Suora

  • PUBG Europe League karsintojen finaalit
  • Alppihiihdon MC, Alta Badia
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Jarkko Nieminen odottaa innolla ensimmäistä Davis Cupiaan kapteenina ja viihtyy tv-työssä - "Teen samaa kuin olen tehnyt parikymmentä vuotta"

Suomi kohtaa Tunisian tenniksen Davis Cupissa helmikuun alussa. Ottelu on Jarkko Niemisen ensimmäinen Suomen kapteenina.

urheilu
Jarkko Nieminen.
Suomen Tennisliitto ry / Jesse Väänänen

Pitkän uran Davis Cupissa pelaajana tehnyt Jarkko Nieminen toimii ensimmäistä kertaa Suomen joukkueen kapteenina, kun Suomi kohtaa Tunisian Euroopan/Afrikan lohkon toisen ryhmän ensimmäisellä kierroksella vieraissa 3.-4. helmikuuta. Nieminen lähtee innolla uuteen tehtäväänsä.

- Olen innoissani aloittamassa tämän pestin. Davis Cup on aina merkinnyt minulle paljon ja merkitsee totta kai nyt vähintään yhtä paljon.

Davis Cupissa kokeillaan alemmilla tasoilla tänä vuonna mallia, jossa tapahtuma viedään läpi kahdessa päivässä paras kolmesta -otteluilla. Lauantaina pelataan kaksi kaksinpeliä, sunnuntaina ensin nelinpeli ja sitten loput kaksi kaksinpeliä. Joukkueeseen saa myös nimetä viisi pelaajaa aiemman neljän sijasta. Nieminen valitsi joukkueeseen Henri Kontisen, Emil Ruusuvuoren, Harri Heliövaaran, Patrik Niklas-Salmisen ja Otto Virtasen.

Kontinen on yksi maailman parhaista nelinpelaajista. Uudestaan ammattilaisuransa aloittanut Heliövaara on jo kokenut pelaaja, mutta 28-vuotiaana ei vanha nykytenniksessä. Ruusuvuori ja Niklas-Salminen ovat nuoria huippulupauksia ja 16-vuotias Virtanen edustaa todella nuorta sukupolvea.

- Voisi kiteyttää, että tämä on tulevaisuuden joukkue. Joukkueessa ei ole yhtään kehäraakkia, mutta siinä on mukavasti kokemusta ja nuoruutta sekoitettuna. Uskon. että kaikilla pelaajilla on parhaat päivänsä vielä edessä. Mahdollisuus on menestyä jo nyt, ja vielä paremmat mahdollisuudet tulevaisuudessa, Nieminen sanoi.

Kontinen on tietysti huippukova vahvistus Suomelle. Niemisen mukaan Kontinen suhtautuu yleisellä tasolla positiivisesti Davis Cupiin.

- Menemme ottelu kerrallaan ja katsomme, miten se sopii Henkan kalenteriin.

Nieminen näkee Suomen tenniksen tilan kokonaisuutena tällä hetkellä hyvänä.

- Tilanne on valoisa. Meillä on nuoria, lupaavia pelaajia niin tyttöjen kuin poikienkin puolella ja valovoimaisimpana tähtenä Kontisen Henkka. Suomalaisväriä on huipulla ja on sellaisia yksilöitä, joilla on mahdollisuus samoihin suuriin karkeloihin.

Suomi kohtaa Davis Cupissa siis vieraskentällä Tunisian.

- Tunisia on kova vastustaja, varsinkin kun heidän ykköspelaajansa Malek Jaziri (ATP-100) on mukana. Jaziri on minulle hyvin tuttu pelaaja. Tunisia on paperilla hienoinen ennakkosuosikki, mutta meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa, Nieminen totesi.

Tunisiassa pelataan kovalla kentällä. Kovia helteitä ei ole luvassa, sillä ennusteet lupaavat korkeintaan 20 asteen lämpötiloja. Niemisen mukaan aamulla pelien alkaessa lämpötila voi olla lähempänä kymmentä astetta.

Nieminen viihtyy tv-tehtävissä

Nieminen toimii nykyään myös kommentaattorina tennislähetyksissä Eurosportilla. Asiantunteva ja paljon mielenkiintoista tietoa sisältävä kommentointi on saanut positiivisen vastaanoton tennispiireissä. Nieminen viihtyy tässäkin roolissa.

- Olen tykännyt tosi paljon. Oikeastaan teen samaa kuin pelaajana, analysoin tennistä ja otteluita. Olen tehnyt sitä jo parikymmentä vuotta. Nyt vaan kerron siitä muille. Se tuntuu luonnolliselta ja helpolta. Totta kai siinä kehittyy ulosannissa ja sanojen käytössä.

Onko Niemisellä vielä muita projekteja käynnissä kuin Davis Cupin kapteenin tehtävät ja selostushommat?

- Kolmantena hommana sparrailen Davis Cup -joukkueen pelaajia, kun he ovat kotona.

Suosittelemme

Tuoreimmat