Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Ilkka Tuomisto ei saanut haluaamansa huipennusta pitkälle uralleen – ”Ei tullut tästä pojasta paralympiakultamitalistia”

Ilkka Tuomisto hiipui viidenneksi pystyhiihtäjien luokassa Pyeongchangin paralympialaisten perinteisen hiihtotavan 10 kilometrin kisassa. Seinä tuli vastaan muutama kilometri ennen maalia.

PyeongChangin paralympialaiset 2018
Ilkka Tuomisto
Ilkka TuomistoEPA

*PYEONGCHANG. *Ilkka Tuomisto lähti 10 kilometrin kisaan kovin tavoittein ja yhtenä ennakkosuosikeista. Neljänsissä paralympialaisissaan kilpaillut 34-vuotias suomalainen pystyi hiihtämään suunnittelemansa taktiikan mukaisesti hieman yli puolenvälin.

- Minulla oli todella hyvä olo aamusta lähtien. Tuntui, että olin kohtuullisen hyvin palautunut keskiviikkoisesta sprinttikisasta. Kahden kierroksen jälkeen olin kolmantena, kärkeen oli vain muutama sekunti ja olin sitä mieltä, että tästä voisi tulla hyväkin päivä. Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä kuitenkin huomasin, että kun vähän painoin kaasua, jalat vetivät heti hapoille. Seinä tuli vastaan.

Tuomisto ylitti maaliviivan viidentenä ja hävisi päivän voittajalle, Japanin Yosihiro Nittalle reilut 36 sekuntia. Paralympiahopeaa otti Ukrainan Grygorii Vovchynskyi ja pronssia – samanvärisen mitalin Tuomiston kanssa sprinttikisassa jakanut Kanadan Mark Arendz.

Matkaa pronssiin suomalaisella jäi noin 16 sekuntia.

- Huolto on tehnyt täällä hienoa työtä minulle, siitä se ei jäänyt tänään kiinni. Suksissani taisi olla samat pitovoiteet, mitä Iivokin käytti täällä pari viikkoa sitten, Tuomisto hymyili maaliintulonsa jälkeen.

Pitkä ura päättyy Pyeongchangin kisoihin

Tuomiston mietteet kisan jälkeen olivat kuitenkin hieman kaksijakoiset.

- Totta kai tämä on pettymys, ei tullut tästä pojasta paralympiakultamitalistia. Mutta kun ajattelen omaa uraani, siinä on ollut paljon hienoja hetkiä. Niiltä osin en kai voi olla pettynytkään. Kyllä kulta oli minulla yhtenä isona tavoitteena ja unelmana, se jäi saavuttamatta.

Tuomisto ottiurallaan kaikkiaan kolme henkilökohtaista paralympiamitalia. Ensimmäinen, pronssinen, tuli kahdeksan vuotta sitten Vancouverin perinteisen sprinttikisasta. Neljä vuotta sitten Sotshista kotiintuomisina oli 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan hopea ja Pyeongchangista nyt siis sprinttipronssi. Ura päättyy Korean kisoihin.

- Tämä oli viimeinen henkilökohtainen starttini. Huomenna hiihdetään vielä viesti, sitten saavat nämä karkelot jäädä - ainakin urheilijana, Tuomisto kertoi.

- Jatkoon on selvät sävelet. Minulla on jo pari vuotta ollut toinen ammatti, maanviljeyshommat. Siinä riittää puuhaa varmasti. Ura on antanut minulle huikeita hetkiä ja tunteita äärilaidoista toiseen. En tiedä, tiedä mistä muualtakaan sellaisia hetkiä olisin voinut saada.

Lue myös:

Paralympiapronssille taistelleen Tuomiston valmentaja iloitsi mitaliputken jatkumisesta: Paremminkin olisi voinut mennä, mutta lopputulos oli erinomainen

Pronssimitalisti Tuomisto teki pärmäkosket – "Kultaa lähdetään metsästämään kympiltä"

Hillitöntä draamaa – Ilkka Tuomisto päätyi jakamaan paralympiapronssin äärimmäisen tiukassa senttitaistossa

Trilleritaistossa pronssin vienyt legenda haluaa vielä kultaisen silauksen uralleen – Neljät kisat kokenut Ilkka Tuomisto kehuu paralympialaisten jättämää perintöä: "Venäjällä kehitys näkyi Moskovassa asti"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat