Kaikki talviolympialaisista!
Kaikki talviolympialaisista!PyeongChang 2018

Neziri pinkoi kärkiajalla voittoon Ranskassa

Nooralotta Neziri juoksi voittoon ja pudotti 60 metrin aitojen kauden kotimaisen kärkituloksen lukemiin 8,07 Eaubonnessa Ranskassa.

urheilu
Nooralotta Neziri kuvassa
Tomi Hänninen

Neziri juoksi kilpailussa pika-aidat kahdesti: alkuerässä hän oli toinen ajalla 8,14. Loppukilpailussa heltisi voitto talven parhaalla juoksulla.

- Alkuerässä tuntui, että jalat ovat löysät. Juoksun alussa ja keskivaiheilla aitavälit eivät olleet niin nopeita kuin ne olisivat voineet olla, ja erän voittaja pääsi lopussa ohi, Neziri kertaili.

- Loppukilpailussa olin aika paljon kärkeä jäljessä vielä juoksun puolivälissä, mutta pääsin lopussa kaikista ohi. Juoksun loppu oli nyt vahvempi ja sitä tästä kilpailusta haettiin.

Toiseksi kilpailussa sijoittui kauden parhaansa juossut nigerialainen Lindsay Lindley ajalla 8,08. Nezirin alkuerän voittanut ranskalainen Solene Ndama oli kolmas ajalla 8,12, jonka hän juoksi myös alkuerässä.

Nezirin kauden paras ennen Pariisin kupeessa sijaitsevan Eaubonnen juoksua olı maaliskuisten MM-hallien tulosrajaa sivunnut 8,14. Aiturin mukaan edellytyksiä on vielä parempaan vauhtiin.

- Valmentajan kanssa on todettu, että fysiikan pitäisi riittää kahdeksan sekunnin aikoihin, mutta tekeminen on vielä epävakaata. Uskon, että juoksu vakiintuu, kun tulee lisää kisoja, Neziri sanoi.

Lähde: SUL:n tiedote

Suosittelemme

Tuoreimmat