Pitkämäen kauden avaus lauantaina – "Tavoitteena 85 metriä"

Tero Pitkämäki vakuuttaa kyynärpäänsä olevan kunnossa ja tavoittelee 85 metrin siivua keihäskauden avauskilpailussaan lauantaina Vantaalla.

Tero Pitkämäki avaa kisakautensa lauantaina. Kuva: EPA

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki aloittaa kilpailukautensa lauantain Kultainen keihäs -taistossa Vantaalla. 35-vuotias Pitkämäki myöntää, että kauden avaus jännittää kokenuttakin konkaria.

– Tulee aina omanlaisensa kutina, kun mennään kilpailupaikalle. Suorituskyvystä ei voi olla koskaan satavarma, mutta tekniikkani on toiminut kevään leireillä, Pitkämäki kertoi.

– Fysiikkani tuntuu niin hyvältä, että tulokseni pitäisi alkaa kasilla. Olen asettanut tavoitteekseni kasivitosen (85 metriä), Pitkämäki ennakoi.

Pitkämäki saa Vantaalla kirittäjikseen kotimaisia keihäsmiehiä. Lassi Etelätalo, Oliver Helander ja Joni Karvinen saapuvat haastamaan Pitkämäkeä.

– Uskon, että saadaan hyvä kilpailu ja useampi heittäjä yli 80 metrin tuloksiin, Pitkämäki ennakoi.

Pitkämäen kyynärpää tähystettiin maaliskuussa. Kyynärpään pitäisi nyt kestää kisakauden rasitukset.

– Kyynärpääni on tällä hetkellä ihan loistavassa kunnossa eikä ole minkäänlaisia kipuja. Voin luottaa oikein hyvin käteeni.

Kyynärpää äityi talvella niin kivuliaaksi, että tähystysoperaatio oli välttämätön.

– Kilpailukauteni olisi ollut epävarmaa, jos puhdistus olisi jätetty tekemättä, Pitkämäki totesi.

Pitkämäki halusi panostaa keväällä harjoitusheittoihinsa eikä osallistunut Timanttiliigan Dohan osakilpailuun. Tärkeintä on, että paukkuja riittää elokuun Berliinin EM-kisoihin saakka.

Kultainen keihäs -kilpailut lauantaina TV2:ssa kello 17.30.

Lue lisää: