrkivät sisälle rakennuksiin. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistuttaa, että jyrsijämyrkyt ovat vasta viimeinen vaihtoehto jyrsijöiden torjunnassa. Myrkyttäminen aiheuttaa haittoja ympäristölle.

Pihan syystyöt

Alkusyksyllä puutarha valmistellaan pikkuhiljaa jo tulevaan talveen. Vielä ehtii kuitenkin istuttaa kasveja ja kukkasipuleita.

Sadonkorjuun iloja

Kesä alkaa pikku hiljaa lähestyä loppuaan ja kotipuutarhoissa on edessä sadonkorjuun aika.

Kukkivat köynnökset

Loppukesästä monet köynnöstävät kasvit puhkeavat kukkaan. Seinillä, köynnöstuissa- ja kaarissa kasvavilla köynnöksillä saa korkeutta puutarhaan.

Satoa pihalta ja luonnosta

Keskikesällä kotipuutarhojen satokausi alkaa.

Ympäristöhuolet kartoitettiin

Ilmastonmuutos ja veden saastuminen huolestuttivat suomalaisia kysyttäessä eniten.

Pioni: Kukkien kuningatar

Heinäkuussa useat perennat alkavat kukkia. Pionit ovat kukkiessaan upeita ja tuoksu on huumaava.

Kaikki saavat liikkua luonnossa

Jokamiehenoikeudet antavat jokaiselle Suomessa oleskelevalle mahdollisuuden virkistäytyä luonnossa, riippumatta siitä kuka omistaa alueen. Käyttöoikeudessa on kuitenkin rajoituksia, joita pitää noudattaa.

Ruukkupuutarhasta väriä ja hyötyä

Erilaisilla ruukkuistutuksilla saa terasseille ja parvekkeelle väriä. Ruukuissa voi kasvattaa kukkia, pensaita, köynnöksiä, kivikkokasveja, monivuotisia kasveja ja yrttejä sekä vihanneksia.

Atsaleat ja alppiruusut kukkivat

Alkukesä on kiihkeän kasvun ja kukinnan aikaa puutarhassa. Omena-, luumu ja kirsikkapuu ovat juuri lopettaneet kukintansa.

Kasvata omat yrtit

Yrttien kasvatus on hauskaa ja hyödyllistä puuhaa ja viljely onnistuu puutarhan lisäksi myös parvekkeella.

Perennapenkin uudistaminen

Yksi vanhimmista kukkapenkeistä alkoi näyttää siltä, että se kaipaa uudistusta. Kun vielä myyrä oli syönyt osan vanhojen kukkien juurista ja sipuleista, ei uudistamispäätöstä tarvinnut kauaa miettiä.

Kevät keikkuen tulevi

Kevät on ollut oikukas. Maaliskuun lopussa oli kauniin keväisiä päiviä, mutta pääsiäisen aikaan viileä ilmamassa puhalsi läpi maan ja lunta tuli monin paikoin.

Moni pohtii asumisen ekologisuutta

Tuore asukasbarometri kertoo, että suomalaiset suhtautuvat asumisen ympäristöystävällisyyteen hyvin myönteisesti.

Aika leikata puut ja pensaat

Kevät edistyy. Aamuisin mustarastaat konsertoivat ja uuttukyyhkykin on löytänyt tiensä tutulle haavalle.

Taimet esikasvatuksessa

Moni puutarhaihminen herää eloon maaliskuisen auringon paistaessa lupaavasti. Vaikka vielä lunta riittää ja kesä tuntuu kaukaiselta, on nyt aika kaivaa puutarhakirjat esiin ja aloittaa suunnitelmien teko. Minulle puutarhanhoito on harrastus, enkä siis ole puutarha-alan ammattilainen.

Tuulivoimaa merelle ja maalle

Tähän mennessä Suomessa on kartoitettu 289 tuulivoimatuotannolle soveltuvaa aluetta. Näille alueille rakennettavien tuulivoimaloiden tuotantokapasiteetti voisi olla yhteensä jopa 12 600 megawattia.

Vuoden turhake on huuhtohylsy

Suomen Luonto -lehti on valinnut vuoden 2011 turhakkeeksi huuhtohylsyn.

Raskasmetalleja vähemmän metsissä

Suomessa raskasmetallien laskeuma on nykyään Euroopan alhaisimpia, lukuun ottamatta Koillis-Lapin aluetta ja muutamien teollisuuslaitosten ympäristöä.

Lajittele joulun jätteet oikein

Jouluna syntyy paljon sellaista jätettä, jonka oikea lajittelu ei ole aivan itsestään selvää. Joulupaperi ei kuulu paperinkeräykseen, eikä rasvaa saa laittaa viemäriin.

Hupi-Nobelien ihmeellinen maailma

Harvardin yliopistossa USA:ssa on jaettu jokavuotiset epätavallisen tutkimuksen Ig-Nobelit. Nobeleja on myönnetty vuodesta 1991.

1 2 3 4 5

Muualla Yle.fi:ssä