1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Leijonat

Marjamäki jatkoi rohkeaa linjaansa ja valitsi puolisokkona 18-vuotiaan superlupauksen Leijoniin: "Aika vähän olen nähnyt hänen pelejään"

Päävalmentaja Lauri Marjamäen mukaan yliopisto- ja juniorisarjoissa pelaavien pelaajien tuominen Leijoniin on ollut "tietyllä tavalla" tietoinen valinta.

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki. Kuva: AOP

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki on tänä keväänä tehnyt rohkeita pelaajavalintoja. Hän on tuonut Leijoniin pelaajia sarjoista, jotka ovat yleensä olleet A-maajoukkueen tutkan ulkopuolella.

Ensin mukaan valittiin Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa pelaava Kasper Björkqvist. Sunnuntaina julkaistussa Tshekin EHT-ryhmässä komeili pohjoisamerikkalaisessa juniorisarjassa WHL:ssä pelaavan Henri Jokiharjun nimi.

Portland Winterhawksin Jokiharju, 18, on huippulahjakas puolustaja, jonka Chicago Blackhawks valitsi ykköskierroksella viime kesän NHL-varaustilaisuudessa. Vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa Jokiharju oli Suomen johtavia pelaajia.

Portlandin kausi päättyi Suomen aikaa perjantain ja lauantain välisenä yönä, minkä jälkeen Marjamäki päätti soittaa Jokiharjulle. Nuori puolustajan vastausta ei tarvinnut kauaa odottaa.

– Henri oli heti innokkaana lähtemässä mukaan. Tietenkin se vaikutti, että meille tuli kolme ikävää loukkaantumista, kun Lukka, Lehtivuori ja Vainio joutuivat sivuun. Oikein mielellämme näemme Henrin A-maajoukkueen mukana. Hän on äärimmäisen lahjakas puolustaja, Marjamäki sanoi Yle Urheilulle.

Henri Jokiharju nuorten MM-kisoissa. Kuva: AOP

Jokiharju teki tällä kaudella WHL:n runkosarjassa 71 (12+59) tehopistettä 63 ottelussa. Hän oli WHL:n puolustajien pistepörssissä neljäs. Marjamäen päätös valita hänet A-maajoukkueeseen perustuu kuitenkin enemmän peleihin Nuorten Leijonien paidassa kuin juniorliigassa.

– Aika vähän olen nähnyt hänen pelejään. Tietysti nuorten MM-kisat seurasin paikan päällä. Hän on erittäin hyvin liikkuva rightin puolustaja, joka pelasi äärimmäisen vahvat kisat. Pistemäärä, mitä hän on pystynyt tekemään hyökkäyssuuntaan, on aika vakuuttava, Marjamäki sanoi.

MM-kisat realismia?

Jokiharjun kohdalla on muistettava, että hän on nuori puolustaja, joka ei ole koskaan pelannut aikuisia vastaan jääkiekkoa. Vaikka pelit kulkevat WHL:ssä timanttisesti, kansainväliset maajoukkuepelit ovat aivan toinen maailma. Tässä valinnassa lienee enemmän kyse kokeilusta, millä tasolla junioriliigan tähtipelaaja pystyy pelaamaan A-maajoukkueessa. MM-kisoihin Jokiharjulla on pitkä matka.

– Haluan, että jokaisella pelaajalla on sellainen ajatus, että pelaa vielä jääkiekkoa viiden-kuuden viikon päästä. Muuten leiritykseen ei kannata tulla. Henrillä on realistiset mahdollisuudet pelata korkealla tasolla, Marjamäki vastasi kysymykseen MM-mahdollisuuksista.

Marjamäki kuitenkin myöntää, että Jokiharjun ja Björkqvistin kanssa hieman kokeillaan. Juniorisarjoista ja yliopistosarjasta pelaajien tuominen MM-leiritykseen on jotain uutta suomalaisessa jääkiekossa.

– Tietyllä tavalla se on ollut tietoinen valinta. Yliopistossa kärkipelaajat ovat erittäin kovatasoisia, jos ajatellaan Henrik Borgströmiä tai Kasper Björkqvistiä. Jos on mahdollista saada heidät, niin mikä sen parempaa kuin katsoa A-maajoukkueessa ja Euroopan kaukaloissa, missä iskukyky menee.

Kaksi kovaa turnausta ennen MM-kisoja

Leijonat pelaa kaksi EHT-turnausta ennen Tanskan MM-kisoja. Ensi viikolla pelataan Tshekissä ja sen jälkeen urakka jatkuu Ruotsissa. Sunnuntaina julkaistussa joukkueessa ei ollut Jokiharjun lisäksi suuria yllätyksiä. Toinen mielenkiintoinen valinta on sveitsiläisen Bielin hyökkääjä Toni Rajala.

Bielin Toni Rajala teki Sveitsin liigan 12 pudotuspeliottelussa 14 (9+5) tehopistettä. Kuva: AOP

Rajala on nähty viimeksi maajoukkueessa kaudella 2013–14. Marjamäen vakuutti Rajalan hyvät otteet Antti Törmäsen luotsaamassa Bielissä kevätkaudella. Rajala oli välieriin yltäneen joukkueen johtavia pelaajia.

– Hän on luisteluvoimainen pelaaja, jolla on kyky tehdä maaleja. Sitä kautta Rajalalle annetaan hyvä mahdollisuus taistella MM-kisapaikasta.

Mahdollisista NHL-vahvistuksista Marjamäki oli vähäsanainen. Esimerkiksi Carolina Hurricanesin Teuvo Teräväisen ja Sebastian Ahon kanssa on oltu yhteydessä, mutta heidän MM-haluistaan päävalmentaja ei sano juuta tai jaata.

Suomen kirkkaimmista NHL-tähdistä muun muassa Rasmus Ristolainen ja Aleksander Barkov jättävät MM-kisat väliin loukkaantumisiin vedoten. NHL:stä tai farmiliiga AHL:stä Leijonissa on mukana Ville Husso, Ville Pokka ja Julius Honka. Maalivahti Harri Säteri liittyy joukkueeseen Tshekin EHT-turnauksen jälkeen.

– Vaikea sanoa, kuinka paljon joukkue elää vielä. Kuusi kovaa peliä ennen MM-kisoja on aika kova tahti. Siksi meillä on pelaajia vähän tavallista enemmän, että pystymme kierrättämään kokoonpanoa.

Lue myös:

Leijonille jälleen yllätysvahvistus Pohjois-Amerikasta – juniorisarjan tehopuolustaja liittyy MM-leiritykseen

Kuka olisi uskonut? Koulunpenkiltä kaivettu hyökkääjälupaus pelaa ensimmäistä kertaa aikuisia vastaan Leijonissa – hämmästyi itsekin historiallisesta maajoukkuekutsusta