Suora

  • Sähkärifutiksen tienraivaajat historialliselle matkalle
  • Ruhrin alue, Saksa
  • Urheiluruutu

Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio haluaa rajata urheilun superjärjestön roolia: "On haluttu mennä mukaan ihan kaikkeen"

Pitääkö Olympiakomitean johtaa suomalaista huippu-urheilua ja liikuttaa kaikkia suomalaisia? Ei välttämättä. Puheenjohtaja Timo Ritakallio piirtää järjestölle Yle Urheilun haastattelussa koordinoijan ja edunvalvojan roolia.

Urheilupolitiikka
Timo Ritakallio
Timo RitakallioJarno Kuusinen / AOP

Timo Ritakalliolla riittää johdettavaa. Maaliskuussa 2018 hän siirtyi Ilmarisen toimitusjohtajan tehtävästä OP-ryhmän pääjohtajaksi. Erilaisia luottamustoimia ja hallituspaikkoja hänellä on lukuisia. Yksi niistä on vuonna 2016 alkanut Suomen olympiakomitean puheenjohtajuus. Kokeneen hallitusammattilaisen johdolla on puntaroitu sitä, mitkä ovat Suomen olympiakomitean ydintehtävät ja toimiiko komitea juuri niiden hyväksi.

– Liikuntajärjestö Valon ja Olympiakomitean yhdistymisen yhteydessä vuonna 2016 määriteltiin yleisellä tasolla, mitkä roolit ovat. Nyt puolentoista vuoden aikana olemme mielestäni onnistuneet niitä osittain selkeyttämään, mutta edelleen erityisesti lisää liikettä -puolella joudumme pohtimaan, mikä roolimme siinä on.

Urheilun rakenne on monipolvinen. On seuroja, alueita, lajiliittoja - ja sitten Suomen olympiakomitea eli katto-organisaatio eikä näiden välinen työnjako ole aivan selkeä.

– Myös huippu-urheilun puolella joudutaan tekemään samankaltaista pohdintaa, vaikka asiat ovatkin kirkastuneet. Edelleen on silti tarve pystyä kommunikoimaan selkeämmin, mikä on esimerkiksi huippu-urheiluyksikön rooli. Julkisuudessa se on ymmärretty osin väärin.

Timo Ritakallio sanoo, että huippu-urheilun valmennustyötä ei suinkaan ole kokonaan ulkoistettu huippu-urheiluyksikölle, vaan yksiköllä on koordinaatiovastuu.

– Lajiliitoilla on oma roolinsa ja varsinainen työ tehdään urheilija-valmentaja tasolla. Olympiakomitean tehtävä on jakaa mahdollisimman laajasti kaikkea Suomesta löytyvää huippu-urheiluosaamista jokaiselle huippu-urheilun eteen työtä tekevälle.

"Uskallanko heittäytyä tavoittelemaan kansainvälistä huippua?”

Timo Ritakallio sanoo huippu-urheiluyksikön onnistuneen hyvin toteuttamaan tavoitetta, jossa parhaat harjoittelevat parhaiden kanssa parhaissa mahdollisissa olosuhteissa.

– Kyseessä ei suinkaan ole klisee, vaan hyvä visio. Yhtä lailla olen kovin tyytyväinen urheiluakatemiatoiminnan tilaan ja kehitykseen. Nyt pitää varmistaa, että juniorisarjoissa menestyneet urheilijat kykenevät ja uskaltavat heittäytyä tavoittelemaan myös kansainvälistä menestystä.

Ikävä kyllä juuri tuohon kehitysvaiheeseen tarvittavat resurssit eivät ole kohdallaan.

– Ongelma on, että huippu-urheilu isossa mitassa on hyvin monipuolinen kokoonpano erilaisia lajeja, jotka toimivat toisistaan poikkeavissa olosuhteissa. Urheilijoiden sekä taustajoukkojen tarpeet ovat kovin moninaisia eikä tuloksiin päästä vain yhden mallin avulla.

Lajit eroavat toisistaan rajusti myös niiden tarjoaman taloudellisen turvan osalta. Miesten SM-liigan jääkiekkoilija voi urheilla taloudellisesti riippumattomana, mutta monessa yksilölajissa tilanne on aivan toisenlainen ja seuratoiminnan murros iskee kaikkein rajuimmin yksilölajeihin. Se puhuttaa myös Olympiakomiteassa.

– Yhä useammin nousee esiin, että elinvoimainen seuratoiminta edellyttää yhä enemmän palkallisia valmentajia ja ohjaajia. Tämä puolestaan nostaa osaltaan harrastuksen hintaa ja rajoittaa monien lasten ja nuorten osallistumista.

Timo Ritakallio kertoo olleensa Helsingin IFK:n järjestämässä paneelissa keskustelemassa aiheesta yhdessä seuran yleisurheilujaoston puheenjohtajan, Fortumin toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin ja HIFK:n hallituksen puheenjohtajan Timo Everin kanssa. Yhteisenä huolena nähtiin miten elinvoimaiset seurat kyetään tulevaisuudessa pitämään toiminnassa. IFK:ssakin kun on toimintaa taloudellisessa mielessä aivan laidasta laitaan.

– Olen kovin usein törmännyt tilanteeseen, jossa seuroille on syntynyt velkaa kunnille ja kaupungeille liikuntapaikkojen vuokrista. Silloin tulee mieleen, että ketä varten ne paikat ovat, jos eivät urheiluseurojen harrastajille? Toki varmasti osa veloista on seurojen edustusjoukkueiden aikaansaamia.

”Olympiakomitean ei pidä tehdä kaikkea”

Mutta palataan vielä Olympiakomitean ydintehtäviin – siis pitääkö järjestön tehdä ihan kaikkea liikunnan saralla?

– Olympiakomitean ei pidä tehdä kaikkea. Sen pitää keskittyä huippu-urheilussa koordinaatioon, verkostojohtamiseen, jolla varmistetaan, että suomalaisissa lajiliitoissa tehdään mahdollisimman ammattimaista huippu-urheilutyötä. Olympiakomitean pitää erityisesti vaikuttaa yhteiskunnassa siihen, että syntyy edellytyksiä sekä levittää osaamista lajien välillä, summaa Timo Ritakallio ja muistuttaa, että organisaationa huippu-urheiluyksikkö on pieni.

– Yksikkö vastaa vuosittain muun muassa suomalaisurheilijoiden osallistumisesta useisiin monilajitapahtumiin. Helposti unohdetaan, että talvi- ja kesäolympiakisojen lisäksi lähtee Suomesta joukkueita myös erilaisiin nuorten olympiakisoihin ja muun muassa Universiadeihin.

Olympiakomitean osalta suurempi haaste liittyy kysymykseen, miten suomalaiset liikkuisivat enemmän.

– Meidän pitää olla luomassa yhteiskunnassa keskustelunavauksia, ja saada aikaan sellaisia hankkeita, että asiat tapahtuvat joko seuroissa tai kunnissa, joissa luodaan liikkumisen edellytykset. Liikunnan aluejärjestöt taas tekevät konkreettista työtä.

Oma lukunsa on koulujärjestelmä. Olympiakomitea joutuu pohtimaan tarkasti, mikä sen ydinrooli kouluympäristössä on, koska ”resurssit suhteessa siihen mitä tavoitellaan, ovat kovin kapeat”.

Timo Ritakallio muistuttaa, ettei pidä unohtaa kaikkea sitä liikunnan ympärille syntynyttä kaupallista toimintaa.

– Itse näen, että tapahtui liikuttaminen kenen tahansa toimesta, on se aina kotiin päin. Mustasukkaisuutta ei tarvita, kaikille riittää tehtävää.

"Poikkihallinnollisuus, huippu-urheilu, seuratoiminta, terveyttä edistävä liikunta”

Opetusministeriössä kirjoitetaan kovaa vauhtia Liikuntapoliittista selontekoa. Olympiakomitea on asettanut sen suhteen neljä kärkitavoitetta, jotka ovat poikkihallinnollisuus, huippu-urheilu, seuratoiminta ja terveyttä edistävä liikunta.

– Kun puhutaan poikkihallinnollisuudesta, on keskeinen asia liikkumattomuuden ehkäisy. Konkreettisella tasolla se jalkautuu aivan muiden kuin Olympiakomitean tehtäväksi, mutta jotta se saadaan yhteiskunnallisena kysymyksenä nostettua riittävän korkealle, on Olympiakomitean otettava edunvalvonnassa iso rooli.

Timo Ritakallio sanoo, että puhuttaessa seura- ja osin liittotason toiminnasta on hassua, että jos organisaatio hankkii lisärahoitusta markkinoilta, se pienentää vastaavasti valtionapua.

– Haluaisin nähdä valtionavun ikään kuin patjana, perusturvana. Kaikki lisätulot parantavat tekemistä sekä edistävät yhteistä asiaa, myös valtion vinkkelistä.

Valtionapua lajiliittojen kiinteisiin kustannuksiin voidaan Timo Ritakallion mukaan tarkastella mittaamalla toiminnan volyymia ja laatua.

– Huippu-urheilun osalta erityisesti laatu on tärkeä kriteeri, koska on niin monia kansainvälisesti menestyviä lajeja, joissa kuitenkaan ei koskaan liiku suuria massoja, mutta joissa menestyminen on kansakunnan kannalta hyvin arvokasta.

Urheilun järjestömaailmassa on edelleen paljon tehostettavaa. Puhutaan lajien välisestä yhteistyöstä ja yhteisistä, saman alueen lajiliitosta, mutta yhä edelleen toimenkuvat ovat kovin perinteisen organisaatiomallin mukaisia. Olisikin aika rohkeaa kyseenalaistaa kaikki toimenkuvat ilman pelkoa työn loppumisesta.

– Niin pitäisi tehdä kaiken aikaa, ja on oikein kysyä pitääkö kaikissa organisaatioissa olla oma viestintä- tai taloushallinto- tai varainhankintaresurssi. Tiedän omasta kokemuksesta, että monen suuryrityksen vinkkelistä olisi paljon helpompaa, jos urheilu tulisi keskustelemaan isoista kokonaisuuksista. Sitten yhdessä pohdittaisiin, mitkä kyseisen yrityksen kannalta olisivat mielekkäimmät urheiluun liittyvät yhteistyökumppanuudet.

Nyt keskustelua käydään ja päätöksiä tehdään kovin sattumanvaraisesti. Ehkä yhteistyöllä varainhankinnassa saavutettaisiin parempi panos-tuotossuhde – molemmille osapuolille.

Urheilun kannalta olisi hienoa, jos ilmapiiri vaikka seuratoiminnan pienimuotoiseen tukemiseen muuttuisi positiivisemmaksi ja siihen jopa kannustettaisiin – jos siis urheilu koetaan tärkeäksi.

”30 miljoonan lisäys huippu-urheilun rahoitukseen”

Timo Ritakallio pitää 30 miljoonan euron suuruisen Olympiarahaston perustamista hyvänä ajatuksena, koska ”ne yksityisen sektorin toimijat, jotka tekisivät sinne lahjoituksen yhteiskuntavastuun nimissä, voivat luottaa, että peruspääoma säilyy ja tuottoa jaetaan. Kyseessä olisi jatkuvaa ja vuodesta toiseen toistuvaa toimintaa.”

Realistisena jaettavana vuosituottona Timo Ritakallio pitää noin 1,5 miljoonaa euroa. Kulut sekä rahaston pyörittämisestä että sen kehittämisestä olisivat sellaiset, että pääoman arvo säilyisi.

– Pitkän aikavälin realistinen tuotto-odotus on 4 – 5 prosentin luokkaa ja kulut prosentin kymmenyksiä.

Eikä rahastoa pidä nähdä ainoastaan yrityksille suunnattuna toimintana.

– Maassamme on lukuisia yleishyödyllisiä toimijoita, kuten säätiöitä, jotka saattaisivat tehdä lahjoituksia. Ja tärkeää olisi tietenkin saada myös valtio mukaan vastinrahaperiaatteella eli kun on saatu kerättyä puolet, kantaisi valtio kortensa kekoon toisella puolella.

Kun nyt liikuntapoliittista selontekoa kirjoitetaan, pitää myös uskaltaa kysyä, onko huippu-urheilu Suomelle yhteiskunnallisesti tärkeää vai ei.

– Jos koetaan, että se ei ole tärkeää, ei yhteiskunnan sitä pidäkään tukea.

– Vastaavasti, jos huippu-urheilijoiden menestys on suomalaisille tärkeää ja heidän menestyksensä tuo kansainvälistä positiivista näkyvyyttä sekä yhdistää meitä kannustamaan heitä huippusuorituksiin ja luo meille esikuvamalleja, ei vain urheiluun, vaan koko elämään, pitäisi huippu-urheiluun myös uskaltaa panostaa.

Yksi suomalaisen huippu-urheilumenestyksen iso ongelma on, että vaikka lapset ja nuoret harrastavat kilpaurheilua ja ovat valmennuksessa, he liikkuvat liian vähän.

– Lasten liikkuminen, nuorten harrastaminen ja huippu-urheilu eivät missään tapauksessa ole toisistaan irrallaan. Tässäkin riittää selätettävää.

Urheilija on hyvä rekrytointi

Timo Ritakallio sanoo, että jos puolentoista vuoden aika Olympiakomitean puheenjohtajan on jotain osoittanut, niin ”huippu-urheilun merkitys on suomalaisille keskimäärin isompi kuin olin ajatellut”.

Onkin mielenkiintoista, että huippu-urheilu kokee edelleen jonkinlaista alemmuudentunnetta muiden kulttuurilohkojen joukossa. Kukaan ei kyseenalaista, ei toki pidäkään, että viulistin Stradivarius maksaa useita miljoonia. Se on pelkästään hienoa.

– En osaa sanoa miksi meillä näin on, sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloissa onnistunut urheilu-ura on hieno juttu, jopa Norjassa.

Timo Ritakallio sanoo rekrytoineensa lukuisia urheilutaustaisia ihmisiä eikä ole joutunut pettymään.

– He ovat päämäärätietoisia, luonnostaan kilpailuhenkisiä, valmiita panostamaan myös työuraansa sekä käyttävät aikaansa tehokkaasti. Erityisesti tämä on korostunut myyntitöissä. Minusta asiasta on Suomessa puhuttu liian vähän.

Jotta terveyttä edistävän liikunnan projektit olisivat riittävän vaikuttavia, vaatisivat ne todella paljon henkilöresursseja. Sellaisia olympiakomitealla ei ole. Hyvänä esimerkkinä Timo Ritakallio pitää työyhteisöliikuntaa.

– Historiallisesti on koettu, että Olympiakomitealla on siinä joku rooli, mutta sen voi hyvin kyseenalaistaa, koska ei komitealla ole mitään linkkiä suoraa linkkiä työpaikoille. Ammattiyhdistysliikkeellä ja työnantajilla sellainen on. Aivan samoin opetushallituksella on suora linkki ja aito ohjausvoima varhaiskasvatukseen ja kouluihin.

Kuka liikuttaa ja ketä?

Relevantti kysymys onkin, eikö Olympiakomitealle riitä, että se liikuttaa niitä suomalaisia, jotka kuuluvat seuroihin ja niiden kautta lajiliittoihin?

– Sanoisin asian niin, että olympiakomitean ja VALO:n dna:ssa on ollut, että on haluttu mennä mukaan ihan kaikkeen. Tässä uudessa maailmassa meidän tehtävämme on fokusoida se, että olemme mukana niissä asioissa, joihin meillä on todellinen vaikutusmahdollisuus.

Timo Ritakallio sanoo, että onnistunut liikuntapoliittinen selonteko palvelee Olympiakomiteaa, jos sen avulla valtionavustuskäytännöt ovat selkeitä ja kannustavia ja niissä huomioidaan sellainen ohjaus, joka tukee Olympiakomitean tavoitteita.

– Jos puhutaan huippu-urheilun menestyksen varmistamisesta, silloin resurssien on oltava riittävät laadukkaan valmennuksen toteutumiseksi. Urheilun olosuhteisiin vaikuttaminen sopii myös hyvin Olympiakomitean toimenkuvaan, koska seurat ja lajiliitot niitä tarvitsevat.

Timo Ritakallio toivoo, että liikuntapoliittisen selonteonkin kautta Olympiakomitealle kiteytyy se, miten työnjakoa liikunnan kentässä yksinkertaistetaan ja selkiytetään, ja että tämä näkyy myös rahojen ohjautumisessa.

– Meidän pitää ymmärtää miksi on tärkeää, että ihmiset liikkuvat enemmän ja miksi on tärkeää, että suomalainen huippu-urheilu menestyy. Jos nämä selkiytyvät, olemme päässeet ison askeleen eteenpäin.

Timo Ritakalliolle julkisen sektorin kenttä näyttäytyy edelleen kovin siilomaiselta ja hajanaiselta, aivan kuin urheilunkin oma kenttä, jossa toki on yritetty siilomaisuutta vähentää.

– On kuitenkin syytä muistaa, että liikuntapoliittinen selonteko ei ratkaise mitään. Siinä linjataan asioita ja ratkaisevaa on, miten ne laitetaan toimimaan.

Mutta summataan vielä kaikki yhteen. Timo Ritakallio toteaa, että puhutaan sitten huippu-urheilusta, urheilusta yleensä tai liikkeen lisäämisestä, mahdollisimman vähän rahaa tulee käyttää hallintorakenteisiin ja mahdollisimman paljon toimintaan.

– Vaikka paljon sen suhteen on jo tehty, on minusta väärin sanoa että optimitaso olisi saavutettu – eikä sitä kaiketi koskaan saavutetakaan, koska maailma muuttuu. Mutta tavoitteen tulee olla selvä.

Lue myös:

Jani Tanskanen uutena mukaan – Olympiakomitea nimesi huippu-urheiluyksikköön lajivastaavia

Suosittelemme

Tuoreimmat