1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. PyeongChangin paralympialaiset 2018

Trilleritaistossa pronssin vienyt legenda haluaa vielä kultaisen silauksen uralleen – Neljät kisat kokenut Ilkka Tuomisto kehuu paralympialaisten jättämää perintöä: "Venäjällä kehitys näkyi Moskovassa asti"

Ilkka Tuomistolla on jo kolme mitalia paralympialaisista, mutta se kirkkain vielä puuttuu. Etelä-Korean paralympialaisista Tuomisto hamuaa kultaista silausta uralleen, ennen kuin kilpaileminen vauhtuu maatilan pyörittämiseen.

Kuva: AOP

Maailmanmestari, maailmancupin kokonaisvoittaja ja kolminkertainen paralympiamitalisti Ilkka Tuomisto on kokenut urallaan hienoja hetkiä. Menestys on vaatinut paljon työtä ja urheilu on ollut valtavassa osassa hänen elämäänsä. Kokemukset ja elämykset ovat kuitenkin saaneet hänet vielä jatkamaan uraansa.

– Kyllä se on totta kai intohimo hiihtämiseen ja urheilemiseen ja itsensä kehittämiseen sillä saralla. Se on sellaisia asioita, mistä nauttii, että voi laittaa itsensä likoon. Missä mennään tuloksellisesti muihin nähden, ne ovat sellaisia asioita, joita kaipaa kuitenkin, keskiviikkona uransa kolmannen paralympiamitalin saavuttanut Ilkka Tuomisto pohtii.

Pian on kuitenkin aika täyttää päivät muuten kuin urheilulla ja treenaamisella, sillä Tuomisto päättää uransa Pyeongchangin paralympialaisiin. Menestyksen lisäksi urheilu-ura on antanut paljon muutakin.

– Kyllä se tietysti tunteita ja elämyksiä, ja sellaisia jokapäiväisiä fiiliksiä, mitä siitä urheilusta saa. Mutta myös kilpailureissuilla, leireillä pääsee matkustamaan ja näkemään paikkoja ympäri maailmaa. Sitä kautta taas saa kavereita ympäri maailmaa ja pääsee vaihtamaan ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa myöskin.

Uuden kokemisen lisäksi tietenkin menestys on palkinnut. Tuomiston ei olekaan vaikea nimetä mieleen painuneimpia hetkiä uraltaan.

– Kyllä minulla on kaksi muistoa, tuloksellisesti, mutta muutenkin: Sotshin paralympiahopea neljä vuotta sitten oli yksi hienoimpia hetkiä, mitä minulla on ollut, mutta kyllä myös 2009 maailmanmestaruus. Ne ovat molemmat korkealla omassa arvostuksessa ja niitä on mukava muistella aina silloin tällöin.

Kuva: Jarmo Nuotio / Yle

Vammaisten asemaa parannettu

Tuomisto arvostaa myös sitä, mitä paralympialaiset tuovat järjestäjämaalle. Ne eivät ole vain urheilijoille tilaisuus näyttää taitojaan, vaan vaikuttavat parhaimmillaan koko valtion kehitykseen ja ajattelutapaan.

– Kyllä ne kisat on joka maahan tuoneet jotain uutta. Esimerkiksi, kun Venäjällä oli kisat, niin siellä pystyttiin parantamaan vammaisten ihmisten liikkuvuutta. Tämmöisissä asioissa saatiin kehitystä Moskovassa saakka. Sillä tavalla on hienoa, kun voidaan vaikuttaa asioihin laajasti yhteiskunnassa.

Kokonaisuutena paralympialaiset eivät kuitenkaan ole, Tuomiston mukaan, vuosien varrella juurikaan muuttuneet. Median kiinnostus, turvatarkastukset ja iso joukkue tuovat urheilijoille lisää häiriötekijöitä, jotka pitäisi sulkea mielestä ennen omia startteja.

– Joukkueena ollaan paljon isompi kuin maasto- ja ampumahiihdon kisoissa. Isompi joukko tuo vähän häiritseviä tekijöitä, jotka vievät ajatuksia pois itse suorituksista. Sellaiset asiat pitää saada minimoitua, mutta on siinä hyvätkin puolet – voidaan edustaa Suomea isona joukkona.

Tuomisto tietää, mistä puhuu, sillä Etelä-Korean kisat ovat hänelle uran neljännet paralympialaiset. Vancouverin kisoista hän nappasi pronssia ja Sotshissa hän oli ainoa suomalaismitalisti, kotiin tuomisina oli paralympiahopea. Pyeongchangissa ensimmäinen mitali napsahti sprinttikisasta keskiviikkona dramaattisen kirikamppailun jälkeen.

Vaikka jokaisissa kisoissa on omat pienet erikoisuutensa, on tapahtuma pääpiirteissään pysynyt samanlaisena. Kaikista kisoista on kuitenkin tarttunut myös hyödyllistä kokemusta.

– Jokaisissa paralympialaisissa on jotain pieniä nyansseja on ollut, jotka on vieneet urheilijana eteenpäin ja varmaan osittain ihmisenäkin. Ehkä se ymmärrys siitä, että ne ovat isot kisat totta kai, mutta kisat muiden joukossa. Perustekemistä se sielläkin kuitenkin on ja tuloksen tekemistä ja maksimointia.

Kokemusta ja mitalejakin Tuomistolla siis on. Pyeongchangissa Tuomisto toivookin saavansa uralleen kultaisen päätöksen.

– Totta kai se on sillä tavalla, että paralympiakulta puuttuu ja se on kyllä ollut minulla mielessä aika paljon. Tietysti se on tavoitteena, mutta myöskin tehdä itselle hyviä suorituksia. Se on kuitenkin se, mihin minä pystyn vaikuttamaan – omaan hiihtooni ja siihen, että olen hyvässä kunnossa niinä yhtenä tai kahtena päivänä, joina oikeasti pitäisi olla hyvässä kunnossa tänä talvena. Ne ovat sellaisia, mihin suoraan tähtään ja pyrin, mutta kultaan on kaikki mahdollisuudet.

Ilkka Tuomisto hiihtää uransa viimeisen paralympialaisten kilpailun, kun hän osallistuu 10 kilometrin kisaan lauantaina 17.3. klo 02.55 alkaen. Kisa nähdään suorana Yle TV2:ssa ja Areenassa.

Lue myös

Hillitöntä draamaa – Ilkka Tuomisto päätyi jakamaan paralympiapronssin äärimmäisen tiukassa senttitaistossa

Puuttuva kulta ajaa paraurheilijaa eteenpäin: "Teen nyt kaiken sen eteen"