Suora

  • PUBG Europe League karsintojen finaalit
  • Alppihiihdon MC, Alta Badia
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Koulukiusattu, hakattu ja hyljeksitty poika käveli pakoon kauhujaan – urheilusta löytyi pakotie, joka on vienyt jo olympialaisiin asti: "Päätin, että minusta tulee vielä jotain"

Aleksi Ojala kuvailee kouluvuosiaan elämänsä hirveimmiksi yhdeksäksi vuodeksi. Urheilu pelasti Suomen parhaan kävelijän, mutta kilpakävely myös pahensi kiusaamista. Juttu on julkaistu maaliskuussa 2018.

urheilu
Aleksi Ojala
Juha Tuominen / Yle

Kuvasta katsoo tarkkaavaisen näköinen poika. Silmät ovat uteliaat, ilme viaton. Valokuva olisi aivan tavallisen näköinen luokkakuva, jollei Aleksin silmä olisi musta ja tukka sininen.

Aleksi oli värjännyt hiuksensa sinisiksi, koska halusi esittää kovempaa jätkää kuin oikeasti oli. Todellisuudessa hän pelkäsi. Jokunen päivä aikaisemmin Aleksi oli saanut koulussa turpaansa. Hän ei enää edes muista miksi, koska usein niin tapahtui ilman mitään sen erityisempää syytä.

Joukko poikia samalta luokalta kiusasi häntä läpi peruskoulun, ja nälvimisenä alkanut häirintä yltyi silloin tällöin fyysiseksi väkivallaksi. Pahoinpitelyä tapahtui usein kesken välituntien, mutta tämä kerta oli erityinen.

– Yleensä iskut kohdistuivat keskivartaloon, jottei kukaan nähnyt jälkiä, Aleksi kertoo.

Aleksi Ojala 5. luokan luokkakuvassa
Aleksi Ojala pahoinpideltiin koulun pihalla ennen viidennen luokan luokkakuvausta.

Tällä kertaa isku oli kuitenkin tullut kasvoihin. Aleksi oli vasta viidennellä luokalla, 11-vuotias, mutta tiesi jo miten reagoida. Hän oli hiljaa ja kesti.

– Pahinta oli se, että opettajat yrittivät puuttua kiusaamiseen, mutta seuraavana päivänä mut piestiin kahta kauheammin. Rangaistuksena siitä, että siihen oli puututtu. Sitten se vain meni siihen, etteivät opettajat uskaltaneet enää puuttua, kun sain vielä pahemmin köniin, Aleksi muistelee vakavana.

Yhdeksän vuotta koulukiusaamista on jättänyt kävelijään jälkensä. Rankka tausta on toisaalta voimavara, josta on hyötyä brutaalissa kestävyyslajissa. Toisaalta se on kovettanut Aleksin ihmisenä.

Urjala

Aleksi Ojala, 25, on asunut koko ikänsä Urjalassa. Se on noin 5000 asukkaan kunta Tampereen eteläpuolella. ”Pieni pitäjä keskellä ei mitään” kuten Aleksi itse kotiseutuaan kuvailee.

Aleksin koti on itse asiassa niin keskellä ei mitään, että edes dopingtestaajat eivät aina löydä sinne. Toisinaan he joutuvat soittamaan Aleksille ja kysymään ajo-ohjeita, kun eivät löydä kävelijän kotitaloa. Se siitä yllätystestistä.

Aleksin tapauksessa olennaista on, että kaikki Urjalassa tuntevat toisensa. Se on Aleksin mielestä mukavaa – ”Urjala on hyvien ihmisten kylä”, Aleksi sanoo – mutta kouluaikoina se ahdisti. Kiusaamista ei pienellä paikkakunnalla päässyt pakoon.

”Katso, mitä homo. Olet päässyt oikein lehteen, onko hyvä mieli? Kannattaako sitä persettä keikutella?”

Aleksin kiusaajat yläasteella

– Kun rupesin kävelemään, kiusaamista tuli vielä enemmän. Että poika kilpakävelee, keikuttaa lantiota ympäri pitäjää. Urjalan kokoisessa pitäjässä siitä sai kuulla aika monta kertaa.

Tilannetta ei auttanut urheilussa pärjääminen. Aleksi oli yläasteella, kun hän pääsi nuorten SM-kisoihin ja pärjäsikin niissä. Ensimmäistä kertaa hänestä tuntui, että hänestä saattaisikin tulla joku. Kiusaajat koulussa olivat toista mieltä.

– Paikallinen sanomalehti teki jutun SM-mitalistani, ja olin itse ylpeä siitä. Koulussa ensimmäisenä sitten sanottiin, että ”katso, mitä homo. Olet päässyt oikein lehteen, onko hyvä mieli? Kannattaako sitä persettä keikutella?”

– Sen jälkeen sain taas turpaani.

Aleksi Ojala lehtijutussa pikkupoikana
Tämä lehtijuttu vain yllytti Aleksin kiusaajia.

Ensimmäinen hylkäys

Aleksista tuli kävelijä sattumalta. Hän aloitti yleisurheilun ala-asteella ja löysi sieltä henkisen pakotien.

– Piti jotenkin saada se huono olo pois, Aleksi hymähtää.

Urjalan Urheilijoissa kokeiltiin vuorotellen kaikkia lajeja. Kilpakävelykoulun jälkeen nuoria ohjeistettiin ilmoittautumaan piirinmestaruuskisoihin ja Aleksi teki työtä käskettyä. Ensimmäinen kilpailu ei ollut mikään suuri menestys. Aleksi hylättiin 2000 metrin kilpailussa parikymmentä metriä ennen maalia.

– Mä totesin, että mä en ikinä enää kävele. En yhtäkään askelta.

Mieli muuttui nopeasti. Aleksi oli tuskin ehtinyt isänsä kanssa autolle, kun turhautuminen oli vaihtunut päättäväisyyteen.

– Sanoin iskälle, että mä treenaan niin paljon, että voitan ensi vuonna kaikki.

Ja niin muuten myös tapahtui.

Aleksi Ojala kuntosalilla
Juha Tuominen / Yle

Läpi yläasteen helvetin

Aleksi harrasti pitkään myös kestävyysjuoksua, mutta huomasi pian, että kävelyyn hänellä oli lahjoja. Tai että kestävyysjuoksuun ei ollut, miten vaan. Kävelijänä hän pääsi Euroopan mestarin Reima Salosen valmennukseen ja pärjäsi juniorisarjoissa. Se loi toivoa, vaikka samaan ajanjaksoon, yläastevuosiin, osuivat raskaimmat ajat.

Koulukiusaaminen oli jatkunut jo vuosia, ja vaikka urheilu antoi pakotien, se myös yllytti kiusaajia. Aleksi lintsasi koulusta, esitti kipeätä, keksi mitä tahansa, ettei kouluun olisi tarvinnut mennä. Yhtäkkiä Aleksin huulet väpättävät. Silmäkulmiin pusertuu kyyneleitä, katse on tyhjä.

– Syvimmillään se oli ehkä silloin, kun uskoin siihen, että ei tästä tule mitään. Ei musta ole mihinkään. Yläasteella oikeasti ajattelin, etten enää jaksa, Aleksi sanoo hiljaa.

Sitten hän kertoo jotain hyvin kliseistä, mutta ehkä se hänen kohdallaan on myös totta.

– Kun puhutaan, että urheilu voi pelastaa. Mun kohdalla se oikeasti pelasti. En tiedä, miten kauan olisin muuten jaksanut sitä jatkuvaa pelossa oloa.

Aleksi Ojala oksentaa
Juha Tuominen / Yle

50 kilometrin kävely

Aleksin lajivalinta on mielipuolinen. 50 kilometrin kävely on kestävyysurheilun äärimuoto, yksi ihmisen sietokyvyn raaimmista mittareista. Asiat ovat hyvin, jos kilpailussa ainoastaan oksentaa tai ulostaa alleen.

Kuten lähes kaikki huippukävelijät Aleksikin on käynyt tajunnan rajamailla, pyörtynyt suorilta jaloilta, kärsinyt lämpöhalvauksesta ja joutunut tiputukseen. 50 kilometrin kävelykisa on oikeastaan kilpailu siitä, kuka huippukuntoisista urheilijoista kestää parhaiten kipua.

– Kipu meidän lajissa on sellaista jurraavaa, puhdasta väsymystä. Kyllä siinä se oikea kipukin tulee, mutta siihen vaan jotenkin turtuu lopulta, Aleksi selittää.

Tällaisessa kilpailussa pärjätäkseen on oltava ennen kaikkea kovapäinen, henkisesti vahva. Nyt päästään siihen, miksi Aleksi on kiusaajilleen myös kiitollinen.

– Päätin jo silloin, että näytän niille kaikille. Että musta tulee vielä jotain. Se on iso voimavara.

Aihe saa Aleksin selvästi syttymään. Katseeseen syttyy palo, kun hän jatkaa.

– Opin loppuvuosina ajattelemaan, että aivan sama mitä musta ajattelette. Tämä on minun valintani. Mä olen mikä olen, jos et pidä, niin älä pidä.

Aleksi Ojala lähikuvassa
Juha Tuominen / Yle

Perhe on paras

Aleksi viihtyy yksin. Se on hyvä, sillä kävely ei ole kovin sosiaalista puuhaa. Silloin kun Aleksi ei harjoittele, hän rakentaa pienoismalleja tai katsoo Star Wars –elokuvia. Niistä hän pitää erityisen paljon. Aleksi on kyllä varsin puhelias, hauska seuramies ja oivallinen tarinankertoja, mutta laajaa tuttavapiiriä hän ei kaipaa. Koulukiusaaminen jätti jälkensä.

– Mä ehkä kylmetyin siltä osin. Niin sanottu tuttavapiiri, se on hyvin pieni. En välitä yhtään, mitä muut musta ajattelee, Aleksi miettii.

Perhe sen sijaan on Aleksille kaikki kaikessa. Hän asuu yhä, 25-vuotiaana, lapsuudenkodissaan vanhempiensa kanssa.

– Porukat eivät ole vielä ymmärtäneet muuttaa pois, Aleksi virnistää.

Palaan kisassa niihin hetkiin silloin kun tuntuu, etten enää jaksa.

Aleksi Ojala

Syy asumisjärjestelyyn on ennen kaikkea taloudellinen, mutta ei Aleksilla muutenkaan ole tarvetta ottaa pesäeroa perheeseensä. Päinvastoin.

– Perhe pitää aina yhtä. Oli tilanne mikä hyvänsä, perheeseen voi aina tukeutua, luottaa niihin. Ne eivät katoa pois, vaan ovat aina mukana.

Isä Mika Ojala toimi juniorivuosina Aleksin valmentajana ja on yhä vahvasti mukana poikansa harrastuksessa. Kotona Urjalassa Aleksi tekee lenkkinsä usein yhdessä isänsä kanssa. Äiti Sari Ojala puolestaan saattaa toisinaan lähteä poikansa mukaan harjoitusleireille, ihan vain seuraksi. Kisareissuissa hän on nykyään aina mukana, koska ei halua TV-kuvan perusteella arvailla, miten pojalle kävi, jos tämä esimerkiksi pyörtyy kesken kisan.

Erityisen tärkeä Aleksille on 4-vuotias kummipoika Oiva, Aleksin siskonpoika. Hänestä Aleksi saa voimaa myös silloin, kun urheilussa tulee seinä vastaan. 50 kilometrin kävelykisassa sellainen tulee joka kerta.

– Käydään usein Oivan kanssa urheilukentällä juoksemassa ympyrää. Palaan kisassa niihin hetkiin silloin kun tuntuu, etten enää jaksa. Juuri sellaiset pienet tärkeät asiat, jotka ovat itselle tärkeitä, niin niitä hakee.

Aleksi Ojala kävelee ja näyttää peukkua
Juha Tuominen / Yle

Kosto

Koulukiusaamisesta puhuminen on Aleksille työlästä. Siitä on kymmenen vuotta, mutta arvet paranevat tuskin koskaan kokonaan. Kokemus muutti häntä, niin hyvässä kuin pahassa, pysyvästi. Aleksi ei kuitenkaan ole katkera.

Kiusaajat tulevat silloin tällöin Urjalan kaduilla vastaan, mutta enää Aleksia ei pelota. Ei edes harmita, huvittaa enemmän. Hänellä on neljä henkilökohtaista aikuisten sarjan Suomen mestaruutta ja hän on edustanut Suomea 50 kilometrin kävelyssä kaksissa MM-kisoissa ja kerran olympialaisissa. Paras sijoitus arvokisoista on Lontoon MM-kisojen 14. sija viime kesältä.

Onnistumiset urheilussa ovat Aleksin mielestä paras kosto.

– En mä niistä kiusaajista ajattele oikein mitään. Jos mä ne Urjalan kylällä näen, niin kyllä mä tervehdin ihan vaan piruillakseni ja kysyn mitä kuuluu. Että terve, mä olen ollut olympialaisissa ja MM-kisoissa. Tämä on mun polku, ja olen omalla polulla oikeassa.

Katso minidokumentti kävelijä Aleksi Ojalasta.

Suosittelemme

Tuoreimmat