Koe uusi yle.fi

Suora

  • Urheilukierros
  • Urheiluruutu
  • Rallicrossin SM
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Valtter Virtaselle uran paras arvokisaedustus EM-jäällä - "Ei tarvinnut virheitä laskea"

Valtter Virtanen onnistui vapaaohjelmassa ja teki uransa parhaan arvokisasuorituksen. Pisteitä konkariluistelija sai EM-kisoissa 181.77. Virtanen oli kilpailussa 19:s.

urheilu
Valtter Virtanen
Valtter VirtanenEPA

Virtanen lähti vapaaohjelmaan rohkeasti, ilman paineita. Alussa olleessa neloishypyssä kierrokset jäivät vähän vajaiksi, mutta sen jälkeen ohjelma sujui puhtaasti.

- Tänään ei tarvinnut virheitä laskea. Neloishyppy ei huipullakaan ole sellainen mikä vaan taputellaan. Yksi urani parhaista vapaaohjelmista ja uran paras arvokisaedustus, Virtanen myhäili.

30-vuotias Virtanen on kokenut luistelija ja EM-kisat ovat hänelle jo seitsemännet. Lääkärinä toimiva Virtanen suhtautuu treenaamiseen intohimoisesti eikä tarvetta uran lopettamiselle ole.

- Kokemus näkyy kisoissa ja treeneissä tapahtuu edelleen kehitystä. Neloishyppy tuli repertuaariin vuosi sitten. Nyt pystyn nauttimaan kisoista ja olen kaivannut tällaisia suorituksia uralleni, Virtanen kertoi.

Seuraava tavoite on voittaa taistelua kolmoisaxelia vastaan.

- En ole antanut kolmoisaxelille periksi. Mutta kun se ei mene treeneissä niin turha sitä on täällä kisoissakaan yrittää. Treenit jatkuvat ja kyllä se vielä kisakentilläkin nähdään, Virtanen naurahti.

- Minulla on takana paljon arvokisaedustuksia ja alussa se oli aikamoista rämpimistä. On kiva päästä kisoissa hyvälle treenitasolle ja näyttää itsellekin ettei tämä ole sen kummempaa luistella tällaisia ohjelmia.

Miesten EM-kilpailun voitti ennakko-odotusten mukaisesti pistein 295.55 Javier Fernandez, jolle Euroopan mestaruus oli jo kuudes. EM-hopealle nousi vasta 15-vuotias venäläinen Dmitri Aliev, 274,06.

Suosittelemme

Tuoreimmat