Koe uusi yle.fi

Suora

  • Urheilua Yle Puheessa: Jääkiekkokierros
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Rankkasateen ennuste pienentää Suomen joukkuetta – myös Hakola ja Jylhä keskeyttävät Tourin

Oberstdorfiin on torstaiksi luvassa taas kovaa sadetta.

hiihto
Ristomatti Hakola (vas.) ja Antti Ojansivu
Ristomatti Hakola (vas.) ja Antti OjansivuLehtikuva

Rankkasateen ennuste pienentää suomalaisten hiihtojoukkuetta torstaina Tour de Ski -kiertueella. Mieshiihtäjistä Ristomatti Hakola, Martti Jylhä ja Iivo Niskanen eivät kilpaile vapaan hiihtotavan yhteislähdöissä. Kolmikon oli määrä alun perinkin jatkaa torstaina kotimaahan, eikä heidän ole syytä ottaa sairastumisen riskiä.

- Heille kisalla ei ole merkitystä kiertueen kokonaiskilpailun kannalta. Ennuste on, että vettä sataa tosi paljon, päävalmentaja Reijo Jylhä kertoi.

Torstaina kilpailee neljä suomalaisnaista ja kolme -miestä. Kiertue jatkuu keskiviikon sprintin peruutuksesta huolimatta alkuperäisen aikataulun mukaan. Peruuntunutta sprinttiä ei siirretä mihinkään, vaan kiertue typistyy kuuden etapin mittaiseksi.

Naiset hiihtävät torstaina 10 kilometriä ja miehet 15 kilometriä. Hiihtäjillä on Oberstdorfissa käytössä suunniteltua lyhyempi latu, koska myrskytuuli kaatoi keskiviikkona puita kaavailluille kisaladuille.

Myrsky aiheutti vaaratilanteita

Hiihtostadionilla oli tuulen takia suoranaisia vaaratilanteita, kun myyntiteltat ja mainosaidat lentelivät pitkin poikin ja puita kaatui. Suomalaisista lähellä vaaraa olivat Krista Pärmäkoski ja Kusti Kittilä. Pärmäkosken takaa lennähti iso mainoskuutio, kun hän oli lähdössä ladulle aika-ajossa.

- En itse huomannut tilannetta, kun se meni minun takaani, Pärmäkoski kertoi.

- Onneksi ei huomannut, tilannetta pelästynyt Jylhä huokaisi.

Kisa päätettiin perua vasta naisten hiihdettyä aika-ajon ja kastuttua kuin uitetut koirat.

Kittilä osui lähelle, kun puita kaatui lämmittelyladulle. Hän kertoi Twitterissä, että ensin ilmassa lenteli käpyjä ja oksia, jonka jälkeen alkoivat luontoäidin harvennushakkuut.

Kolmen etapin jälkeen kiertuetta johtavat Sveitsin Dario Cologna ja Norjan Ingvild Flugstad Östberg. Suomalaisista parhaissa asemissa ovat Krista Pärmäkoski neljäntenä ja Kerttu Niskanen kuudentena. Torstain kisan jälkeen kiertue jatkaa Italian Val di Fiemmeen.

Lue myös:

Iivo Niskanen keskeyttää Tour de Skin

Kolme norjalaisnaista Tourilta kotiin

Miten käy miesten viestijoukkueen? Kolme viikkoa aikaa antaa hiihdon olympianäyttöjä

Tour de Skin torstain ohjelmaan ei muutoksia – huomenna hiihdetään yhteislähtökilpailut

Sprinttihiihdot jouduttiin perumaan Tour de Skillä rajuilman takia

Suosittelemme

Tuoreimmat