|
Matka kohti pohjoista rannikkoa ja Tunisin kaupunkia kulki pitkään puolikuivien aromaisten alueiden halki, mutta pikku hiljaa kuivia oliivilehtoja alkoi ilmestyä maisemaan, ja tiheitä kaktusrykelmiä, joita aavikolla eikä arollakaan ollut.
Tunisiin saapuminen oli hurja viimeisen päivän rykäs, 170 kilometriä. Loppumatkan myotätuuli siivitti väsyneitä jalkoja hurmoksellisessa innossa kohti kuukauden ja 2000 kilometriä kestäneen Afrikan-polkaisun viimeistä pääetappia. Loppurykäys päättyi kuitenkin sen verran myohään, ettei kaupungista löytynyt halpaa majoitusta muuta kuin täyden hoteillin kattoterassilta. Terassi oli onneksi sen verran iso, että sain rauhassa rakentaa luksussviittini rauhaisaan paikkaan. Vaikka meitä oli kaikkiaan tusinan verran katollanukkujia. Tosin rauhaisuuden syykin selvisi aamulla, paikka joutui ensimmäisenä auringon porotuksen kohteeksi.
Tunisin Medinan kapeat kujat ovat ahtaita ja vilkkaita päiväsaikaan. Sinne ei kannata menne kiireen kanssa. Kuvassa ihmisvirtaa pursuaa pois ahtaudesta aukion ilmavuuteen. Yöllä kujilla pystyi mainiosti kulkemaan pyörälläkin.
Tunisin lähellä Karthagossa tapasin kansanedustaja-urheilupsykologi Veltto Virtasen, joka oli tullut tervehtimään ystäviään. Kokonainen päivä vierähti kielikylvyn riemukkaissa pyörteissä tarinoidessa. Kävimme läpi myos palaamiseen liittyviä vaikeuksia, silla pitkien rasitusten rankimmat hetket osuvat silloin, kun oma motivaatio alkaa laskea syystä tai toisesta. Motivaation ylläpitäminen loppuun saakka vaatii tietoista ponnistelua. Varsinkin kun syyskuussa Suomnessa voi, jos oikein huonosti käy, taivas vihmoa jo reippaan viileä rantaa, mikä vain muistuttuisi suojärven valkoisesta kauneudesta, tietenkin.
|
