Kommentti: Nyt punttisalille, Lauri Markkanen

Tuleva kesä on Markkasen tulevaisuuden kannalta ratkaisevassa asemassa, kirjoittaa Yle Urheilun Antti-Jussi Sipilä.

NBA
Lauri Markkanen heittää.
EPA

CHICAGO. Punttisali tulee tutuksi koripalloilija Lauri Markkaselle tulevan kesän aikana. Toki mies on viihtynyt siellä ennenkin, mutta nyt kroppaan pitäisi saada rutkasti lisää voimaa, jotta mies kestää paremmin pitkän kauden rasitukset.

Tulokasvuoteen valmistautuminen oli suomalaiselle haastava. Ensin 213-senttinen nuorukainen kävi läpi agenttitoimiston järjestämän harjoitusleirin ennen vierailujaan eri NBA-joukkueissa. Varaustilaisuuden jälkeen Markkanen pelasi Las Vegasin NBA:n kesäliigassa, jonka jälkeen hän hyppäsi Susijengin matkaan. EM-kisojen jälkeen jyväskyläläinen Markkanen muutti Chicagoon, mutta Bullsin harjoitusleirillä häntä säästeltiin kovan rasituksen jäljiltä.

Tulevana kesänä Markkasen kuvioita muuttavat ainoastaan maajoukkueen MM-karsintaottelut. Häiriötekijät ovat siis viime vuoteen verrattuna vähissä. Nyt on aikaa keskittyä tärkeimpään, harjoitteluun.

Selkäkrampit pitivät Markkasen poissa noin kymmenestä ottelusta tulokaskaudellaan. Valmennusjohdon viesti suomalaistoimittajille oli selvä. Oikein kohdistettu voimaharjoittelu vie vaivat mennessään. Tätä varten Jyväskylän jätillä on viimeiseen asti hiottu harjoitusohjelma.

Samalla, kun Markkasen voimatasot parantuvat tulee se näkymään kentällä parempina suorituksina. Suomalaisjätti teki tulokasvuotenaan hyvää työtä puolustuspäässä itseään isompia ja vahvempia pelaajia vastaan, mutta ensi kaudella entistä hankalampi ohitettava.

Myös hyökkäyspäässä Markkasen asema korinaluspelaamisessa paranee. Toisena pelivuotenaan hänen on helpompi pitää vastustajat selkänsä takana. Myös korille ajoissa suomalaisen on helpompi pitää hankittu puolenaskeleen etu lihasmassan kasvettua.

Tätä kaikkea kuitenkin tasapainotetaan lajiharjoittelulla, joten huoli pois. Markkasesta ei olla tekemässä korin alla mylläävää lihaskimppua. Myös ensi kaudella Markkanen nähdään upottamassa kolmosia kovalla prosentilla ja donkkaamassa vastustajien yli. Hän tekee sen silloin kovemmalla itseluottamuksella kuin tulokasvuotenaan, koska nyt on aikaa harjoitella lähes viisi kuukautta.

Lue myös:

Lauri Markkanen rikkoi seuraennätyksen, kausi päättyi tappioon

Näin Lauri Markkanen teki seurahistoriaa – näitä kolmosia kelpaa ihailla

Lauri Markkanen pakottaa itsensä lomalle NBA-tulokaskauden jälkeen: ”Jos lunta ei ole maassa, niin pääsee heittämään frisbeegolfia”

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat