Teksti-TV:n etusivulle

Valokuvia ja tekstiviestejä matkalta

Garda-järvi sijaitsee Po-joen tasangon ja Alppien taitekohdassa. Järven eteläpäätä lukuun ottamatta vuoret nousevat rannalta jyrkästi. Maasto soveltuu monenlaiseen ulkoiluun. Kaikenikäisiä pyöräilijöitä oli runsaasti liikkeellä.

Järven itärantaa seuraavalla tiellä on muutama lyhyt tunneli, länsipuolella tunneleita on enemmän. Nämä lyhyetkin tunnelit ovat sen verran pimeitä, että myös päiväsaikaan kannattaa käyttää takavaloa tai vähintään heijastinliivejä. Vähänkin pidemmissä tunneleissa ajo on pääsääntöisesti epämiellyttävää puuhaa melun ja huonon ilman vuoksi, usein myös valaistus on puutteellinen.

Garda-järveltä nousin läheiseen Adige-joen laaksoon, jossa ensimmäisen yöpaikan etsimisessä oli pieniä vaikeuksia. Päädyin maantien turvavallin ja jyrkän rinteen väliselle kapeahkolle kaistaleelle. Osaan rinteestä oli pystytetty irtokivien pysäytysaita, jyrkempään, lähes pystysuoraan osaan oli viritetty seinämää myötäilevä verkko ja osa oli jätetty ilman turvarakenteita. Teltan viritin turvaverkon suojaamaan kohtaan. Yön pimetessä ennen nukahtamista kuuntelin kuinka läheistä suojaamatonta rinteenosaa vaelsi alas pari-kolme kertaa tunnissa pieniä kiviä. Seuraavana päivänä kesken aamutoimien havahduin siihen, että pohjoisesta lähestyi nopeaa vauhtia synkännäköinen pilvirintama.

Kiireellä laitoin leirin kasaan ja kiskoin päälle auringossa kuivumassa olleita ajovetimiä. Juuri kun olin valmis siirtämään tavarat ja pyörän nojaamaan vähän matkan päässä ollutta pientä sementtistä rakennelmaa vasten lastauksen ajaksi, hirmuinen tuulenpuuska, yli 25 metriä sekunnissa, pysäytti kaiken valmistelun. Oli liian myöhästä lähteä, rajuilma oli saapunut. Sadeviitta ja kenkäsuojat päälle, ja taivas aukeni. Istuin kyykkyyn makuualustojen päälle sadeviitan suojaan. Ensin raivokas sade piiskasi maastoa, sitten alkoi tulla sormenpään kokoisia rakeita, jotka tuntuivat olkapäissä ”luunappeina”. Onneksi kypärä oli päässä. Raekuuro kesti kymmenkunta minuuttia ennen kuin oli taas kovan sateen vuoro. Yht’äkkiä rinteestä kuului kovaa rytinää, ja ällistyneenä ehdin seurata kuinka kuvan n. 50 x 60 x 80 senttimetrin suuruinen kivenlohkare rysähtää 40 metrin päähän leiripaikasta. Pienempiä kiviä tuli alas vähän väliä. Raju kuuro jatkui vielä kymmenkunta minuuttia. Ja kohta aurinko oli taas taivaalla. Myräkkä loppui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Lähtiessäni huomasin vielä, että lohkareesta oli alas iskeytyessä lohjennut useampi isohko pala. Läheisessä Trenton kaupungissa lahjoitin tuomiokirkon ovella passiivisesti kerjänneelle vanhalle romaninaiselle pienen aterian verran ”kohtalon lunnasrahaa” ennen kuin poliisit tulivat hätistelemään naista muualle.