Suora

  • Rytmisen MM, joukkueiden välinefinaalit
  • Tanssin Grand Slam, lattarit
  • Painin MM, vapaapaini
  • Rytmisen MM, joukkueiden 5 pallon sekä 3 vanteen/2 keilojen loppukilpailut
  • Painin MM: Vapaapaini

Mika Poutala mitalisuosikkina – palaako Suomi pikaluistelun EM-kisojen mitalikantaan lähes 60 vuoden tauon jälkeen?

Mika Poutala on Suomen suurin mitalitoivo pikaluistelun EM-kisoissa Kolomnassa Venäjällä.

urheilu
Mika Poutala
Mika PoutalaAOP

Konservatiivisena tunnettu Kansainvälinen luisteluliitto ISU on viime vuosina alkanut kehittää pikaluistelukisoihin katsojaystävällisiä ja tv-lähetysten kannalta vauhdikkaita sekä kompakteja kilpailumuotoja. Aina viime vuoteen saakka EM-tittelistä kisasivat vain yleisluistelijat. Luisteltavat matkat olivat miehillä 500 m, 1500 m, 5000 m ja 10 000 m ja neljän kisan yhteispisteet ratkaisivat Euroopan mestaruuden kohtalon.

Vuonna 2017 järjestettiin Euroopan mestaruuskisat ensimmäistä kertaa yleisluistelijoiden lisäksi myös sprinttiluistelijoille. Tänä vuonna uusin askel uudistuksissa ovat matkakohtaiset EM-kisat. Näin eri matkojen spesialistit pääsevät myös tavoittelemaan EM-mitaleja. Suomalaissprintterit Mika Poutalan ja Pekka Koskelan johdolla muiden mukana. EM-kisojen uutuus on myös joukkuesprintti, jossa Suomen trio Levo, Koskela, Poutala voi hyvinkin napata mitalin.

Pikaluistelun EM-kisojen juuret ulottuvat yli sadan vuoden taakse, suomalaiset saavuttivat EM-mitalin viimeksi 1959 eli liki 60 vuotta sitten

Ensimmäiset pikaluistelun EM-kisat järjestettiin jo vuonna 1891. Neljä suomalaista on voittanut Euroopan mestaruuden: Gustav Estlander 1898, Johan Wikander 1905, Claes Thunberg saalisti neljä EM-kultaa, joista vuonna 1932 voitettu on viimeisin suomalaisluistelijan Euroopan mestaruus. Neljäs suomalainen pikaluistelun Euroopan mestari on Julius Skutnabb, joka nappasi EM-kultaa 1926. Viimeisimmät suomalaisluistelijoiden saavuttamat EM-mitalit ovat vuodelta 1959,jolloin Juhani Järvinen ylsi Göteborgissa EM-hopealle ja Topi Salonen EM-pronssille.

2000-luvulla suomalaisluistelijat ovat kahdesti yltäneet EM-kisoissa eri matkoilla kärkikolmikkoon, mutta aiemmin ei EM-kisoissa jaettu mestaruusmitaleja yksittäisillä matkoilla, vaan tuliaisina oli kukkapuska. Mika Poutala oli 2004 EM-kisoissa nopein 500 metrillä ja Vesa Rosendahl kolmas 1500 metrillä vuoden 2002 EM-kisoissa.

Mika Poutala mitalisuosikkina perjantain 500 metrille

Kolomnan mahtavassa luisteluhallissa on yksi Euroopan nopeimmista ellei peräti nopein jää. Se suosii erityisesti tekniikkataiturina tunnettua Mika Poutalaa. Arpakin oli suomalaisittain suosiollinen, sillä Poutala luistelee 500 metrin viimeisessä parissa ulkoratalähdöllä, joka tarjoaa hänelle mahdollisuuden saada takasuoralla vetoapua suomalaisen parina luistelevasta Saksan Nico Ihlestä.

Mikään itsestään selvyys ei Poutalan mitali 500 metrillä ole, sillä kovia menijöitä on mukana. Hollannin olympiajoukkueesta mukana on Sotshin talvikisojen pronssimitalisti Ronald Mulder. Ilman olympiapaikkaa jäänyt Sotshin 500 metrin olympiakultamitalisti Ronald Mulderin kaksoisveli Michel haluaa varmasti lohtua olympiajoukkueesta putoamiselleen ja panostaa kaikkensa näihin kisoihin, samoin kilpailukiellossa Venäjän dopingsotkujen vuoksi Korean kisoista ulkona oleva maailmanennätysmies Pavel Kulizhnikov. Kulizhnikovin tavoin kotiyleisönsä edessä luisteleva Ruslan Murashov, joka joulukuussa luisteli maailmantilaston kärkiajan 34.02 , jota nopeammin maailmassa on luistelut vain maailmanennätysmies Kuliszhnikov, haluaa mitalikorokkeelle. Unohtaa ei sovi myöskään Hollannin Hein Otterspeeriä. Olympiakisojen tavoin EM-kisoissa luistellaan vain yksi 500 metrin kilpailu entisen kahden sijaan eli yhteenkään virheeseen ei ole varaa mikäli luistelija mielii palkintokorokkeelle.

Pekka Koskela Suomen jokerikorttina

Pekka Koskela luisteli erinomaisesti molemmissa Pohjois-Amerikan maailmancupin osakilpailussa. Miehen olemus huokui Kolomnassa harjoituksissa itseluottamusta ja häneltä voi odottaa myös hyvää sijoitusta. Koskelan valinta Korean talvikisoihin vahvistettaneen 24.tammikuuta, joten hänellä ei ole näyttöpaineita ja siksi vapautunut ehjä luistelu voi tuottaa parhaimmillaan jopa mitalin. Mies itse totesi Yle Urheilulle lähtevänsä hakemaan rennolla mielellä hyviä nopeita vetoja ja korkeita sijoituksia. Suomen kolmas edustaja 500 metrillä on ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan luisteleva Harri Levo.

Elina Riskulle EM-kisat ovat näytön paikka olympiavalitsijoille

Elina Risku on hankkinut Suomelle maapaikan 500 metrille Korean talvikisoihin, mutta tämä ei välttämättä riitä joukkueeseen pääsyyn, sillä yhtenä valintakriteerinä on mahdollisuus yltää kisoissa 16. joukkoon. Riskun tämän kauden ajoilla ei siihen tavoitteeseen ylletä, vaikka hän Salt Lake Cityssa joulukuussa sivusikin Suomen ennätystään 38.70.

Pystyäkseen taistelemaan paikasta maailman 16:sta parhaan kärkiluistelijan joukkoon tulisi Riskun pudottaa nykytasostaan pois reilu sekunti ja se ei ole mikään helppo tehtävä. Hyvä sijoitus EM-kisoissa kuitenkin varmasti auttaa hänen tilannettaan valitsijoiden silmissä.

Naisten ja miesten 500 metriä perjantaina 5.1 Yle Areenassa klo 15.25 ja TV2:ssa klo 16.15.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat