Wozniackille vihdoin ensimmäinen Grand Slam -turnausvoitto - Halepille karmea pettymys

Ensimmäistä Grand Slam -turnausvoittoaan metsästäneet Caroline Wozniacki ja Simona Halep taistelivat hurjasti Australian avointen mestaruudesta. Wozniacki voitti lopulta kolmessa erässä.

tennis
Caroline Wozniacki ja Simona Halep.
AOP

Tanskalainen Caroline Wozniacki voitti uransa ensimmäisen Grand Slam -turnauksen, kun hän löi hurjan, lähes kolmetuntisen taistelun jälkeen Romanian Simona Halepin Australian avointen finaalissa 7-6(7-2), 3-6, 6-4. Halep joutuu yhä odottamaan vuoroaan.

Loppuotteluun lähdettiin erikoisista asetelmista. Vaikka vastakkain olivat maailmanlistan ykkönen ja kakkonen ja molemmat ovat olleet pitkään aivan naistenniksen huipulla, kumpikaan ei ollut voittanut urallaan yhtään Grand Slam -turnausta. Molemmat olivat pelanneet aiemmin kaksi Grand Slam -finaalia. Wozniackin finaalit olivat US Openissa 2009 ja 2014, Halepin Ranskan avoimissa 2014 ja 2017.

Molemmat pelaajat selvittivät ottelupalloja ennen finaalia, Halep jopa kahdessa ottelussa.

Sekä Wozniacki että Halep tunnetaan ennen kaikkea hyvinä liikkujina ja puolustuspelaajina, varsinkin Wozniacki. Nyt tanskalainen otti kuitenkin ottelun alussa ohjat käsiinsä ja pelasi aggressiivisesti. Wozniacki mursi heti Halepin syötön ja johti erää jo 5-2. Halep pääsi kuitenkin peliin paremmin mukaan ja aloitteet siirtyivät enemmän hänelle. Wozniacki syötti erävoitosta, mutta Halep mursi ja avauserän ratkaisu siirtyi tie-breakiin. Wozniacki oli siinä terävämpi ja voitti sen 7-2.

Toisessa erässä Halepin verenpainetta mitattiin kesken erän ja kaikki ei tuntunut olevan kunnossa romanialaisella. Hänellä oli ongelmia myös jalan kanssa. Siitä huolimatta hän voitti erän 6-3 ja ratkaisu siirtyi kolmanteen erään.

Pelaajat saivat kuumuuden ja kosteuden vuoksi kymmenen minuutin tauon ennen kolmatta erää, vaikka ottelu pelattiin illalla Australiassa.

Kolmas erä alkoi hermostuneesti. Molemmilla oli ensimmäinen Grand Slam -pokaali aivan käden ulottuvilla. Murtoja nähtiin paljon puolin ja toisin. Halepin johtaessa 4-3 teipattiin puolestaan Wozniackiin jalkaa.

Sen jälkeen Wozniacki voitti kolme peliä peräkkäin ja pääsi juhlimaan kauan odotettua mestaruutta. 27-vuotias Wozniacki nousee myös Halepin ohi maailmanlistan ykköseksi maanantaina ilmestyvällä listalla.

- Olen unelmoinut tästä monta vuotta. Tänään unelmat tulivat toteen, onnellinen Wozniacki sanoi palkintoseremoniassa.

Äärimmäisen pettynyt Halep jaksoi kuitenkin pitää hyvän puheen.

- Jatkan taistelua. Minulla on monta vuotta edessni, Halep sanoi.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat