Suora

  • Urheilukierros
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: ITA - BRA
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: JAM - AUS
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Mäkihypyn päävalmentajan pestin jatkossa painoi kolme syytä, tuleva päävalmentaja todennäköisesti Suomesta

Andreas Mitterin sopimuksessa ollutta optiota ensi kaudesta ei käytetty. Hiihtoliiton toiminnanjohtajan Mika Kulmalan mukaan talous tuskin antaa mahdollisuutta ulkomaalaiseen päävalmentajaan ensi kaudelle.

mäkihyppy
Andreas Mitter
Andreas MitterAOP

Vuodesta 2016 asti Suomen mäkihyppymaajoukkueen päävalmentajana toimineen Andreas Mitterin sopimusta ei jatkettu.

Mitterin valintaa perusteltiin aikanaan sillä, että Suomen mäkihyppyyn haluttiin kansainvälistä osaamista, vaikutteita ja mielipiteitä. Tämä kohta on Hiihtoliiton toiminnanjohtajan Mika Kulmalan mukaan nyt täyttynyt. Mitter antoi oppia suomalaisille muun muassa pukuihin, materiaaleihin ja valmentamiseen liittyen.

Huonena puolena on, etteivät arvokisojen tulokset ole parantuneet toivotulla tavalla, kehitys on pikemminkin ollut päinvastainen.

– Valitettavasti arvokisojen tulokset eivät ole olleet sellaisia kuin olemme hakeneet ja toivoneet. Tämä on kuitenkin tulosurheilua, eivätkä tulokset ole olleet riittävän hyviä, vaikka uusia kavereita on noussut maailmancup-tasolle ja maailmancupin pistelle. Se on sinänsä hyvä saavutus, Kulmala sanoi Yle Urheilulle.

Kolmas syy option käyttämättä jättämiseen oli taloudellinen.

– Joudumme todella tiukalla loopilla katsomaan ensi vuoden mäkihypyn budjettia sekä mahdollisesti tiivistämään ja keskittämään valmennusta, Kulmala kertoo.

Mitterin seuraajasta ei ole vielä tietoa. Kulmala arvioi, että menee useampi viikko ennen kuin Hiihtoliitossa saadaan esimerkiksi rahoitusratkaisut valmiiksi.

Hiihtoliitossa ei ole vielä pohdittu sitä, mistä seuraava päävalmentaja tulee. Ulkomaalaiseen valmentajaan olisi edelleen halukkuutta.

– Emme ole päättäneet vielä mitään seuraajan suhteen. Varmaan voisi olla haluja ottaa ulkomailta päävalmentaja, mutta todennäköisesti meidän taloutemme ei anna siihen myöden.

Mitter itse totesi Salpausselän kisoissa, että haluaisi jatkaa päävalmentajan pestissään, koska työ on vielä kesken.

– Kaksi vuotta on lyhyt aika nähdä parannusta, on tottakai pettymys keskeyttää projekti puolivälissä. Toivon, että urheilijat saavuttavat tavoitteensa tulevaisuudessa. Suomella on paljon arvostusta kansainvälisesti mäkihyppy-yhteisössä, Mitter sanoo Hiihtoliiton tiedotteessa.

Mäkihypyn maailmancup jatkuu maaliskuun loppuun asti. Mitter toimii joukkueen kanssa kauden loppuun saakka.

Lähteet: Hiihtoliiton tiedote

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat