Kaikki jalkapallon MM-kisoista!
Kaikki FIFAn jalkapallon MM-kisoista!Kisasivuille

Hikipisarat ja kipinät lentävät, kun suomalaispariskunta rakentaa uraansa ammattipyöräilyn julmassa maailmassa – Lotta Lepistö ja Joonas Henttala uhraavat lähes kaiken urheilulle: "Jos joku asia ei mene niin kuin sen pitäisi mennä, niin reaktiot ovat aika äkkinäisiä"

Ammattipyöräilijöiden mekka, Espanjan Girona on ollut jo vuosia maailman parhaisiin naispyöräilijöihin kuuluvan Lotta Lepistön ja puoliso Joonas Henttalan tukikohta. Työssä jaksamisen kanssa tasapainoileva pariskunta perustaa kesällä kodin myös Suomeen, Vantaalle.

pyöräily
Joonas Henttala ja Lotta Lepistö syövät aamiaista hymyillen
Uula Kuvaja / Yle

GIRONA. – Kari, mitä sä teet? Tule tänne sieltä, mitä sulla on suussa? Ai hän löysi keksin.

Musta pyöreä mopsi maiskuttelee kuuluvasti gironalaisen kerrostalohuoneiston keittiössä. Ilme on tyytyväinen. Keittiön alakaappi on auki ja lattialaatoille on levinnyt punainen keksipaketti. Lotta Lepistö nostaa paketin lattialta ja sulkee kaapin. Kari pakenee keksi suussaan olohuoneeseen.

– Kari, tule tänne, kutsuu harmaalla sohvalla istuva Joonas Henttala.

Henttala rapsuttaa sohvalle kivunneen koiran kiiltävää, mustaa selkää. Olohuoneen toisella puolella omassa sopessaan nojailee maantiepyöriä ja kaksi maastopyörää. Lattialla on pari puoliksi täynnä olevaa isoa matkalaukkua. On pyöräkenkiä ja vaatteita, lenkkareita ja juomapulloja.

Pariskunnan ammatti käy helposti selville. He ovat hyvin hoikkia ja pyöräilijöiden tapaan ruskettuneita. Kasvoissa on ajolasien jättämät rusketusraidat. Hiukan eteenpäin taipuva ryhti kertoo tuhansista tunneista maantiepyörän päällä.

– Meidän elämämme pyörii täällä pyöräilyn ympärillä. Kaveripiiristä lähtien kaikki oikeastaan liittyy täällä Gironassa pyöräilyyn, Henttala aloittaa.

– Joskus vähän liiankin paljon. Siksi me hankittiin Vantaalta toinen asunto. Kari oli mainio hankinta, saadaan vähän muutakin ajateltavaa. Käytännössä me vaan treenataan, levätään ja syödään. Aika usein mietitään, mitä syödään seuraavaksi, naurahtaa Lepistö.

Cervélo–Bigla Pro Cyclingin kapteeni Lotta Lepistö on maailman parhaita maantiepyöräilijöitä. Hänellä on lukuisia maailmankiertueen (World Tourin) osakilpailuvoittoja ja palkintopallisijoituksia. Maailmanrankingissa hän on ollut parhaimmillaan kolmantena. Hänellä on kolme MM-pronssia, joista kaksi joukkueaika-ajosta. Puoliso Joonas Henttala on ajanut Pro Continental -tason Team Novo Nordiskissa vuodesta 2013. Talli kilpailee pyöräilyn toiseksi kovinta miesten kilpailusarjaa.

Lepistö ja Henttala ovat paitsi pariskunta, myös ammattiurheilijoita. Heidän lajinsa vaatii kaiken, mutta ei välttämättä anna mitään takaisin. Kyse on työstä, josta he saavat palkkaa, mutta joka osoittautuu joillekin yksinkertaisesti liian raskaaksi.

Lotta Lepistö ja Joonas Henttala sohvalla koiransa Karin kanssa.
Kari, vilkas mopsi, on tuonut Lotta Lepistön ja Joonas Henttalan arkeen muutakin ajateltavaa kuin pyöräilyn.Uula Kuvaja / Yle

“Silloinhan se on kivaa, kun kaikki sujuu”

Gironalaisessa kerrostalohuoneistossa on viipyilevä tunnelma. On aika puhua pariskunnan ammatista ja siitä, mitä se todellisuudessa on. Karin tuhina täyttää hetkellisen hiljaisuuden.

