Suora

  • Urheiluruutu
  • CS:GO: IEM Chicago – loppuottelu
  • Uinnin MM, aamun kilpailut

Suomelle niukka curling-tappio – "Nyt oli tosi hyvä taistelu"

Oona Kauste ja Tomi Rantamäki hävisivät Norjalle jatkopäässä.

PyeongChang 2018
Oona Kauste curlingjäällä

Oona Kausteen ja Tomi Rantamäen peli parani, mutta voittotili jäi vielä avaamatta olympialaisten paricurlingin kolmannen pelipäivän aluksi. Norja kukisti suomalaiset 7-6, mutta tarvitsi paremmuuden varmistamiseen jatkopäätä.

Kahdeksan pään jälkeen tilanne oli 6-6, ja norjalaiset Kristin Skaslien ja Magnus Nedregotten vaikuttivat välillä olevan hämillään Kausteen ja Rantamäen onnistumisten kanssa.

- Nyt oli tosi hyvä taistelu. Pääsimme sille tasolle, millä olisi pitänyt olla koko nämä kisat, Kauste sanoi ja kuvasi, ettei lopputulos ollut monesta millistä kiinni.

Hän kertoi kaksikon hoksanneen perjantai-illan palaverissa, että pelirytmin hidastuminen oli sekoittanut aiemmissa otteluissa heittämistä.

- Mietimme, mikä on muuttunut, sillä aiemmissa MM-kisoissa olemme pystyneet pelaamaan paljon parempaa peliä. Valmentajakin (Brian Gray) sanoi, ettei hän ole syksyn aikana tajunnut, että kun muutimme vähän pelityyliämme, miksi sitä aikaa kului niin paljon, Kauste selvitti.

Perjantain otteluissa suomalaisille tuli kiire, sillä joukkueella on 22 minuuttia aikaa kahdeksan pään heittoihinsa. Lauantaina kello-ongelmaa ei ollut.

- Selvästi tämä pikkuisen reippaampi rytmi toi hyvät heitot, ja kaikki alkoi toimia, Kauste sanoi.

Hän uskoo, että viiden tappion perään on mahdollisuus kääntää tilanne onnistumisiksi lauantaina Kiinaa ja sunnuntaina Yhdysvaltoja vastaan. Lauantain aamupelissä Kiina voitti USA:n 6-4.

Rantamäki innosti harjaansa heiluttamalla ajoittain yleisöä kannustamaan ja sai vastakaikua.

- Voi olla, että korealaiset innostuvat kannustamaan meitä Kiinaa vastaan, Rantamäki toivoi.

Kiinan ja Suomen ottelu alkaa lauantaina kello 13.05 Suomen aikaa.

Lue myös:

Olympiakisojen lauantai: Mäkäräisen mitalihaaveet haihtuivat tuuleen – Suomen mäkimiehet pettyivät

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat