|
Saavuin lautalla Korsikan Bastiasta Genovaan, Italian suurimpaan satamaan. Satoi kaatamalla. Sateinen jakso oli kestänyt jo yli viikon. Kapealla rantakaistaleella sijaitseva Genova on kiehtova, sokkeloinen kaupunki, josta huokuu entisen merisuurvallan menneiden aikojen loistoa.
Apenniinit työntyvät Ligurian maakunnassa aivan merenrantaan saakka, ja Genovasta sisämaahan mentäessä alkaa vuorten ylitys lähes saman tien. Reittini kulki Giovin solan kautta. Nousu 470 metriin ei ollut kuitenkaan erityisen rankka. Ensin 20 kilometriä lempeää nousua pientä jokilaaksoa seuraten ja sitten kuusi kilometriä jyrkempää serpentiinimutkakiipeämistä. Giovin solasta Po-joen tasangolle on matkaa vielä nelisenkymmentä kilometriä, mutta tällä osuudella ei ole enää juurikaan kiipeämistä, vaan tie pujottelee jyrkkien laaksojen lomitse soljuvasti kohti tasankoa.
Piacenza on tärkeä risteys keskellä Po-joen tasankoa. Kuten muutkin perinteiset tasangon kaupungit se yllättää hienolla ja laajalla vanhalla keskustallaan. Kaupunkia ympäröivä teollisuusalueiden ja ostoskeskusten vyöhyke antaa nimittäin harhaanjohtavan ensivaikutelman tylsästä "tusinakaupungista".
Paluumatkani suhteellisen tiukan aikataulun vuoksi päätin ajaa Genovasta suoraan kohti Brenneron solaa. Mutta Italian jalkapallokauden avauskierroksen vetovoima oli lopulta niin vastustamaton, että jätin pyörän Garda-järvelle ja tein päivän kestäneen junavierailun Milanoon. Milano on Italian talouden ja muodin pääkaupunki, se tekee vaikutuksen pikemminkin toiminnallisuudellaan kuin kauneudellaan.
San Siron stadion on jalkapallon La Scala. Oopperatalon tavoin siellä on loistava akustiikka, jonka vuoksi pienetkin vierailevat kannattajaryhmät saavat äänensä kuulumaan, jos kotijoukkueen fanit sattuvat olemaan hiljaa. Inter-Udinese-ottelussa tällaisia hiljaisia hetkiä ei tosin ollut kovin montaa. Jyrkästi nousevilta lehtereiltä on erinomainen näkyvyys kentälle, kiikareita ei tarvita.
|
