Suora

  • Urheiluruutu
  • Huuhkajia ja panelistijuoruja
  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Suomelta katoaa joukkueesta 17 olympialaisten kokemus ja 10 mitalia – "Muistuttakaa minua sitten, että en ole lähdössä"

Hannu Manninen, Janne Ahonen ja Aino-Kaisa Saarinen ovat Suomen olympiajoukkueen kokeneimpia ja menestyneimpiä urheilijoita, jotka ovat nyt – todennäköisesti – viimeisissä olympialaisissaan. Kolmikko kertoi kisamuistojaan Yle Urheilulle.

urheilu
Kuvakollaasi Janne Ahosesta, Hannu Mannisesta ja Aino-Kaisa Saarisesta.
Lehtikuva, Yle

PYEONGCHANG. Etelä-Korean olympialaisten urheilijakylän edustalla seisoo ringissä kolme kokenutta urheilijaa. Jokainen heistä on kuulunut maailman parhaisiin, jopa dominoinut lajiaan.

Ohi juoksee nuori suomalaisurheilija.

– Jaaha, veteraanit täällä yhteishaastattelussa! nuorukainen huikkaa virnuillen.

– Kyllä, exactly, viisinkertainen olympiamitalisti Aino-Kaisa Saarinen vastaa naurahtaen.

Veteraaneiksi kutsutut urheilijat ovat Hannu Manninen, Janne Ahonen ja Aino-Kaisa Saarinen. He muistelevat Yleisradion pyynnöstä menneitä olympialaisia. Muisteltavaa riittää, sillä kolmikko on ollut olympiakisoissa yhteensä 17 kertaa. Olympiamitaleja heiltä löytyy yhteensä kymmenen. MM-mitalien yhteismäärä lasketaan kymmenissä.

Nämä näyttäisivät olen heidän viimeiset olympialaisensa.

Janne Ahonen nuorena poikana mäkisukset olallaan.
Janne Ahonen valmistautui ensimmäisiin olympialaisiinsa jo teinipoikana vuonna 1994.Lehtikuva

Teinit Lillehammerissa

24 vuotta sitten Hannu Manninen ja Janne Ahonen hieman erilaisessa tilanteessa kuin Pyeongchangissa nyt. Manninen ja Ahonen olivat silloin teinipoikia, ja kilpailivat ensimmäisissä olympialaisissaan Lillehammerissa. Mitaleita Suomeen kisoista toivat kokeneemmat urheilijat kuten Marja-Liisa Kirvesniemi, Harri Kirvesniemi ja Mika Myllylä.

– Kyllähän siinä 15-vuotias ysiluokkalainen oli ihmeissään, kun kisoihin tultiin. Ympyrät olivat isot ja kilpailuissa olivat katsomot täynnä, kuudensissa olympialaisissaan Pyeongchangissa mukana oleva Hannu Manninen muistelee vuoden 1994 kisoja.

Hannu Manninen hyppää mäkeä vuonna 1994
Hannu Manninen lensi korkealla jo vuonna 1994.Lehtikuva

– Nuoria poikia oltiin Lillehammerissa. Aika lailla ihmettelyähän se oli, kaikki oli suurta ja uutta. Sekä puitteet että urheilijat ympärillä. Siellä oltiin omien idoleiden seassa hyppäämässä, seitsemät olympialaiset kokenut Janne Ahonen sanoo.

Manninen oli ensimmäisissä olympialaissaan yhdistetyn 15 kilometrin kisassa 38:s. Ahosen nappasi suurmäestä sijan 25, joukkuekisassa ensikertalainen ponnisti Suomen nelikon kanssa viidenneksi. Debyyttikisojen muistot liittyvät kaksikolla vahvasti olympiakisojen tunnelmaan, eivät niinkään urheilusuorituksiin.

– Siinäkin mielessä ne olivat poikkeukselliset olympialaiset, että porukkaa oli valtavasti. Jotain yksityiskohtia sieltä on jäänyt mieleen. Paljon kävimme niin sanotulla vapaa-ajan osastolla pelejä pelaamassa, Manninen hekottaa.

– Se oli vähän sumua. Hannun kanssa juttelimme eilen Lillehammerista, eikä sieltä kisakylästäkään oikein muista mitään. Kyllä se oli niin iso juttu silloin, Ahonen sanoo.

Unohtumaton olympia-avaus

Aino-Kaisa Saarinen debytoi olympialaisissa Torinossa vuonna 2006. Hänen ensimmäiset olympiamuistonsa liittyvät kilpailuihin, sillä Saarisen ensiesiintyminen olympialaisissa oli ikimuistoinen. Hän hiihti ensimmäisessä startissaan suoraan olympiapronssille. Mitali tuli parisprintistä yhdessä Virpi Sarasvuon kanssa.

– En tosin muista siitä kisasta mitään! Ainoa muisto on, että aurinko paistoi. Sitten olivat ne palkintojenjaot siinä stadionilla, Saarinen kertoo.

– Se oli tietyllä tapaa todella liikuttavaa ja yllättävää. Totta kai tiesimme, että meillä on hyvät menestysmahdollisuudet, mutta jotenkin se tuli niin yhtäkkiä. Ensimmäinen startti ja heti lyötiin mitali kaulaan.

Aino-Kaisa Saarinen Torinossa vuonna 2006
Aino-Kaisa Saarinen pääsi maskottien halattavaksi Torinossa 2006.Lehtikuva

Ei vain kisa muiden joukossa

Saarinen oli ensimmäisissä kisoissaan jo 27-vuotias, joten Pyeonghang on hollolalaisen uran neljäs olympiaurakka. Hän on silti kolmikon menestynein olympiamitalien määrässä mitattuna. Kaksi olympiahopeaa ja kolme -pronssia koristavat kolminkertaisen maailmanmestarin palkintokaappia.

Hannu Manninen ja Janne Ahonen ovat rikkoneet lajeissaan ennätyksiä, mutta olympialaisissa ei maailmancupin kaltaista dominointia ole nähty. Mannisella on yksi olympiamitali kutakin väriä, Ahosella kaksi hopeaa. Olympialaiset ovat silti jokaiselle erityinen, tunteita herättävä tapahtuma vielä nelikymppisenäkin.

– Kyllä se on aina jännittävää. Sinänsä se ei ole nuoruuden päivistä muuttunut. Aina tänne on kiva tulla ja nämä ovat omanlaatuisensa kisat, Saarinen sanoo.

– Paljon on eri kisoissa hypännyt vuosia, tai vuosikymmeniä, mutta olympialaiset ovat aina spesiaalijuttu. Vaikea näitä eri olympialaisia on vertailla, ne ovat aina toinen toistaan upeampia tapahtumia, Ahonen pohtii.

Aino-Kaisa Saarinen nuorten SM-hiihdoissa vuonna 1997
Aino-Kaisa Saarinen (kuvassa keskellä) nuorten SM-hiihtojen voittajana vuonna 1997.Lehtikuva

Erityisesti yhteishenki muiden urheilijoiden kanssa miellyttää kolmikon mieltä. Hannu Manniselle Pyeongchangin kisoissa on vielä ylimääräistä taikaa, urheilu-ura kun ehti jo kertaalleen päättyä ja siviilityö lentäjänä alkaa.

– Täällä on aina lähes kaikkien talvilajien harrastajat paikalla ja ollaan maailman kovimpien kilpailijoiden kanssa samassa kisakylässä, se on aina poikkeuksellista. Nämä kisat ovat minulle tietenkin ihan uniikki tapahtuma. Tässä oli neljä ja puoli vuotta taukoa, eikä tullut ajateltua, että voisi vielä olla olympialaisissa. Siinä mielessä aika hieno kokemus ollut, Manninen sanoo.

Myös Janne Ahonen on lopettanut urheilu-uransa, mutta palannut kisaamaan – itse asiassa kahdesti. Olympiakisojen ansioksi Ahosen paluita ei kuitenkaan voi laittaa.

– Minun comebackeihini eivät olympialaiset ole vaikuttaneet millään lailla. Syy jatkamiseen vuosi toisensa jälkeen on ollut intohimo ja rakkaus hyppäämiseen. Matkan varrella on tullut olympialaisia ja siellä on aina yrittänyt parhaansa tehdä.

Olohuoneen esikuvat

Harva pääsee huippu-urheilussa huipulle ilman intohimoa. Harva kuitenkaan myöskään jatkaa urheilu-uraansa nelikymppiseksi. Hannu Mannisessa, 39, Aino-Kaisa Saarisessa, 39, ja Janne Ahosessa, 40, on esimerkkiä kerrakseen nuoremmille suomalaisurheilijoille. Pyeongchangissa nuoret ovat päässeet nauttimaan maailmanmestareiden seurasta lähietäisyydeltä.

– Näissä kisoissa kisakylässä suomalaiset ovat olleet samassa rakennuksessa, joten olohuone on ollut kovassa käytössä. Täällä olen päässyt oikeastaan olemaan muiden lajien urheilijoiden kanssa tekemisissä enemmän kuin muissa olympialaissa, Saarinen sanoo.

– Hannua ja Janneakin olen nyt nähnyt enemmän siinä. Se on ollut kiva kun on päässyt asiantuntevassa porukassa seuraamaan kisoja yhdessä. Sen puolesta nämä kisat ovat ehkä parhaimmat!

Ahonen vahvistaa olohuoneen kommentaattorien asiantuntevuuden.

– Siellä tulee juteltua muiden lajien edustajien kanssa. Olohuoneessa seurataan eri lajeja, ja kun siellä sattuu olemaan mukana tiettyjen lajien mukana. Siellä tulee asiantuntevaa kommenttia koko ajan. Se on vähän erilaista seurata kuin kotisohvalta, Ahonen naurahtaa.

Jari Mantila, Jaakko Tallus, Hannu Manninen ja Samppa Lajunen juhlivat olympiakultaa vuonna 2002.
Jari Mantila, Jaakko Tallus, Hannu Manninen ja Samppa Lajunen olympiavoittajina vuonna 2002.Lehtikuva

Muistoja

Kun kolmikolta kyselee parhaita olympiamuistoja, kirkkaimpana ovat jääneet mieleen menestyksen hetket. Hannu Manninen on olympiavoittaja, ja se tunne ei mieheltä unohdu.

– Salt Lake Cityn 2002 joukkuekilpailun voitto on muisto ylitse muiden. Se oli kaikin puolin onnistunut kisa. Mäkiosuudella hypättiin kaikki todella hyvin ja hiihto-osuus meni suunnitelmien mukaan. Se oli hieno hetki, kun Samppa tuli maaliin, Manninen sanoo.

Janne Ahosen muisto samoista kisoista hieman karvaampi, mutta samalla ikimuistoinen.

– Salt Lake City on jäänyt mieleen ja erityisesti joukkuemäessä se pisteen kymmenys, jolla kulta hävittiin. Se on joukkuemäessä aika pieni marginaali. Neljä urheilijaa ja jokaisella kaksi hyppyä ja sitten Saksa on kymmenyksen verran meitä parempi. Meillä oli tyytyminen hopeamitaliin, mutta hieno saavutus tietysti sekin.

Aino-Kaisa Saarisen parhaaseen olympiamuistoon liittyy niin ikään dramatiikkaa.

– Kahdeksan vuotta sitten 30 kilometrin pertsalla (pronssia Vancouverissa) vaihdoin sukset ja siinä vilahti aika monta hiihtäjää ohi. Mietin siinä, että menikö tässä mitali sivu suun. Kuitenkin pystyin sitten nousemaan mitaleille. Ne olivat jännittäviä taistelun hetkiä.

Hannu Manninen, Janne Ahonen ja Aino-Kaisa Saarinen Pyeongchangissa.
Hannu Manninen, Janne Ahonen ja Aino-Kaisa Saarinen juttutuokiolla Pyeongchangissa 2018.Yle

Jäähyväiset?

Nyt kaikkien kolmen taistelun hetket olympialaisissa ovat jäämässä historiaan. Janne Ahonen ja Aino-Kaisa Saarinen tosin huomauttavat, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Pekingin olympialaiset häämöttävät neljän vuoden päässä.

– Juuri ennen tänne lähtöä näin televisiossa jonkun vanhan urheilupätkän, jossa olin valmistautumassa Torinon olympialaisiin. Siinä haastattelussa sanoin, että ilman muuta nämä ovat viimeiset olympialaiseni. Viimeisten olympialaisteni jälkeen nämä ovat minulle jo kolmannet. Niin se elämä heittelee, Ahonen naurahtaa.

– Vuosien varrella on sattunut sen verran kaikenlaista, että mitään en uskalla myöntää enkä kieltää. Totta kai on erittäin epätodennäköistä, että Pekingissä mukana oltaisiin. Kisoihin lähtiessä kuitenkin sovimme pojan kanssa, että seuraavissakin olympialaisissa Ahonen hyppää. Tässä vaiheessa toivon, että se en ole minä.

Myös Aino-Kaisa Saariselta löytyy vastaukseen huumoria.

– Voi olla että minut nähdään Pekingissä, mutta ei urheilijana! Nyt on kyllä sellainen tilanne, että en kellekään lupaile yhtään mitään.

Hannu Manninen puolestaan tekee lupauksen.

– Voin omasta puolestani sanoa, että nämä ovat viimeiset kisat, oli se tilanne Pekingissä mitä tahansa. Sanoin jollekin, että muistuttakaa minua sitten, että en ole lähdössä, jos itse alan sitä miettimään!

Olivat kisat kolmikolle viimeiset tai eivät, he jättävä joukkueeseen valtavan perinnön. 17 olympialaiset ja 10 olympiamitalia jättävät aukon, jossa nuoremmilla on paikattavaa vielä vuosikausiksi.

Lue myös

Oliko Janne Ahosen olympiaura tässä? Suomi joukkuemäen kahdeksas

Suomen valmentaja piti tunteikkaan puheenvuoron Hannu Mannisesta – ihmetteli ikärasismia

Raskas matka olympiaunelmaan sai Hannu Mannisen silmät kostumaan: Vaimolle iso kiitos

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat