Vuoden alppihiihtäjäksi valittu suomalaislupaus hakee menestystä kaikista Pyeongchangin alppilajeista – "Saadaan mielenkiintoinen setti, kun kaikki lasketaan"

Alppikoulua käyvä para-alppihiihtäjä tasapainoilee lukio-opintojen ja laskemisen välillä.

Kuva: Lehtikuva

Santeri Kiiveri aloitti alppihiihdon jo lapsena, kun vanhemmat veivät hänet rinteeseen. Harrastus oli mieleinen ja niinpä seuraava askel oli ratakoulu. Kiiveri jäi sille tielle.

– Ehkä siinä 12-13-vuotiaana, ehkä jopa hieman aikaisemmin lähdettiin vetämään vähän totisemmin, kun oli ihan kivaa se kisaaminen. Ja tässä ollaan, Kiiveri muistelee.

Ratakoulusta matka on jatkunut Rukan alppikouluun, jossa 17-vuotias Kiiveri treenaa ja suorittaa lukio-opintoja. Opintojen, harjoittelun ja kilpailemisen välissä tasapainoilua helpottaa se, että ympärillä on paljon samassa tilanteessa olevia ikätovereita.

– Onhan se välillä vähän rankkaa, mutta kyllä se ihan hyvin on mennyt. Kyllä sieltä lukiosta toivottavasti joskus päästään pois. Ei se nyt niin vaikeaa ole kuitenkaan, loppujen lopuksi.

Santeri Kiiveri laski 16-vuotiaaksi saakka terveiden ikätoveriensa kanssa. Kiiverillä on kuitenkin olkahermopunoksen syntymävaurio eli Erbin pareesi, minkä vuoksi hänen oikean kätensä puristusvoima ei riitä sauvan pitämiseen kädessä laskun aikana. Hän siirtyikin viime vuonna paraurheiluun – hyvällä menestyksellä. Hän voitti Eurooppa-cupin kokonaiskisan ja oli maailmancupin pujottelupisteissä neljäs.

– Treenien kautta se vain löytyi. Viime kausi oli tosi hyvä, treenaamisen tulosta.

"Jos pujottelussa pärjää parhaiten, niin se tuntuu mukavimmalta"

Myös nyt treenikausi on mennyt hyvin ja odotukset paralympialaisiin ovat korkealla. Kiiveri laskee kaikkia alppilajeja. Toistaiseksi parhaat tulokset ovat tulleet pujottelusta, mutta tavoitteena on menestyä myös muissa lajeissa.

– Nyt on suurpujottelu tuntunut kivalta ja vauhtikin, kun sitä laskee paljon, tuntuu mukavalta. Tietysti, jos pujottelussa pärjää parhaiten, niin se tuntuu mukavimmalta.

Etelä-Korean kisat ovat Kiiverille ensimmäiset paralympialaiset, mutta hänellä on selvä ajatus, millainen kokemus on edessä. Aikataulusta ainakin on tulossa tiivis.

– Kaikki lajit lasketaan ja varmasti saadaan mielenkiintoinen setti, kun kaikki lasketaan. Isot kisat, mutta pitää lähteä niin kuin muihinkin kisoihin. Ei saa miettiä liikaa, että se olisi jotenkin isompi, ettei laskeminen mene yliyrittämiseksi. Hyvät kisat on varmasti tulossa.

Kiiveri tietää, millaisissa rinteissä paralympiamitaleista Pyeongchangissa lasketaan, sillä para-alppihiihdon maailmancupin finaalit kisattiin viime kaudella samoissa maisemissa.

– Tykkäsin kyllä, varsinkin vauhtilajeihin oli tekninen rinne, eli hyvä minulle. Pujottelukin oli jyrkkä, se lasketaan meillä samassa rinteessä kuin vauhdit. Mukavat rinteet oli, Kiiveri toteaa.

Santeri Kiiverin paralympiaurakka alkaa syöksylaskulla lauantaina 10.3. klo 02.30 alkaen. Suora lähetys Areenassa.