Pärmäkosken voitto vei suomalaisvaa'an plussan puolelle – nuorten hiihtäjien laaja rynnistys kärkitaistoon yllätti Jauhojärven

Maastohiihdon maailmancup päättyi Falunin finaaleihin. Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärven mukaan hiihdossa on tällä hetkellä käynnissä sukupolvenvaihdos.

Marit Björgen ja Krista Pärmäkoski Kuva: Lehtikuva

Falunin maailmancupin finaalin päätöspäivä ei aiheuttanut suuria hurraa-huutoja suomalaisen hiihtokansan keskuudessa. Viikonloppu tarjosi kuitenkin muutamia hienoja hetkiä, niistä suurimpana Krista Pärmäkosken voitto lauantain 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa.

Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärven mukaan Falunin viikonlopussa näkyi ennen kaikkea se, että urheilijat olivat väsyneitä pitkän kauden jäljiltä.

- Esimerkiksi Kristassa näkyi, että hän on hiihtänyt paljon kilpaa. Päivittäiset vaihtelut olivat suuria. Tänään painoivat taas ne edelliset päivät, Jauhojärvi sanoi viitaten Pärmäkosken kuudenteen sijaan 10 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisassa.

- Mutta kyllähän se aina menee plussan puolelle, kun voitto tulee.

Miesten puolella Ristomatti Hakola oli viikonlopun paras suomalaismiehistä, sillä hän oli perjantain perinteisen sprintissä neljäs. Hän oli päätöspäivänä ensimmäisillä kilometreillä mukana kärkiryhmässä, mutta putosi sitten tämän vauhdista. Hakola pystyi kuitenkin nousemaan 14. sijalle.

- Ristomatti lähti hakemaan tänään rohkeaa hiihtoa, mutta sitten tuli välikuolema. Kun keula alkoi säästellä kiriä varten, Ristomatti pääsi mukaan, mutta periaatteessa ensimmäiselle kolmelle kilometrille eväät oli syöty, Jauhojärvi sanoi.

Iivo Niskanen Kuva: Lehtikuva

Olympia-ahneus rankaisi

Kerttu Niskanen hiihti viikonloppuna Jauhojärven mukaan ”karvan alle sen tason”, mille hän on tällä kaudella parhaimmillaan pystynyt. Sen sijaan maailmancup-uransa pättänyt Aino-Kaisa Saarinen ja Johanna Matintalo pystyivät hiihtämään omalla tasollaan.

Miesten puolella Hakolan lisäksi ainoa valonpilkku oli Joni Mäki, joka pystyi sprintin karsinnassa kiilamaan Hakolan edelle ja napsimaan pari maailmancupin pistettä. Sen sijaan muun muassa Iivo Niskanen ja Matti Heikkinen eivät päässeet tasolleen.

- Lauantaina oli kuitenkin sellainen matka, jolla Iivo on pystynyt voittamaan ja perustasollaan hiihtää palkintopallille tai vähintään kuuden parhaan joukkoon. Se kertoo erittäin kovasta väsymyksestä tällä hetkellä, Jauhojärvi totesi.

- Matti taasen oli enemmän yössä kuin mitä oli olympialaisissa.

Myöskään Anne Kyllönen, Laura Mononen, Susanna Saapunki, Perttu Hyvärinen, Lari Lehtonen ja Martti Jylhä eivät Jauhojärven mukaan päässeet tasolleen Falunissa. Jauhojärvi ei kuitenkaan ole huolissaan, sillä suomalaiset ovat ottaneet harjoittelussaan riskejä menestyäkseen Pyeongchangin olympialaisissa.

- Se on koitunut nyt Kyllöselle, Monoselle, Hyväriselle ja Lehtoselle kompastuskiveksi. He kaikki ovat vetäneet itsensä pikkuisen pihalle tällä kaudella. Kerttu Niskasen kohdalla tulokseen on vaikuttanut lisäksi valmentajanvaihdos. Ennen kuin on opittu yhteiset sävelet, siihen saattaa helposti mennä yksi tai kaksi kautta.

Jessica Diggins Kuva: AOP

Yhdysvallat ottanut askeleen eteenpäin

Falunin finaaliviikonloppuna Marit Björgen osoitti olevansa yhä huippukunnossa, mutta päätöspäivänä valokiilaan nousivat myös yhdysvaltalaiset Jessica Diggins ja Sadie Bjornsen. Jauhojärvi ei yllättynyt yhtä paljon Digginsin loistohiihdosta kuin Bjornsenin noususta.

- Siellä on otettu selkeä askel eteenpäin koko joukkueessa. Vaikka Kikkan Randall lopettaa tähän kauteen, siellä on vahva perusrunko olemassa.

Heidi Weng vei naisten kokonaiscupin, mutta norjalainen on ollut Tour de Skin jälkeen ollut kuin haamu parhaastaan.

- Wengin tulostaso on painunut vain koko ajan alaspäin etenkin olympialaisten jälkeen. Hän kävi kuitenkin tiukan taiston kokonaivoitosta Ingvild Flugstad Östbergin ja Digginsin kanssa, ja myös Östberg taittui tänään.

Johannes Hösflot Kläbo Kuva: Lehtikuva

Nuorten miesten rynnistys

Miesten puolella 21-vuotias Johannes Hösflot Kläbo voitti kokonaiscupin, mutta viikonlopun nimi oli saman ikäinen Aleksander Bolshunov. Venäläinen voitti sekä yhteislähtökisan että takaa-ajon. Alle 23-vuotiaita hiihtäjiä on ollut tällä kaudella hyvin maailmancupin kärkitaistoissa mukana niin naisten kuin miestenkin puolella.

Jauhojärven mukaan on ollut poikkeuksellista, että hyviä nuoria hiihtäjiä on ollut niin monta.

- Kun 21-vuotias kaveri voittaa kokonaiscupin, niin on se aika poikkeuksellista. Ja esimerkiksi Bolshunov oli cupissa viides, joten nuoret kaverit olivat korkealla. Olympialaisia Kläbo otti vielä kolme kultaa, ja Bolshunov neljä mitalia. Tässä on tietynlainen sukupolvenvaihdos tapahtumassa, Jauhojärvi totesi.

Lue myös: