Huume-Suomen historia - Amfetamiini

Alussa oli siemen.

Hamppu (Cannabis sativa)

on hamppukasvien heimoon kuuluva perinteinen viljelyskasvi, joka tunnettiin Suomessa jo esihistoriallisella ajalla. Hampun siemeniä on löydetty Ahvenanmaalta viikinkiaikaisista asuin- ja hautapaikoista. Hampusta saatiin kuitua kankaiden ja köysien valmistukseen. Keskiajalla Suomessa jopa maksettiin veroja pellavina ja hamppuina.

Hamppu katosi Kalevalasta

Mainintoja hampusta eli liinasta löytyy myös vanhasta suomalaisesta kansanrunoudesta. Yksi vanhimmista runoista on Tulen synty -loitsu. Siinä kerrotaan, kuinka tulen nielleen kalan pyydystämiseksi päätettiin “nuotta liinanen kutoa”. Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR) nuotan raaka-aineeksi mainitaan nimenomaan hamppu.

“Tuop' oli vanha Väinämöinen, Toinen nuor] Joukahainen Jop' on liinan maahan kylvi, Jo hampunki maahan saatto. Jop' on liina liotettu, Jo on hamppu harjattuna, Jo on hamppu kesrättynä, Jo on nuotta kuottuna Yhtenä kesäissä yönä,”

[SKVR I4, 234. Jyskyjärvi. Europæus K, n. 312. 46]

Kalevalan koonnut Elias Lönnrot valitsi kuitenkin Tulen synnystä version, jossa puhutaan pelkästä liinasta. Vanhoissa Kalevalan selitysteoksissa liina on suomennettu hampuksi.

Elias Lönnrot

Vuonna 1961 solmittiin YK:n huumausaineyleissopimus, jolla hamppu eli kannabis ensimmäisen kerran kiellettiin maailmanlaajuisesti. Suomessa sopimuksen säännökset tulivat voimaan vasta 1966. Suhtautuminen kannabikseen jyrkkeni selvästi. Sensuuri iski Kalevalaankin. Uudemmissa käännöksissä ja murreversioissa nuottaan käytetyn liinan raaka-aine on muuttunut hampusta pellavaksi.

Kannabis ja pellava eroavat toisistaan yhdellä olennaisella tavalla. Vain hamppu on kaksikotinen kasvi eli kasvattaa hede- ja emikasveja. Hedehamput koiritaan eli nyhdetään pois, etteivät ne mätänisi. Pellavaa ei voi koiria. Kun hamppu on Kalevalan uusissa käännöksissä vaihtunut pellavaksi, teksti muuttuu käsittämättömäksi. Näin esimerkiksi Kalevalan savonkielinsessä käännöksessä vuodelta 1999:

”Yöllä siemen sirotettiin, alakuula asetettii, koeraspellavat perattii, nyhjettiij ja riivittiinnii, terävästi tempomalla ruohkapöntössä rohittii.”

Hassuheinää kansalle

Viime vuosisadan alussa ensin pellava ja sitten tekstiiliteollisuus ja halpa puuvilla jyräsivät kuituhampun.

Pienimuotoisesti kannabista kasvatettiin vielä 1900-luvun alussa muihinkin tarkoituksiin kuin kuitukasviksi.

Näissä vuosisadan alun kuvissa kannabis kasvaa talon seinustalla, koristeena tai osana mauste- ja lääkekasveja sisältänyttä ryytimaata.

Väitetään jopa, että jotkut olisivat polttaneet tätä “hassuheinää” tai “nauruheinää” päihtymistarkoituksessa.

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa kannabista käytettiin Suomessa lääkkeenä ja ravintolisänä. Ruotsin punainen risti valmisti Maltos Cannabis –nimistä ravintolisää, jota myytiin myös Suomessa.

Vuoden 1892 Uusi Suometar –lehdessä mainostetaan Cannabin-jauhoja. Mainoksessa kerrotaan, että ”Juutalaiset meidänkin maassa käyttävät hampunsiementen emulsionia (maidostetta) ravinto- ja nautintoaineena ja he väittävät, että se pitää heidät hyvässä terveydessä sekä lihottaa. Hamppukasvin kukista ja siitä hartsista, valmistetaan tuota tunnettua ”haschisch”-nimistä juovutusainetta, joka ei, kuten opiumi, jätä mitään ilkeää jälkipakotusta eikä tee päätä raskaaksi eikä yleistä väsymystä.”

Tämä on ensimmäinen kirjallinen maininta kannabiksen käytöstä nautintoaineena Suomessa.

Kannabista apteekeista
vielä 1950-luvulla

Isorokko piinasi suomalaisia 1700-luvulta 1920-luvulle asti, jolloin rokotukset vihdoin nujersivat taudin.

Kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju raportoi kannabiksen lääkekäytöstä isorokkoon: “Vaikeimpia ja pelättävimpiä olivat kulkutaudit, jotka maita kierrellessään monesti poikkesivat Kainuun kulmillekin. Semmoisia oli isorokko, joka saattoi sairaan rokonrikkomaksi, ja rökelinaamaksi, ellei suorastaan surmannut. Sitä koetettiin parantaa liinansiemenistä poltetulla öljyllä.”

Kuva: George Henry Fox (1886)

Kuituhampussa (Cannabis sativa) on vain vähän tai ei ollenkaan lääkitseviä ja huumaavia ainesosia. Silti Suomen farmasian historia (1967) kirjan mukaan Cannabis sativaa on käytetty lääkkeenä virtsateiden katarrissa, tuoretta muserrettua juurta palohaavoissa ja hampun hedelmiä sekä tuoreista hampuista keitettyä vettä umpitaudissa varsinkin eläimille.

Lääkkeenä ja huumeena toimii paremmin hampun toinen alalaji, Cannabis indica. Vuoden 1895 Duodecim-lehdessä eräs lääkäri raportoi tapauksesta, jossa 27-vuotias naispotilas kärsii kannabiksen yliannostuksesta. Nainen oli syönyt Cannabis indicasta valmistettua uutetta lääkkeeksi vaikeaan kolmoishermosärkyyn. Lääke oli auttanut hyvin. Apteekkiin tullut uusi kannabisuute-erä oli kuitenkin todennäköisesti edellistä vahvempaa, joten nainen sai myrkytystilan.

Lääketukun hinnastossa vuodelta 1909 gramma kannabiksen kukintoa maksaa 15 markkaa.

Kannabis löytyy myös vuoden 1937 farmakopeasta eli lääkeaineluettelosta. Kuvauksen mukaan kyseessä on nimenomaan yrtti, Herba Cannabis indica, eli puhdasta marihuanaa.

Kerta annos: puoli grammaa.
Päiväannos: kaksi grammaa.

Kannabista sai apteekeista pitkälle 1950-luvulle asti. Kannabisuutetta käytettiin osana lääkeseoksia. Sitä valmisti muun muassa Tampereen Rohdos Oy, joka nykyään tunnetaan nimellä Tamro.

Ior Bock

Apteekeissa myytyä lääkekannabista poltettiin myös nautintoaineena. Suomenruotsalainen mystikko Ior Bock kertoo Bockin perheen saagassa (Synchronicity 1996) näin:

Urpo ”Zape” Leppänen

Muusikko Urpo ”Zape” Leppänen kertoo kirjassa Ensimmäinen aalto - Helsingin underground 1967-1970, että vielä 1960-luvun alussa kannabista sai ostaa ilman reseptiä Hangon apteekista, verenpainetautiin. ”Se oli viimeinen mesta. Emmä tiedä onks se ollut puhdasta, mutta jonkinlaista johdannaista. Mut sit rupes kummallisesti kerääntymään sydänvikaisia – ne rupes ihmettelemään, että missä mennään.”

Jalojen laatujen maistelua

Ennen 1960-lukua huumeiden käyttö ei ollut rikos, mutta jo tuolloin huumaavan lääkeaineen maahantuonti ilman lupaa oli kielletty. Huhtikuussa 1952 poliisit pidättivät merimiehen, jolta löydettiin 25 grammaa hasista, paketoituna viiden gramman pusseihin.

1960-luvulla kannabis katoaa apteekeista. Samalla sen käyttö päihteenä kuitenkin yleistyy. Hasista kulkeutuu Suomeen matkailijoiden mukana muun muassa Marokosta, Afganistanista, Pakistanista ja Libanonista. Vielä 1960-luvulla myyjät eivät ole varsinaisia huumekauppiaita, vaan käyttäjiä, jotka rahoittavat omaa käyttöään myymällä pieniä määriä kannabista tuttavilleen.

Kekkonen ja kannabis

Kannabiksen käytöstä tuli rikos Suomessa vuonna 1966, jolloin tuli voimaan huumausaineasetus. Samalla tuli laittomaksi myydä, välittää, luovuttaa toiselle tai muulla tavoin levittää kannabista.

Joulukuussa 1967 nimimerkki “Liimatainen” kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä alkoholismista:
"Jos nuorukainen myy 10 grammaa marijuanaa, joka ei tee kissankipeää sen polttajalle, hän saa sakkoa tai vankeutta. Se on tietenkin oikein, sillä marijuana on vaarallinen nautintoaine. Mutta ministeriö, jonka tulee vastata maan raittiusoloista, sallii naurettavaan hintaan myydä sellaista alkoholia, joka kuin rotanmyrkky tappaa sen vakituisen nauttijan. Mikä oikeusvaltio tämä on?"

Nimimerkki Liimatainen oli presidentti Urho Kaleva Kekkonen. Myöhemmin sama kirjoitus julkaistiin Kekkosen tekstikokoelmassa Nimellä ja nimimerkillä (Otava 1977).

Urho Kaleva Kekkonen

Varsinainen huumausainelaki tuli voimaan 1972. Sitä edelsi vilkas keskustelu, jonka yhteydessä muun muassa nuoret demarikansanedustajat Erkki Tuomioja ja Matti Ahde ehdottivat, että kannabiksen luovuttaminen hyvälle ystävälle ei olisi rangaistavaa. Lopulta arpa ratkaisi suuressa valiokunnassa, ja kannabiksesta tuli laiton aine Suomessa.

Kannabiksen kriminalisoinnin myötä myös hampun kuitu-, ravinto- ja lääkekäyttö joutui vuosikymmeniksi pannaan. Vasta 2000-luvulla hamppuvalmisteet ovat palanneet vaate- ja ruokakauppoihin sekä apteekkeihin.

Tekijät

Käsikirjoitus ja ohjaus
Riikka Kaihovaara

Kuvaus
Henrik Leppälä
Juulia Kalavainen

Leikkaus
Juulia Kalavainen

Visualisointi
Heidi Grönroos
Annukka Väisänen

Verkkototeutus
Tomi Rantala

Tuottaja
Nina Stenros

Vastaava toimittaja
Ville Vilén

Muualla Yle.fi:ssä