Kaikki talviolympialaisista!
Kaikki talviolympialaisista!PyeongChang 2018

Valioliiga-sensaatio selätti maalikammonsa ja nousi Euroopan eliittiin – Egyptin kansallissankari on toiselta planeetalta kuin Beckham ja Ronaldo

Mo Salahin matka yhdeksi Valioliigan vaarallisimmista maalintekijöistä sisälsi monta pitkää etappia.

Valioliiga
Mohamed Salah
Lehtikuva.

Mo Salah ei halunnut venyttää elämänsä ehkä suurinta jalkapallohetkeä. 75 000 egyptiläistä pidätti henkeään katsomossa, kun hyökkääjä asteli ampumaan rangaistuspotkua.

Ugandan ja Ghanan välisen tasapelin jälkeen Egyptillä oli mahdollisuus varmistaa paikkansa ensi kesän MM-kisoissa. Vastassa oli Kongo, karsintalohkon alisuorittaja, mutta helpolla voitto ei irtoaisi. Reilu minuutti ennen täyttä aikaa Kongo oli mykistänyt Aleksandrian stadionin 1-1-maalilla. Tasapeli jättäisi kaiken peliin viimeiselle ottelukierrokselle, jolloin asetelma kääntyisi ympäri. Silloin olisi Ugandan vuoro kohdata Kongo.

Kuusi vuotta aiemmin Salahista ei ehkä olisi ollut tähän paikkaan. Nyt, lokakuussa 2017, se oli kuin luotu hänelle.

Ennätykset rikki syksyllä

José Mourinho vertasi Salahia aikanaan Gareth Baleen ja Arjen Robbeniin, Italiassa media nimesi hänet Egyptin Messiksi. Liverpool-siirron yhteydessä brittimedia puhui Egyptin Gerrardista. Kehut vain yltyivät, kun tuhoisa vasemman jalan laukaus auttoi Salahia rikkomaan Liverpoolin syyskauden maaliennätyksen, jota Roger Hunt oli pitänyt nimissään yli 50 vuoden ajan.

Salah iski ennen vuodenvaihdetta enemmän maaleja kuin kahdeksan kokonaista valioliigajoukkuetta. Syksyn jalkapalloilmiö auttoi Liverpoolin pääsarjahistoriansa suurimpaan maalisaldoon siinä vaiheessa kautta - edellinen ennätys, 75 osumaa 30 ensimmäisessä ottelussa, oli kaudelta 1980-1981.

Mohamed Salah
Lehtikuva.

Uudenvuodenpäivänä egyptiläinen sanomalehti kutsui Salahia faaraoksi, ja kuvaili häntä menneen vuoden iloksi ja tulevan vuoden toivoksi. Lehden 16 sivusta yhdeksän oli omistettu Salahille, joka paria päivää myöhemmin palkittiin Afrikan vuoden jalkapalloilijana vasta historian toisena egyptiläisenä.

- Haluan olla paras jalkapalloilija koko Egyptin historiassa, Salah itse julisti The Guardian -lehden mukaan.

Nyt villeimmät huhut ovat jo vieneet hyökkääjää Real Madridiin, joka olisi valmis maksamaan hänestä sata miljoonaa euroa. Ronaldoa ja Zinedine Zidanea pikkupoikana imitoineelle Salahille se olisi nousu koko jalkapallomaailman huipulle. Vasta 25-vuotiaana hän on jo kuitenkin poikkeuksellinen egyptiläinen pelaaja sekä miljoonien esikuva, ja uraa huipulla voi olla edessä helposti vuosikymmenen verran.

Suoritus ei ole hullumpi ansio entiselle puolustajalle, joka on taistellut tiensä pienestä egyptiläisestä kylästä jalkapallotähteyteen maailman kovimmassa sarjassa. Salahin tarina ei nimittäin ole kulkenut eurooppalaisten akatemiajoukkueiden kautta. Hänen välietappinsa olivat pölyisiä linja-autopysäkkejä matkalla kaukaisen unelman perässä halki Egyptin.

Yhdeksän tuntia bussissa - joka päivä

Egyptissä nuoret pelaajat kohtaavat koulujen turnauksissa ja kehittyvät paikallisissa pikkuseuroissa, joista parhaat ohjataan maan suurseurojen testeihin. Niin kävi myös Salahille, joka bongattiin virvoitusjuomayhtiön isännöimästä kouluturnauksesta. 14-vuotiaana hän sai ensimmäisen sopimuksensa ammattilaisjoukkueeseen.

Salah siirtyi ensin puolen tunnin päähän kotoaan, sitten toiseen joukkueeseen puolentoista tunnin päähän. Lopulta pääkaupunki Kairossa toimiva El Mokawloon oli julkisilla kulkuneuvoilla neljän ja puolen tunnin matkan päässä. Pienikokoinen teinipelaaja sai mahdollisuuden harjoitella seuran junioreiden kanssa. Perheen elämä ja koti säilyivät pitkälti ennallaan, mutta Salahin oma arki kuitenkin mullistui. Koulupäivät alkoivat kutistua - opinnot jäivät taka-alalle, jotta ainutlaatuinen mahdollisuus ei valuisi käsistä.

El Mokawloonin pelaajana Salah kulki aluksi kolmen vuoden ajan viitenä päivänä viikossa pitkän matkan iltapäivän harjoituksiin. Parhaassa tapauksessa matkan pystyi taittamaan kolmella linja-autolla, joskus siihen vaadittiin viisi eri bussia. Treenit päättyivät kuudelta, ja kotona Salah oli iltakymmeneltä. Käytännössä yksi harjoitustunti siis vastasi kolmea, jopa neljää matkatuntia.

Kaikki oli todella kovan työn takana. Ensimmäinen ottelu seuran edustusjoukkueessa 16-vuotiaana ja maajoukkuedebyytti 19-vuotiaana olivat palkinto tuhansista yksinäisistä bussitunneista.

- Olin nuori ja halusin jalkapalloilijaksi. Halusin olla jotain erityistä. Tulin tyhjästä, olin 14-vuotias jolla oli unelma. En tiennyt, toteutuisiko se koskaan, mutta halusin sitä hirveästi, Salah muisteli loppuvuodesta Liverpoolin verkkosivuilla.

Jatkuvan matkustelun mahdollisti isä, joka näki pojalleen tulevaisuuden Afrikan ulkopuolella ja oli siksi valmis kustantamaan poikansa harjoittelun oheiskulut. Samaan uskoi El Mokawloonin puheenjohtaja. Myöhemmin vuosina 2014-2015 Egyptin pääministerinäkin toiminut Ibrahim Mahlab kieltäytyi toistuvasti myymästä Salahia Egyptin suurimmille seuroille.

- Mahlab koki, että Salah kuului eurooppalaiseen seuraan. Hän oli vakuuttunut siitä, että hän pärjäisi, El Mokawloonin akatemiatyötä johtanut Alaa Nabil on kertonut myöhemmin.

Salahia itseään siirtyminen Eurooppaan epäilytti. Myöhempinä kouluvuosina hän vietti eniten aikaa linja-autoissa, toiseksi eniten sängyssään toipumassa viidentoista tunnin koulu-, treeni- ja matkapäivästään. Jalkapallon vaatimat tunnit eivät ainakaan tukeneet koulunkäyntiä, eikä Salah osannut mitään kieliä.

FC Basel oli kuitenkin jo iskenyt silmänsä taitavaan hyökkääjään, ja järjesti harjoitusottelun Egyptin alle 23-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan. Salah teki kaksi maalia, ja alle kuukautta myöhemmin seura kiinnitti hänet neljäksi vuodeksi.

Kolme maata kolmessa vuodessa

FC Basel on sveitsiläisen jalkapalloilun jätti, joka on voittanut maansa pääsarjan 20 kertaa ja muun muassa edennyt Mestareiden liigassa 16 parhaan joukkoon neljä kertaa. Salahille Basel, varakkaan Sveitsin kolmanneksi suurin kaupunki, edusti täyttä maisemanvaihdosta.

20-vuotias muutti monikieliseen maahan ilman mitään ymmärrystä englannin tai saksan kielestä. Elämänsä jo mullistanut Salah vetäytyi omiin oloihinsa ja keskittyi vain jalkapalloon. Aikaa oli yhtäkkiä valtavasti enemmän ilman täyttä työpäivää linja-autojen kyydissä. Harjoitusten välissä oli 15 tuntia, joista kymmenen voisi nukkua. Televisiostakaan ei tullut arabiankielistä ohjelmaa, joten loput ajasta hiljainen Salah lähinnä kuljeskeli kaupungin kaduilla.

Mohammed Salah
Mohammed Salah edusti nuorena sveitsiläistä FC Baselia.AOP

Baselissa merkittävä houkutin oli juuri Mestareiden liiga, jonka karsintoihin seura jälleen osallistui. Tappion jälkeen europelit jatkuivat vielä Eurooppa-liigassa, jossa Basel eteni välieriin asti. Neljällä maalisyötöllä Salah jakoi turnauksen syöttötilaston kakkospaikan. Kaikkiaan Salah teki debyyttikaudellaan 48 ottelussa yhdeksän maalia, jääden joukkueen kahden sveitsiläishyökkääjän varjoon.

Yksi osumista syntyi kuitenkin juuri eurokentillä Chelseaa vastaan. Muutamaa kuukautta myöhemmin joukkueet kohtasivat uudelleen Mestareiden liigan lohkovaiheessa, ja jälleen kerran Salah heilutti verkkoa Stamford Bridgellä, kun Basel järkytti tulevaa lohkovoittajaa 2-1-vierasvoitolla. Aivan kuten Baselinkin tapauksessa, oikea-aikainen onnistuminen avasi Salahille uuden oven. Vuodenvaihteessa 2013-2014 Chelsea pulitti 12 miljoonaa puntaa katkaistakseen egyptiläisen uran Baselissa jo puolentoista vuoden jälkeen.

Vaikka paikka englantilaisessa suurseurassa Mourinhon valmennuksessa näytti toteuttaneen Salahin haaveen, nopeasti alkoi näyttää siltä, että Salah oli saapunut Lontooseen liian aikaisin. Chelseasta ei juurikaan löytynyt tilaa, kun esimerkiksi Eden Hazard, Willian ja Ramires täyttivät Salahin tavoittelemat paikat. Cesc Fabregasin tulo keskikentälle vaikeutti tietä avauskokoonpanoon entisestään. Juuri ennen Salahin tuloa Kevin De Bruyne ja Juan Mata olivat jättäneet Chelsean taakseen, ja nyt egyptiläinen näytti vuorostaan jumittuvan taustakuoroon.

Kahden vuoden aikana Salah pelasi surkeat 19 ottelua.

Pelastukseksi osoittautui laina Fiorentinaan, jolle tehdyt yhdeksän maalia 26 ottelussa saivat AS Roman kiinnostumaan. Italian pääkaupungissa Salahista kehittyi yksi Roman tärkeimmistä pelaajista, jonka taito ja nopeus olivat silkkaa kultaa erityisesti vastahyökkäyksissä. Ensimmäisellä kaudellaan Salah oli Roman paras maalintekijä, toisella vahva taustavoima ja tuki Edin Dzekolle. Salahin ollessa kentällä Roma teki keskimäärin yli kaksinkertaisesti maaleja kuin ilman häntä.

Liverpool mokasi jo kerran aiemmin

Vuodenvaihteen alla Mo Salahista oli tullut Liverpoolissa jo urheilun rajat ylittävä ilmiö. Intohimoisessa jalkapallokaupungissa erään bändin keikka keskeytyi, kun äänekäs yleisö alkoikin kesken kaiken huutaa joukkueensa hyökkääjäsensaation nimeä.

- Mo Salah, the Egyptian king. He's running down the wing, kuului yhteislaulu, johon jopa esiintyvä yhtye liittyi mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Sosiaalisessa mediassa levinnyt video kuvastaa Salahin nykyistä asemaa Liverpoolissa. Muutamaa vuotta aiemmin hänet oli jo ehditty tuomita Chelseassa annettujen vähäisten näyttöjen pohjalta.

Liverpool ja Sevilla viheriöllä
EPA

Jalkapallovuosi 2017 jäi historiaan kesänä, jona siirtomarkkinoilla innostuttiin maksamaan tähtitieteellisiä summia. Kaikkien aikojen 29 kalleimmasta pelaajahankinnasta yhdeksän tehtiin päättyneen vuoden aikana, ja niiden rinnalla Salahin 42 miljoonan euron hinta - Liverpoolin seurahistorian ennätys - näyttää suorastaan alennukselta. Tällä hetkellä esimerkiksi Transfermarkt-sivusto arvioi Salahin markkina-arvoksi 80 miljoonaa euroa, jota parempaan pystyy vain 13 pelaajaa.

Liverpoolin ja Salahin liitto oli ollut rakenteilla pitkään, sillä punaiset halusivat ostaa egyptiläisen jo ennen kuin Chelsea ennätti apajille. Liverpool oli tarkkaillut hyökkääjää jo jonkin aikaa ja viimeistään Baselin europelit Tottenhamia ja Chelseaa vastaan herättivät ostohalut. Myöhemmin on selvinnyt, että Salah oli kärkinimi Brendan Rodgersin hankintalistalla kaudella 2013-2014. Liverpool kuitenkin mokasi siirron yrittämällä tinkiä liikaa.

- Liverpool halusi minut kuukausia, ja neuvottelut alkoivat lokakuussa 2013. Ne kuitenkin kestivät pitkään, koska Basel hylkäsi useita tarjouksia. Heidän mielestään siirtosumma ei ollut riittävän korkea. Odotin juuri Liverpoolia, koska pidän seurasta valtavasti. Halusin todella siirtyä sinne, Salah on paljastanut.

Kun Mourinho soitti pelaajalle suoraan, suuntana olikin luoteis-Englannin sijaan pääkaupunki. Valinta saattoi silloin olla väärä, mutta juuri vaikeudet Chelseassa vain ruokkivat Salahin halua palata Valioliigaan todistamaan tasonsa. Epäilijöihin lukeutui Liverpool-legenda Steven Gerrard.

- Chelseassa hänellä ei oikein kulkenut. Romassa hän kykeni suorituksiin, mutta aloin miettiä, sopiiko hän Valioliigaan, ja kun hän tuli joukkueeseen, olin monien kannattajien mukana epäilemässä, miten tässä kävisi. Seuralle on kuitenkin annettava paljon pisteitä siitä, että he käyttivät noin paljon rahaa pelaajaan, joka ei aiemmin onnistunut Valioliigassa. Tällä kaudella hän on ollut huipputasolla, Gerrard sanoi tv-studiossa marraskuussa.

Heti ensimmäisessä ottelussaan Salah teki maalin, jolla Liverpool sai edes tasapelin maalijuhlassa Watfordia vastaan. Kuudesta ensimmäisestä ottelustaan Salah maalasi viidessä, joista kolme oli tasapelejä tai yhden maalin voittoja. Marraskuun lopussa hän oli jo ilmiliekeissä, kun neljän ottelun jaksolla verkko heilui huimat seitsemän kertaa.

Ennen vuodenvaihdetta Salah teki 31 ottelussa Liverpoolille 24 maalia. Valioliigassa ja Mestareiden liigassa maaleja on syntynyt noin 95 minuutin välein, joten Salahilta on voinut odottaa keskimäärin yhtä maalia per ottelu. Valioliigan maalipörssissä vain Tottenhamin Harry Kane, kalenterivuoden 2017 paras maalintekijä Euroopan huippusarjoissa, on pysynyt mukana.

Juuret lähellä sydäntä

Salah nousi yhdeksi jalkapallomaailman kuumimmista maalintekijöistä vain viisi vuotta sen jälkeen, kun hän jätti El Mokawloonin taakseen. Kaikki on tapanut varsin nopeasti, ja vuoden 2017 jälkipuolisko nosti Salahin hyökkääjien raskaaseen sarjaan.

Mohamed Salah
Lehtikuva.

Vaikka Salah on tällä tasolla verrattain uusi tuttavuus, kotimaassaan hän on ollut ihailtu ja tarkkailtu sankari jo vuosia. Ränsistyneet kahvilat pienemmissäkin kylissä näyttävät Liverpoolin otteluita, kun kansallissankari mättää maaleja korkeimmalla mahdollisella tasolla.

Salah itse on pitänyt juurensa lähellään, ja palaa yhä vuosittain kotikyläänsä. Sinne hän on myös tehnyt lukuisia lahjoituksia.

Salah on muun muassa perustanut hyväntekeväisyysjärjestön, antanut rahaa sairaala- ja ambulanssitoimintaan, varustanut kuntosalin ja rakennuttanut entiselle koululleen uuden jalkapallokentän. Salah on myös ajanut naisten oikeuksia konservatiivisessa kotimaassaan. Kun perheen kotiin murtauduttiin, Salahin isä halusi viedä tekijän oikeuteen, mutta pelaaja lahjoitti tälle rahaa elämiseen ja auttoi häntä löytämään työpaikan.

Palveluksistaan maajoukkueelle Salahille tarjottiin huvilaa, jonka sijaan hän pyysi lahjoitusta Nagrigin kylälle, jossa hänen mukaansa on nimetty niin koulu kuin nuorisokeskuskin. Kun hän meni naimisiin, koko kylä kutsuttiin häihin ja juhlavieraita oli lopulta lehtitietojen mukaan tuhansia. Salahin erikoisimman lahjoituksen on väitetty olleen pelastamassa koko Egyptin taloutta - kun hallitus yritti haalia kasaan rahaa pikatahtiin vahvistaakseen Egyptin punnan arvoa, Salahin kerrotaan lahjoittaneen 230 000 euroa.

Kaikki hyväntekeväisyystyö kuvastaa Salahin luonnetta. Vaatimaton ja nöyrä pelimies on kuin toiselta planeetalta Cristiano Ronaldoon tai David Beckhamiin verrattuna, eikä ole toistaiseksi innostunut edes sponsorointitarjouksista. Haastattelujakaan hän antaa harvoin.

Silti Salah on osoittautunut anteliaaksi esikuvaksi, jolla on kotikaupungissaan aina aikaa lukemattomille faneilleen. Egyptin vuosikausia kestäneen poliittisen ja taloudellisen myrskyn keskellä yksittäinen ylpeydenaihe, joka vielä arvostaa kotimaataan niin suunnattomasti kuin Salah, tuo toivoa koko kansakunnalle. Varsinkin viime syksynä Salah oli viikoittainen muistutus unelmien saavutettavuudesta.

Maalinteko-ongelmista koko maan sankariksi

Vielä kymmenen vuotta ennen unelmasyksyään Liverpoolissa Salah oli Egyptissäkin vain yksi muista. Junioripelaaja, joka taisteli pelipaikasta miesten joukossa. Salahin taustat huomioiden hänen nykyiset vahvuutensa, kuten nopeus ja pelinrakentelu, ovat loogisia. Juniorina hän nimittäin pelasi laitapuolustajana ja entisten valmentajiensa mukaan harhautteli tiensä lähes vaivatta koko kentän läpi vastustajan päätyyn. Maalintekotilanteissa hän kuitenkin jäätyi, kunnes vaihdos oikeaan laitaan hyökkäävämpään rooliin piristi viimeistelyä.

Nykypäivään nähden tarinat Salahin maalintekovaikeuksista kuitenkin kuulostavat hullunkurisilta. Vuonna 2011 Afrikan nuorten mestaruuskisoissa Salah hukkasi yksittäisessä ottelussa valmentajansa mukaan kymmenkunta maalipaikkaa ja purskahti ottelun jälkeen itkuun, vaikka Egypti etenikin jatkoon.

- Vein hänet pelin jälkeen sateessa harjoituskentälle ampumaan palloja tyhjään maaliin. Hänen joukkuekaverinsa kannustivat kentän laidalla vain, jotta hänelle tulisi parempi mieli, valmentaja Diaa El Sayed on sanonut.

Kovalla työllä Salah panosti viimeistelyyn, joka oli niin monesti turhauttanut häntä toistuvien huippusuoritusten kuihduttua viimeiseen huonoon ratkaisuun. Nykyisin se on vain yksi vahvuusalue lisää, ja entinen esikuva Gerrard on liittynyt ylistäjien kuoroon.

- Hän on ollut Liverpoolin paras pelaaja ja kaiken hyvän alku. Kun hän pääsee maalintekoetäisyydelle, hän on useimmiten loistava viimeistelijä, joka tekee kaikenlaisia maaleja, Gerrard sanoi.

Se Salah, jolle maalipaikat olivat kirosana vain vuosia aiemmin, oli jäänyt kauas taakse lokakuussa, kun salamavalot tuikkivat Borg El Arabin stadionin katsomoissa. Egyptin lisäajan neljännellä minuutilla saama rangaistuspotku oli kohtalon hetki - maali veisi maan MM-kisoihin vasta kolmannen kerran historiassaan. Asetelma oli kuin pedattu jalkapallosankarille.

Mohammed Salah
Mohammed Salah. Egyptin jalkapallosankari.AOP

Puolta tuntia aiemmin Salah oli tehnyt ottelun ensimmäisen maalin, jonka jälkeen koko joukkue vaihtopelaajia myöten syöksyi hänen kimppuunsa. Nyt 75 000 katsojaa saivat revetä riemuun uudelleen, kun Salah johdatti Egyptin MM-lopputurnaukseen kädestä pitäen. Kahden maalin mies ratkaisevassa ottelussa iski karsinnoissa viisi maalia. Matkalla MM-paikan varmistumiseen Egypti teki kaikkiaan seitsemän osumaa - ne kaksi joita Salah ei tehnyt, olivat hänen syöttämiään.

Egyptin uusi jalkapallosankari oli mies, joka vain muutamia vuosia aiemmin junioripelaajana itki epävarmuuttaan maalipaikoissa.

Suosittelemme

Tuoreimmat