Koe uusi yle.fi

Suora

  • Närbild
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Hannu Manninen päihitti nuoren lupauksen ja kisaa kuudensissa olympialaisissaan: "Oli hyvin vaikea tehdä valintaa"

Hannu Manninen kisasi ensimmäisen kerran olympialaisissa jo vuonna 1994.

Hannu Manninen
Hannu Manninen kuvassa
Tomi Hänninen

Hannu Manninen, 39, ja 20-vuotias Arttu Mäkiaho täydentävät Suomen yhdistetyn joukkueen huomisessa kilpailussa. Ilkka Herolan ja Eero Hirvosen kisapaikka oli varma jo ennen tämän päivän mäkiharjoituksia.

Päävalmentaja Petter Kukkosen valinta tarkoitti, että Leevi Mutru jäi varamieheksi. Keskiviikkona kisataan normaalimäen kilpailu, jossa on yksi mäkikierros ja perään 10 kilometrin hiihto.

– Eeron ja Ilkan valinta olivat selvät jo ennen harjoituksia. Muun kolmikon osalta oli hyvin vaikea tehdä valintaa. Jouduimme ajattelemaan hieman karsintahyppyjemme ulkopuolelta asioita. Leevi jäi tällä kertaa joukkueen ulkopuolelle, Kukkonen kommentoi Suomen olympiajoukkueen Twitter-tillillä.

Valinta tarkoittaa sitä, että Hannu Manninen kisaa kuudensissa olympialaisissaan. Hän kisasi ensimmäisen kerran olympialaisissa jo Lillehammerissa 1994. Tuolloin Manninen oli 15-vuotias.

Korjattu kello 13.56. Väliotsikossa luki virheellisesti Mannisen kisanneen vuonna 1992 Lillehammerissa.

Suosittelemme

Tuoreimmat