– Silloinhan se on kivaa, kun kaikki sujuu. Kun pyörä kulkee ja arki sujuu täällä. Mutta sitten jos on jotain ongelmia, eikä vain yksinkertaisesti suju, niin silloin se on rankkaa. Duuni on vain tehtävä, aloittaa Joonas Henttala ja katsoo puolisoaan.

– On sairaana tai kaatuu. Minullakin on nyt kolmen kaatumisen putki, Lepistö täydentää.

On selvää, että pariskunnalla ei ole viime aikoina ollut helppoa. Molemmat sairastivat maaliskuussa sitkeän flunssan. Lepistö kaatui pahasti kuun puolivälissä ajetussa kevätklassikossa, Hollannin Ronde van Drenthessä. Voittokamppailussa mukana ollut Lepistö törmäsi 1,5 kilometriä ennen maalia suoraan päin liikenteenjakajaa.

– Kun mä kaadun, niin menen ihan sekaisin. Sitä ajattelee, että sattui pahasti ja pelästyy, että nyt meni koko kausi pilalle. Ei siinä tajua mihin on osunut, koska joka paikkaan sattuu. Drenthessä luulin, että lonkka murtui ja löin pääni, Lepistö kertoo.

– Joka kerta sitä säikähtää. Itsellä on yksi sellainen kaatuminen, jossa luulin, että nyt on kaikki luut poikki ja ura vaakalaudalla. Aika paljon olen kaatunut mutta usein selvinnyt pienellä, Henttala sanoo.

– Harvemmin niissä mitään kovin pahasti sattuu. Ei mene luitakaan poikki hirveän helpolla, Lepistö jatkaa.

Pariskunta kertoo, että tallilta on turha hakea myötätuntoa, jos kaatuminen on seurausta omasta hölmöilystä. Asfaltti-ihottuma ja pienet ruhjeet eivät ole syy jättää tulevia kilpailuja väliin.

– Jos on jotain pintanaarmuja, niin kaatuminen on harvoin syy jättää kisoja väliin. Ellei ole sattunut tosi pahasti, Henttala sanoo.

– Ei ole mikään syy, Lepistö nyökkää vieressä.

– Joissakin tilanteissa saa vähän kunnioitusta, ettei joku tule törttöilemään. Että se tietää, että jos et anna tuolle tilaa, niin se vie sinutkin mukanaan. Se on niin hullua, hän jatkaa.

Lotta Lepistö ja Joonas Henttala keittiössään
Uula Kuvaja / Yle

Lähtöviivalle päivän varoitusajalla

Lepistö ryhtyy tekemään pariskunnalle aamiaista. Hän rikkoo kananmunia paistinpannulle, voitelee leipää ja keittää kahvia. Laattalattialla istuva Kari seuraa vieressä. Aurinko pilkistelee kattojen takaa. Aamiaisen jälkeen he aikovat käydä pari tuntia yhdessä ajamassa.

– Minä jatkan sen jälkeen vielä treeniä, Joonaksen pitää lähteä junalla Barcelonaan. Teen tänään kovia vetoja tuohon viereiseen mäkeen. Ajan neljä tuntia, Lepistö sanoo.

Henttala katselee sohvalta puolisonsa kokkailua ja kertoo lähtevänsä Belgiaan kisoihin. Myös Lepistö on juuri saanut tallipäälliköltään, Thomas Campanalta soiton, jonka mukaan hänen onkin ajettava yhden kisan sijaan tulevan yhdeksän päivän aikana kolme raastavaa kevään klassikkokilpailua. Rooli on tällä kertaa toimia tallin toisen kapteenin, Ashleigh Moolman Pasion apuajajana.

Soitto kisoihin voi tulla milloin tahansa. Henttala kertoo joskus joutuneensa lähtöviivalle vain päivän varoitusajalla.

– Jos tekisin tätä vain kisaamisen vuoksi, niin olisin lopettanut jo ajat sitten. Minä en ole sillä tavalla saanut tuloksia. Nautin harjoittelusta ja prosessista, Henttala sanoo suoraan.

– Jos vain ajattelee, että olisi siistiä olla ammattilainen ja käydä kisoissa, niin kisat ovat ensinnäkin välillä aika brutaaleja. Sitten tietysti kaikki siinä ympärillä, harjoittelu ja kaikki. Se vaatii sitoutumista 24/7. Pitää rakastaa lajia ja pitää olla hirveä palo siihen, muuten ei tule mitään.

Tämän neljän vuoden aikana minusta on tullut ihan eri ihminen. En jaksa stressata pienistä asioita.

Lotta Lepistö

Kahden ammattipyöräilijän arkeen kuuluu se, että puolisoaan ei näe kovin usein. Kisakausi kestää helmikuusta syksylle, ja kilpailuja on ympäri maailmaa. Henttala sanoo, ettei ole nähnyt Suomessa asuvia ystäviään ja kummilastaan puoleen vuoteen.

– Tämä antaa paljon, mutta ottaa osansa. Pitää yrittää kehittyä koko ajan, Lepistö täydentää ja kattaa aamiaista pöytään.

Ammattipyöräily kovettaa pariskunnan mielestä ihmistä henkisesti ja fyysisesti. Tulee periksiantamattomuutta, kykyä joustaa ja venyä äärimmäisyyksiin.

– Sitähän tämä laji saa aikaan, että ymmärtää, ettei kannata ihan pienistä narista, Henttala toteaa.

– Nimenomaan ettei kannata. Voisi, mutta ei kannata. Ymmärtää sen. Tämän neljän vuoden aikana minusta on tullut ihan eri ihminen. En jaksa stressata pienistä asioita. Joskus mietin sitäkin, kuinka kiinnitän numerolapun paitaan, Lepistö huokaa.

Lotta Lepistö ja Joonas Henttala lähdössä lenkille
Uula Kuvaja / Yle

Ammattipyöräilyssä päivittäiset harjoitukset kestävät useita tunteja. Muu aika on levättävä ja syötävä sekä pidettävä itsensä niin hyvässä kunnossa, että on valmis työnantajan antamiin työtehtäviin.

– Välillä se on helpompaa ja välillä ei. Tietysti ymmärtää toista, että on kisareissut ja treenit. Jos me välillä treenataan yhdessä, niin se tahtoo mennä kisailuksi, uskokaa tai älkää. Lotalla on tapana tehdä kirejä peesistä, Henttala naurahtaa ja katsoo hymyillen Lepistöä.

Kirit peesistä ovat Lepistön leipälaji, sillä hän on tiiminsä kirinainen. Ammattipyöräilyssä urheilijat erikoistuvat esimerkiksi aika-ajoon, mäkikuskeiksi tai loppukireihin. Rooli on joko kapteeni tai apuajaja. Henttalan tiimissä voi ottaa myös omia vapauksia, sillä kilpailusarja toimii paljolti ponnahduslautana kovimmalle, pro-tasolle.

– Jos Lotta on vikalla kympillä top kympissä, niin sen tietää, että jos ei mitään suurempia satu, niin hän on joko podiumilla tai voittaa. Olet aika kunnianhimoinen ja aika päättömästi menet finaalissa niin kuin sprintterin pitääkin. Sitä vain toivoo, ettei käy mitään, Henttala sanoo ja katsoo Lepistöä.

Henttala tietää mistä puhuu, sillä Lepistöllä on ympäri kehoaan vuosien aikana tulleista kaatumisista jääneitä arpia. Sensaatiomaisella viime kaudellaan Lepistö ei tosin kaatunut kisoissa kertaakaan.

– Välillä tuntuu, että loppukireissä tekisi mieli vaan sulkea silmät. Ne ovat niin hulluja ja kaoottisia. Kaikki tapahtuu niin nopeasti. Pitää olla rohkea, mutta ei saa tehdä mitään tyhmää. Jos minä olen viimeisellä kympillä mukana, niin kyllä minä haluan voittaa, Lepistö kertoo.

Jos voitan Lotan kirissä, niin piru on irti. Arjessa jos joku asia ei mene niin kuin sen pitäisi mennä, niin reaktiot ovat aika äkkinäisiä.

Joonas Henttala

Aamiainen on syöty ja on aika lähteä harjoittelemaan. Lepistö ja Henttala pukevat tiimiensä ajoasut päälleen. He laittavat irtolahkeet ja -hihat, sekä kengänsuojat, sillä ulkoilma tuntuu vielä kolealta. Päätään puolelta toiselle kääntelevä Kari jää tuijottamaan olohuoneen lattialle, kun Henttala sulkee ulko-oven.

Alaovesta kadulle päästyään he nousevat maantiepyöriensä selkään. Ympärillä on vanhoja, puna- ja oranssitiilisiä kerrostaloja, joiden alakerrassa on pikkuruisia liikkeitä. Monilla parvekkeilla riippuu Katalonian lippuja. Lyhtypylväisiin on kiinnitetty pieniä, yksinkertaiseksi rusetiksi kierrettyjä keltaisia nauhoja.

Kaksikon selät katoavat, kun he ajavat yhä kauemmas vilkkaasti liikennöityä pikkutietä. Eri tiimien ajoasuihin pukeutuneita pyöräilijöitä sujahtaa ohi yksi toisensa jälkeen. Moni muukin ammattilainen kuten kiritykki Marcel Kittel on valinnut Gironan yhdeksi asuinpaikakseen. Asuipa kaupungissa myös muuan Lance Armstrong.

Lotta Lepistö ajaa Gironassa
Uula Kuvaja / Yle

Parin tunnin päästä tutut hahmot lähestyvät autojen seasta. Henttalalla on aikaa vain vajaa tunti junan lähtöön. Lepistö saattaa puolisonsa alaovelle ja lähtee itse jatkamaan lenkkiä.

On mahdollisuus kysyä Henttalalta, millainen Lotta Lepistö oikeasti on.

– Lotta on ajattelevainen, periksiantamaton ja tosi räiskyvä. Esimerkiksi jos mä voitan Lotan kirissä, niin piru on irti. Arjessa jos joku asia ei mene niin kuin sen pitäisi mennä, niin reaktiot ovat aika äkkinäisiä, Henttala sanoo.

– Silloin kun Lottaa harmittaa, niin siinä eivät mitkään sanat auta. Häntä ottaa päähän sen päivän pari ja sitten hän kyllä pyytelee anteeksi aina myöhemmin. Me olemme jossain asioissa toistemme vastakohtia, mutta ehkä juuri sen takia täydennämme toisiamme, kertoo Henttala ja häviää kerrostalon alaovesta kohti kotiaan.

Lepistön temperamentti ei ole pyöräilypiireissä mikään salaisuus.

Samaa sanoo Lepistön tallin toinen kapteeni Ashleigh Moolman Pasio. Hän asuu Gironan maakunnassa sijaitsevassa Banyolesin kaupungissa, jossa hän pitää perheensä kanssa harjoittelukeskusta. Vihreänä loistavien peltojen keskellä seisova yli 300 vuotta vanha kivilinna on eittämättä vaikuttava näky.

Moolman Pasio on ajanut Biglassa Lepistön kanssa kolmen vuoden ajan.

– Lotta on todella uskomaton urheilija. On ollut hienoa seurata hänen kehitystään ja muutostaan ihmisenä ja urheilijana. Alussa hän ei uskonut itseensä eikä aina tiennyt mihin kykenee. Nyt hän on maailmanluokan pyöräilijä, joka voittaa isoja kisoja, Moolman Pasio sanoo.

Lotta Lepistö tallitoverinsa Ashleigh Moolmanin kanssa keskustelemassa.
Ashleigh Moolman Pasio (vas.) kuvailee tallikaveriaan Lotta Lepistöä maailmanluokan pyöräilijäksi.Uula Kuvaja / Yle

Etelä-Afrikasta kotoisin oleva Moolman Pasio on erikoistunut nousujen kipuamiseen. Hän kertoo, että Lepistön suorapuheisuudesta voi joskus loukkaantua.

– Lotta on ihminen, joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa. Kun hän ajaa ja hakee voittoa, niin hän on todella keskittynyt. Hän tietää, mitä haluaa ja mitä tarvitsee. Välillä hän voi olla aika vahva, Moolman Pasio muotoilee.

– Hän sanoo jotain ja siinä hetkessä saatat hiukan loukkaantua. Mutta kun hänet tuntee paremmin, niin ymmärtää, että Lotta on vain keskittynyt kilpailuun. On hyvä, että on pyöräilijä, joka tietää, mitä haluaa. Lotta on hyvin suora ja se helpottaa hänen hyväkseen työskentelyä ja hänen auttamistaan.

Juuri yhdessä työskentely on ammattipyöräilyssä menestyksen avain. Kyse on joukkuelajista, jossa naisten kilpailuissa viisi apuajajaa työskentelee sovittua taktiikkaa noudattaen kapteenin menestyksen hyväksi. Loppukirissä päätökset on tehtävä sekunnin sadasosissa, ja on vain pienestä kiinni, onnistuuko tiimin kirijuna ryhmittymään oikein ja viemään kiritykin parhaalle paikalle.

– Olemme molemmat kapteeneja, mutta tiedämme myös, milloin pitää vetäytyä taka-alalle ja tukea toista. Tiedän, että voin aina luottaa Lottaan ja voin mennä hänen luokseen kysymään hänen mielipidettään siitä, mitä kisassa pitäisi tehdä. Meillä on hyvä suhde, sanoo Moolman Pasio.

Minun urani ei ole koskaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Mutta se on niin uskomaton tunne, kun kisassa tai treenissä tuntee pystyvänsä tekemään ihan mitä vaan.

Lotta Lepistö

Gironassa keskiviikkoaamu valkenee sateisena. Ulko-oven avaava Lepistö vaikuttaa väsyneeltä. Hän kertoo käyttäneensä Kari-koiran ulkona, syöneensä aamiaista ja juoneensa kahvia. Hän on sopinut valmentajansa Tommi Martikaisen kanssa tekevänsä tänään vielä eilistäkin rankemman harjoituksen. On vain odoteltava pari tuntia pahimman sateen laantumista.

– Sade ei ole syy jättää tärkeitä harjoituksia tekemättä, hän toteaa ja katsoo ikkunaan ropisevia sadepisaroita.

Kysyn Lepistöltä suoraan sitä, millaista palautetta hän on saanut tallin johdolta vuosien varrella. Lepistö ryhtyy kertomaan viime vuonna Ruotsissa ajetusta World Tourin joukkueaika-ajosta.

– Heti maaliintulon jälkeen tallipäällikkö tuli sanomaan minulle, että oli minun vikani, ettei me voitettu. Että hävittiin 11 sekuntia. Tämä on aika tunteikasta ja sitä itsekin alkaa miettiä, että oliko se minun vikani, vakavailmeinen Lepistö sanoo.

Lotta Lepistö lähikuvassa
Uula Kuvaja / Yle

Biglan tallipäällikkö Thomas Campana tunnetaan nopeasti syttyvänä, temperamenttisena ja työlleen omistautuvana tallipäällikkönä. Lepistö kertoo, että vuosien varrella jotkut hänen tallikavereistaan ovat lähteneet tiimistä pois, koska he eivät ole kestäneet.

– Palaute on suoraa ja hänellä on vahvat mielipiteet. Kyllä se minullakin menee aina välillä ihon alle. Jotkut ovat sanoneet minulle suoraan, että eivät itse kestäisi niin suoraa palautetta. He tavallaan ottavat sen vastaan, mutta eivät pysty tekemään sille mitään. Se on harmi, Lepistö pohtii.

– Toisaalta eivät kaikki tallipäälliköt käy itse kiertämässä kisareittejä, suunnittele tarkasti taktiikoita ja pidä meitä ajan tasalla kisan aikana siitä, mitä seuraavaksi on odotettavissa. Hän puhuu koko ajan korvanappiin, että mitä seuraavaksi tapahtuu ja tietää mitä tehdä.

Minä olen paljon itsevarmempi pääjoukossa. En enää edellisenä iltana katsele hotellissa vain lattiaa ja jännitä muita huippukuskeja.

Lotta Lepistö

Lepistö ei vaikuta vähästä hetkahtavan. Joukkueaika-ajon jälkeen Ruotsissa ajettiin vielä maantiekilpailu. Tuossa kilpailussa sisuuntunut Lotta Lepistö oli mukana voittokamppailussa. Pyöräilyssä liki kaiken voittanut hollantilaiskuski Marianne Vos avasi loppukirin jo 250 metriä ennen maalia. Lepistö seurasi, meni ohi ja voitti World Tourin osakilpailun ylivoimaisesti.

– Se voitto oli uskomaton. Maalissa Campana sanoi minulle, että you always pay me back. Se tuntui aika siistiltä, Lepistö sanoo hymynkare huulillaan.

Sama kilpailu on osoitus Lepistön suoritustason noususta. Ennen ammattilaisvuosiaan hän kävi testaamassa ajokuntoaan juuri Ruotsin World Tourissa ja pysyi pääjoukossa mukana hädin tuskin puolet ajetusta matkasta.

Ensimmäisen World Tourin eli pyöräilyn korkeimman kilpailusarjan osakilpailuvoiton Lepistö otti kolme vuotta sitten. Suuri yleisö muistaa hänet kahden vuoden takaisesta Dohan MM-pronssista. Henkilökohtainen MM-mitali oli Suomelle historian ensimmäinen.

– Tason nousu on ollut ihan jäätävä. Minä olen paljon itsevarmempi pääjoukossa. En enää edellisenä iltana katsele hotellissa vain lattiaa ja jännitä muita huippukuskeja, Lepistö kuvailee.

– Voittaminen on niin siistiä, varsinkin jos sen takana on ollut koko tiimi. Joukkueenjohtaja autossa ja tiimikaverit. He ovat luottaneet sinuun, ja on sellainen olo, että kaikki on tehty oikein.

Lotta Lepistö poseeraa kameralle pyöränsä kanssa.
Uula Kuvaja / Yle

Kulunut keväkausi ei ole mennyt Lepistöltä niin kuin hän olisi toivonut, sillä voittotili on yhä avaamatta. Hän kertoo, että tällä kaudella hänellä ei ole yhtä yksittäistä kisaa, jonka hän haluaisi voittaa. Tavoitteena on saada kunto kauden aikana jälleen uudelle tasolle. Vain kahden vuoden päästä kilpaillaan jo Tokion olympialaisissa.

– Kyllä minua sateenkaariraidat kiinnostavat, Lepistö sanoo viitaten maailmanmestarille annettavaan paitaan.

– Totta kai haluaisin voittaa MM-kisat jo tänä vuonna Innsbruckissa, mutta fakta vaan on se, että siellä on liian paljon mäkeä. En mitenkään pysty seuraamaan mäkikuskeja. Pienenä välitavoitteena ovat EM-kisat, Lepistö sanoo ja kaappaa lattialla röhisevän Karin kainaloonsa.

Harmaalla sohvalla istuva Lepistö jää pohtiva ilme kasvoillaan rapsuttamaan Karia. 28-vuotias Lepistö on niitä harvoja pyöräilijöitä, joiden valtava työmäärä on palkittu voitoilla. Sillä, että selviää raastavasta kilpailusta loppuun saakka ja saa ylittää maaliviivan ensimmäisenä. Saa tuulettaa voittoa itsensä ja tiiminsä puolesta.

Sekä Henttalalle että Lepistölle ammattilaisuus on ollut jo lapsuuden ja nuoruuden unelma. He tekevät työtään vuosi, joskus päiväkin kerrallaan. Kumpikaan heistä ei tiedä, missä tallissa ensi vuonna ajavat. Sen he tietävät, että molempien urat jatkuvat. Gironan lisäksi toinen, ikioma tukikohta löytyy nyt myös Suomesta.

– Minun urani ei ole koskaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Mutta se on niin uskomaton tunne, kun kisassa tai treenissä tuntee pystyvänsä tekemään ihan mitä vaan. Tuntee, että pystyy ihan mihin tahansa ja happi kulkee lihaksissa. Lopussa se voittaa, joka haluaa sitä eniten, Lepistö tiivistää.

Suosittelemme

Tuoreimmat