Suora

  • DreamHack Open Fall 2020
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Digitaalisen rallicrossin MM-sarja 2020: 4. osakilpailu, Iowa

Kommentti: Jos Lauri Markkanen olisi debytoinut NBA:ssa viime kaudella, hänet olisi valittu vuoden tulokkaaksi

NBA:n tämän kauden tulokasluokkaa pidetään yhtenä viime vuosien parhaista. Markkanen kuuluu luokassaan noin viiden parhaan pelaajan joukkoon, kirjoittaa Yle Urheilun Joonas Kuisma.

NBA
Lauri Markkanen tulokkaiden tähdistöottelussa.
Lauri Markkanen tulokkaiden tähdistöottelussa.AOP

Yhdysvaltalaismedia ESPN teki aiemmin tällä viikolla jutun, jossa se vertaili koripalloliiga NBA:n kauden 2017–2018 tulokasluokkaa edeltäjiinsä (siirryt toiseen palveluun). Kuluvan kauden luokkaa pidettiin jo kesän varaustilaisuuden aikaan yhtenä viime vuosien laadukkaimmista.

Varatuissa pelaajissa ei ollut yhtä selkeää tulevaisuuden supertähteä, kuten vuonna 2012, jolloin New Orleans Hornets nappasi ykkösvarauksella Anthony Davisin. Sen sijaan tämän kauden tulokkaissa on kymmenkunta pelaajaa, jotka ovat jo osoittaneet kuuluvansa liigaan seuraavan vuosikymmenen eliittiin.

Vuoden tulokaspalkinto myönnetään ensi kesänä todennäköisesti Philadelphian Ben Simmonsille, mutta Utahin Donovan Mitchell haastaa hänet tosissaan viime metreille asti. Simmons varattiin jo vuonna 2016, mutta hän menetti yhden kauden jalkamurtuman vuoksi. Koska pelattuja otteluita ei kertynyt, lasketaan hänet tulokkaaksi tällä kaudella.

Kaksikon takana riittää laatua. ESPN:n mielestä Lauri Markkanen pelaa yhtä hyvää tulokaskautta kuin New York Knicksin latvialaistähti Kristaps Porzingis kaksi vuotta sitten. Los Angelesin Lonzo Ball ja Kyle Kuzma ovat tuoneet innostuksen takaisin Lakers-fanien keskuuteen. Jayson Tatum pelaa illasta toiseen Boston Celticsin avauskokoonpanossa, vaikka Boston tavoittelee itäisen konferenssin voittoa. Sitten ovat vielä esimerkiksi Dallasin Dennis Smith Jr., Sacramenton 25-vuotias serbi Bogdan Bogdanovic ja Phoenix Sunsin Josh Jackson.

Huomionarvoista on, ettei listassa ole mainittu Philadelphian ykkösvarauksella ottamaa Markelle Fultzia, jonka tulokaskausi on ollut yksi oudoimmista historiassa. Siihen on sisältynyt niin mystinen loukkaantuminen kuin täysin kadonnut hyppyheittotekniikkakin.

ESPN:n Micah Adams väittää artikkelissaan tilastoanalyysiin perustuen, että Markkasen tulokasluokka on tuottanut suurimman määrän merkittäviä ensimmäisen kauden pelaajia viimeisen 20 vuoteen. Sen rinnalla ovat vain vuoden 1996 tulokkaat, joiden joukossa olivat muiden muassa Allen Iverson, Ray Allen, Kobe Bryant ja Steve Nash.

Markkanen kuuluu tulokasluokassaan noin viiden parhaan pelaajan joukkoon. Hän on tehnyt 14,9 pistettä ja ottanut 7,6 levypalloa ottelua kohden. Hänestä tuli tällä viikolla vasta viides yli 213-senttinen pelaaja NBA:n historiassa, joka on heittänyt yhden kauden aikana yli 120 kolmosta. Omassa kokoluokassaan hän kuuluu siis jo nyt historian parhaisiin kaukoheittäjiin.

Jossittelu on turhaa, mutta ajatuksilla leikkiminen toisaalta hauskaa. Joten tässä sitä mennään: Jos Lauri Markkanen olisi pelannut debyyttikautensa vuosina 2016–2017, hänet olisi valittu vuoden tulokkaaksi.

Viime kauden päätteeksi vuoden tulokkaaksi valittiin näet Milwaukee Bucksin Malcolm Brogdon. Brogdon on Markkasta viisi vuotta vanhempi takamies, joka vietti Virginian yliopistossa täydet neljä kautta. Brogdonin valintaan johtivat Philadelphian Simmonsin ja Joel Embiidin loukkaantumiset. Hän oli jäljelle jääneistä tulokkaista valmein NBA-koripalloon.

Valtaosasta menneiden vuosien parhaista tulokkaista on sukeutunut liigan johtavia pelaajia. Sellaista Brogdonista ei tule. Häntä pidetään nimettömimpänä palkinnon saajana sitten Michael Carter-Williamsin vuonna 2014.

Malcolm Brogdon.
Malcolm Brogdon.AOP

Brogdon teki tulokaskaudellaan 10,2 pistettä, otti 2,8 levypalloa ja antoi 4,2 syöttöä ottelua kohden. Ihan kiva. Brogdonin tulokaskausi kuitenkin kalpenee Markkasen vastaavalle sekä lukujen valossa että sen välittömän vaikutuksen perusteella, joka pelaajilla on ollut joukkueilleen.

Lue myös:

Chicagon tähtipelaajat loistivat vihdoin yhdessä – donkeilla mässäillyt Markkanen piti terävän puheenvuoron: ”Ei ole kyse vain yhdestä pelaajasta”

Markkanen kuritti NBA-jumbon kumoon – suurin pistemäärä kahteen kuukauteen

Tyylikkäitä donkkeja ja tyylipuhtaita kolmosia – katso parhaat palat Lauri Markkasen huippuesityksestä NBA-jumboa vastaan

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat